opiskelijatarina

Miksi kiekkomies Taneli Maasalo valitsi Urheiluliiketoiminnan johtamisen YAMK-opinnot Jamkissa?

JYPin entinen asiakkuus- ja kehityspäällikkö Taneli Maasalo mietti jo urheilutradenomiksi valmistumisensa jälkeen, että lähtisi jossain kohtaa työuransa edetessä suorittamaan myös maisterivaiheen tutkintoa. Muutama vuosi Taneli huomasi mahdollisuutensa koittaneen ja päätti tarttua haasteeseen.

Ystävällisen näköinen nuori mies seisoo taustan edessä ja katsoo kameraan

Huom! Video on kuvattu keväällä 2023. Taneli Maasalon toimenkuva 1.10.2023 alkaen on Mestiksen johtaja, Suomen Jääkiekkoliitto.

Taneli valitsi YAMK-opinnot Jamkissa, koska AMK-opinnoista oli jäänyt hyvä kuva

Ennen YAMK-opintojensa aloittamista Taneli oli opiskellut Jyväskylässä urheilutradenomiksi. Opinnoista oli jäänyt hyvä fiilis, ja jo valmistumisensa jälkeen Taneli oli miettinyt jatkavansa jossakin vaiheessa työuransa edetessä myös maisterivaiheen opintoihin.

Parasta opinnoissa on Tanelin mukaan ollut se, että on saanut omalle työlleen teoriaa tueksi ja päässyt laajentamaan omaa näkemystään opettajien ja kanssaopiskelijoiden mielipiteiden avustamana. Jo pitkään urheilubisneksen parissa työskennellyt Taneli kokee saaneensa opinnoista vinkkejä myös nykyiseen työhönsä.

Kenelle Taneli suosittelee Urheiluliiketoiminnan johtamisen YAMK-opintoja?

Taneli suosittelee opintoja kaikille urheilubisneksestä kiinnostuneille ja heille, jotka alalla ovat jo hommissa.

Katso Tanelin koko video alta!