Hakusi tuotti 197 tulosta
Tyhjennä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu on julkaissut välittömästi saataville kaikille avoimen kyberturvallisuuden verkkokurssin pilotin. Kurssi on avoinna 17.12. klo 15 saakka. Kurssi kytkeytyy Euroopan laajuiseen kyberturvallisuusharjoitukseen, jonka JAMK järjestää tammikuussa 2021.
Valtioneuvosto on suosittanut korkeakouluja siirtymään etäopetukseen. Myös Jyväskylän kaupunki on suosittanut perjantaina 27. marraskuuta, että korkeakoulut siirtyisivät etäopetukseen 30.11. alkaen.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden opinnäytteet palkittiin vuoden parhaina logistiikka-alan opinnäytetöinä niin AMK- kuin YAMK-opinnäytetyösarjassa. Palkinnot jaettiin torstaina 26.11.2020
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on huolestuneena seurattu heikkenevää koronavirustilannetta. Koko maan ja myös Jyväskylän tilannetta voidaan pitää nyt merkittävästi huonompana kuin syyskuussa
Moni lapsia, nuoria ja perheitä työssään kohtaava toimija oli keväällä uuden edessä. Poikkeusaika pakotti – ja toisaalta antoi luvan muotoilla monia eri alojen toimintatapoja uusiksi alun shokkivaiheen ja pysähtymisen jälkeen. Keski-Suomen kuntiin kesällä tehty haastattelukierros osoitti, että myös monia perhekeskustoimintaan linkittyviä palveluita ja toimintoja muokattiin uusiksi.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 9 Total number of pages: 20
- Seuraava sivu