asiakastarina

LH Lift Oy väsytystestausta kuormituskehällä

LH Liftin ja Jamkin tuottoisa yhteistyö on kestänyt jo vuosia. Alkujaan yhteistyö alkoi kuormituskehällä tehdystä väsytystestauksesta ja on jatkunut erilaisten hankkeiden ja opinnäytetöiden muodossa. Yrityksessä on töissä useampi Jamkista valmistunut insinööri. Lue alta LH Liftin toimitusjohtaja Kari Piltosen ja Supply Chain Manager Eero Viikin haastattelu yhteistyön kulusta.

Mitä teimme yhdessä? 

Yhteistyömme on kestänyt jo pitkään ja lähti muistaaksemme liikkeelle siitä, kun meille tuli tarve testata tuotekehitysvaiheessa olevia tuotteitamme. Siihen aikaan, kun yhteistyömme alkoi Suomessa ei ollut juurikaan testausmahdollisuuksia meidän alamme tuotteille, ja ne vähäiset paikat, jossa pystyi tekemään akkreditoituja väsytystestauksia, olivat hyvin kysyttyjä. Jamk sijaitsee toimipaikkamme lähettyvillä ja useat työntekijämme ovat Jamkin kasvattamia insinöörejä, jotka tiesivät kokemuksesta, että siellä tarjotaan palveluita myös yrityksille, joten päätimme kysyä, jos tyyppitestauksia voisi toteuttaa Jamkilla. Valmista testausmahdollisuutta ei ollut, joten teimme yhteistyöllä väsytystestaukseen sopivan kuormituskehän. Meitä helpotti, kun saimme tehtyä testit lähellä ja varmistua siitä, että tuote on kunnossa ennen akkreditoituja testejä.

Eero Viikki ja Kari Piltonen LH Lift

Miten yhteistyömme sujui?
 
Muistikuvan mukaan meitä on aina kohdeltu kuin kukkaa kämmenellä. Meille päin on näyttäytynyt hyvänä se, että meillä on ollut yksi henkilö, johon olemme tarvittaessa yhteydessä, eikä meidän ole tarvinnut etsiä asiantuntijoita, joiden kanssa keskustella. Yhteyshenkilömme puhuu myös suunnittelijoidemme kanssa samaa kieltä, mikä on auttanut merkittävästi yhteistyön sujumisessa. Meillä oli aikoinaan myös isompi laatuongelma ja yhteistyö Jamkin kanssa oli olennaisessa roolissa ratkaisun löytymisessä. Jamkilta saamamme palvelu on asiantuntevaa ja hyvää.

Mikä hyöty yhteistyöstämme on teille ollut?

Yhteistyö lähti liikkeelle kuormituskehästä, mutta testauksen lisäksi olemme ostaneet Jamkilta myös asiantuntija- ja koulutuspalveluita lujuuslaskentaan, ja meillä on ollut myös useampi opinnäytetyöntekijä kehittämässä toimintaamme. Koulutuksista olemme ostaneet esimerkiksi lujuuslaskentakurssin suunnittelijoillemme. Yhteistyömme ansiosta tuotteestamme on tullut aikaisempaa kestävämpi ja myös tuotantokuluja on saatu laskettua. 

Miten yhteistyö jatkuu?

Yhteistyö jatkuu edelleen tuotekehityksen merkeissä. Testaamme edelleen Jamkilla tosi paljon.
  
Minkä arvosanan antaisitte yhteistyölle Jamkin kanssa?
   
Kokonaisuus on kiitettävän puolella. 10 ei tietenkään mennä, mutta kiitettävään kuitenkin. Laadukkaan palvelun lisäksi arvosanaan vaikuttaa se, että jamkilaisten kanssa on helppo toimia ja heihin on helppo olla yhteydessä. Se auttaa kovasti. 

Tuotekehitys, testaus ja analysointi

Väsymistestaus

Meillä Jamkissa voit testauttaa tuotteiden rakenteiden ja materiaalien dynaamista kuormituskestävyyttä.

Haluatko kuulla lisää väsytystestauksesta? Kerromme mielellämme lisää.

Kalevi Jaaranen

Lehtori, Senior Lecturer
Uudistuvan teollisuuden instituutti, Institute of New Industry
Teknologia, School of Technology
+358400989650

Janne Lappi

Lehtori, Senior Lecturer
Uudistuvan teollisuuden instituutti, Institute of New Industry
Teknologia, School of Technology
+358503461341