Eeva Aartolahti viettää tutkijana juhlavuotta – hänen väitöksestään on kulunut kymmenen vuotta. Dosentin arvo on paitsi mukava lisä juhlavuoteen, myös merkittävä saavutus ja askel eteenpäin tutkijan uralla. Nimityksellä on Aartolahdelle iso merkitys niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisesti.
”Dosentin arvo on osa akateemista meritoitumista. Sitä voidaan edellyttää joihinkin akateemisiin tehtäviin, kuten väitöskirjan esitarkastajana tai vastaväittäjänä toimimiseen”, Aartolahti kertoo ja jatkaa:
”Ammatillisesti Oulun yliopiston lääketieteen tekniikan ja terveystieteiden tutkimusryhmässä tehdään todella kiinnostavaa tutkimustyötä. Vireillä on ideoita digitaalisen ja liikunnallisen kuntoutuksen tutkimusyhteistyöhön. Omalta osaltani merkityksellistä on tukea toimintakyvyn ja kuntoutuksen näkökulmaa lääketieteen koulutuksessa. Näistä luennoin neljännen ja kuudennen lukuvuoden kandeille tulevana syksynä. Opetuksen yhdistäminen tutkimustyöhön on tärkeä osa työn vaikuttavuutta”.
Aartolahti on työskennellyt Jamkissa Kuntoutus- ja sosiaalialan instituutissa vanhempana tutkijana viisi vuotta. Hänen tutkimuksensa keskiössä ovat liikunnalliset interventiot ja niiden vaikuttavuus.
”Tällä hetkellä työni painottuu digitaalisten kuntoutusratkaisuiden kehittämiseen ja tutkimukseen monialaisen kuntoutuksen alalla. Kuntoutuksen tekoälyavusteinen AIRe Platform on useammassa hankkeessa työni keskiössä”, Aartolahti kertoo.
Tulevaisuudessa Aartolahti haluaa edistää vaikuttavien kuntoutusratkaisuiden ja -innovaatioiden syntyä.
”Toivon, että digitaalisen kuntoutuksen ilmiöiden tutkiminen vahvistaa edelleen monitieteisyyttä kuntoutustutkimuksessa, ja että menestymme kuntoutusteemalla kansainvälisten konsortioiden valmistelussa”.