uutinen 31.1.2025

Sleipner Finland Oy:n Jukka Koponen palkittiin Vuoden 2024 keskisuomalainen johtamisteko -palkinnolla

Kuva
Kuvassa ylin rivi: Kirsi Kemell (vas.), Jaana Saarisilta. Keskirivi: Tuomas Roininen (vas.), Tomi Hiltunen. Alin rivi: Arja Miettinen (vas.), Inna Huopalainen, Jethro McLean, Sanna Salmio, Outi Piisilä. Kuvaaja: Pertti Pernu.

Vuoden keskisuomalainen johtamisteko -palkinto myönnettiin nyt toista kertaa. Vuoden keskisuomalaisen johtamisteon valitsi useiden tasokkaiden ehdokkaiden joukosta Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima Uudistavan johtamisen ohjausryhmä.

Kirsi Kemell, Jaana Saarisilta, Tuomas Roininen, Tomi Hiltunen, Arja Miettinen, Inna Huopalainen, Jethro McLean, Sanna Salmio, Outi Piisilä.

Vuoden keskisuomalainen johtamisteko -palkinto on myönnetty Sleipner Finland Oy:lle ja sen toimitusjohtaja Jukka Koposelle. Vuosittain jaettava palkinto myönnettiin nyt toista kertaa Uudistavan johtamisen seminaarissa Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella 30.1.2025.

”Jukka on innostava ja osallistava johtaja, joka on vienyt Sleipner Finlandin menestyksekkäästi kansainvälisille markkinoille. Hänen matalan hierarkian ja korkean luottamuksen kulttuurinsa on luonut hyvän pohjan innovaatioille ja ihmisläheinen johtamistyyli on auttanut yritystä tuplaamaan liikevaihtonsa sekä rekrytoimaan uusia osaajia”, palkinnon ehdottajat perustelevat esitystään.

Vuonna 2011 perustettu Sleipner Finland Oy on jyväskyläläinen kaivin- ja kaivoskoneiden siirtoratkaisuja toimittava yhtiö, jonka asiakkaat ovat maailman suurimpia avokaivoksia ja -louhoksia. Kaivinkoneen siirtopyörästöt - rullaluistimet, kuten asiakkaat niitä kutsuvat - mahdollistavat maailman suurimpien liikkuvien koneiden tehokkaan siirron, jolloin siirtoon kuluvaa aikaa vapautuu aidosti tuottavaan työhön. Yhtiön siirtolaveteilla voidaan siirtää koneita kaivosten lisäksi monenlaisessa maastossa ja haastavissa olosuhteissa. Vuosi sitten yhtiö lanseerasi uuden sukupolven sähkökäyttöisen ja autonomisesti toimivan lavetin, jolla vastataan kaivosalan nopeaan sähköistymiseen.

”Menestys ei koskaan ole yhden henkilön tai johdon aikaansaannosta vaan yrityksen koko organisaation työn tulos. Lisäksi menestymiseen tarvitaan vahva yhteistyöverkosto niin kotimaassa kuin maailmallakin”, työmatkalta tavoitettu, palkinnosta iloisesti yllättynyt toimitusjohtaja Jukka Koponen kertoo yrityksen johtamistavoista.

Paluu toimistolle ja koronan jälkeiseen aikaan on Sleipnerilla tapahtunut toimivalla hybridi-työskentelymallilla, jossa jokainen on toimistolla vähintään kolme päivää viikossa. Osa kuitenkin tulee toimistolle joka päivä, sillä toimistolla muodostuvat spontaanit kohtaamiset ovat pienelle ja ketterälle organisaatiolle tärkeintä. Myös rajanveto työn ja muun elämän välillä selkeytyy ja sen tasapainoa Jukka korostaakin arjessa. Yhteisöllisyyttä on rakennettu systemaattisesti myös yhteisillä etätyöviikoilla, viimeisimmäksi syksyllä Malagassa, jossa arjen operatiivisten haasteiden sijaan katse on voitu suunnata pitkälle tulevaan.

”Organisaatiossa on hyvä tulevaisuuskyvykkyys ja erilaisessa ympäristössä se pääsee aidosti kukoistamaan. Syntyy villejäkin ideoita”, kertoo Koponen.

”Taloudellisen vastuullisuuden osalta työpaikkojen ja työtulojen tarjoaminen on tässä hetkessä äärimmäisen merkityksellistä, ei pelkästään meidän oman organisaation, vaan elinvoimaisen Jyväskylän ja ihan koko yhteiskunnankin kannalta”, pohtii palkinnon Koposen puolesta noutanut yhtiön henkilöstöpäällikkö Outi Piisilä.

Vuoden keskisuomalainen johtamisteko -palkinto myönnettiin nyt toista kertaa. Palkinnon saajaa sai ehdottaa vapaasti joulu-tammikuun ajan avoimella verkkokyselyllä. Vuoden keskisuomalaisen johtamisteon valitsi useiden tasokkaiden ehdokkaiden joukosta Uudistavan johtamisen ohjausryhmä. Palkinnon valinnassa korostuivat kannattavan kasvun ja kansainvälisen viennin edistäminen suhdanneherkällä toimialalla, keskisuomalaisten innovaatioiden merkityksellisyys ja markkinapotentiaali sekä erityisesti Koposen uudistava ja ihmisläheinen johtamistyyli, jota useissa perusteluissa korostettiin.

Ohjausryhmä päätti tänäkin vuonna jakaa myös kunniamainintoja. Kunniamaininnan hyvästä johtamisestaan saivat Tuomas Roininen Peliosuuskunta Expasta, Arja Miettinen Monikulttuurikeskus Gloriasta sekä Tomi Hiltunen ja Sampsa Tukia Cocktailgate Oy:stä.  

Uudistavan johtamisen ohjausryhmään kuuluvat Jamkin johtamisen asiantuntijoiden lisäksi:

  • Auvinen Tommi, johtamisen vanhempi yliopistonlehtori, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu 
  • Eskola Anne, yksikönjohtaja, Jamk liiketoimintayksikkö
  • Jyräkoski Sanna-Mari, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät 
  • Laaksonen Vilja, toimitusjohtaja, Aava & Bang Oy, Jamk-alumni 
  • Lakka Petri, yksikönjohtaja, Jamk teknologiayksikkö
  • Lehtinen Jukka, ylijohtaja, Keski-Suomen ELY-keskus 
  • Leinonkoski Heli, kansliapäällikkö, Jyväskylän kaupunki
  • Leppä Lasse, konsernipalveluiden toimialajohtaja, Keski-Suomen hyvinvointialue
  • Miettunen Otso, hallituksen puheenjohtaja, opiskelijakunta JAMKO (Jamk-opiskelijaedustus)
  • Määttä Antti, toimitusjohtaja, Keskimaa 
  • Määttä Eevi, toimitusjohtaja, OP Keski-Suomi
  • Puurula Jaakko, Director HSE, Valmet Technologies Oy

Uudistava johtaminen on Jamkin koordinoima soveltavan johtamistutkimuksen ja johtamisosaamisen kehittämisen sekä oppimisen johtamisen monialainen verkosto, joka palvelee alueen organisaatioiden kehitystarpeita.  

Lisätietoja

Kirsi Kemell

Lehtori, Senior Lecturer
Liiketalous, Business Administration
Liiketoiminta, School of Business
+358401851071