artikkeli
Mitä osaamista työelämä odottaa tulevaisuuden työntekijöiltä?
Osana Tulevaisuuden työelämätaitoja simulaatioilla -hanketta haastateltiin 21 keskisuomalaisen yrityksen ja organisaation edustajaa eri toimialoilta työelämän nykyisistä ja tulevaisuuden osaamistarpeista. Haastatellut edustivat muun muassa hotelli- ja matkailu-, kotihoito-, kaupan ja palvelu-, media- ja viestintä-, ravintola-, kauneus-, varhaiskasvatus- ja koulutusalaa sekä valmistavaa teollisuutta, rahoitusalaa, puolustussektoria, aluekehittämistä, yrityspalveluita ja hyvinvointialuetta. Haastattelujen tavoitteena oli tunnistaa työelämässä tarvittavia taitoja ja tuottaa ajankohtaista tietoa simulaatiopedagogiikan kehittämisen tueksi. Haastatteluaineistoa täydennettiin työelämätaitoja käsittelevän tutkimuskirjallisuuden analyysillä.
Haastattelujen perusteella eri toimialoilla korostuvat pitkälti samat työelämätaidot. Ammatillisen substanssiosaamisen rinnalla työnantajat pitivät keskeisinä erityisesti vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, ongelmanratkaisukykyä, itsensä johtamista, digitaalista osaamista sekä jatkuvan oppimisen valmiuksia. Lisäksi vastuullisuus, asiakaslähtöisyys, työhyvinvointiin liittyvät taidot sekä kyky toimia moninaisissa työyhteisöissä nousivat haastatteluissa vahvasti esille. Työelämän nopea muutos, digitalisaatio ja tekoälyn hyödyntäminen lisäävät erityisesti sellaisten taitojen merkitystä, joita voidaan harjoitella vuorovaikutteisissa ja autenttisissa oppimistilanteissa.
Haastattelujen tuloksia hyödynnettiin hankkeen toisessa vaiheessa, jossa työelämän tunnistamia osaamistarpeita tarkasteltiin yhdessä monialaiseen simulaatiopedagogiseen valmennukseen osallistuneiden opettajien ja kouluttajien kanssa. Yhteiskehittämisen tavoitteena oli tunnistaa, millaisia työelämätaitoja koulutuksessa tulisi vahvistaa ja miten niitä voidaan harjoitella simulaatioiden avulla eri koulutusaloilla.
Työelämän ja koulutuksen näkökulmia yhdistämällä hankkeessa kehitetään simulaatioita, jotka vastaavat mahdollisimman hyvin muuttuvan työelämän osaamistarpeisiin ja tukevat opiskelijoiden työelämävalmiuksien kehittymistä.
Tulevaisuuden työelämätaitoja simulaatioilla-hanke on Euroopan unionin osarahoittama ja hanketta toteuttavat Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia 1.8.2025-30.9.2027.