uutinen 9.12.2020

Hei, mitä sä pelaat? Avoin verkkokeskustelu pelaamisesta vanhemmille 11.12.

Vanhempi tai aikuinen, milloin viimeksi olet esittänyt otsikossa olevan kysymyksen nuorelle? Vai onko koko kysymyksen asettaminen jo itsessään hankalaa kiireen, tai ehkä tietämättömyyden vuoksi? Nuori, milloin viimeksi olet toivonut vanhemman tai muun aikuisen seuraa tai apua some- ja pelimaailmassa ja saanut sitä?

Jyväskylän ammattikorkeakoulu järjestää yhteistyössä Keski-Suomen hyvinvointikeskittymän (KEHO) ja Jyväskylän vanhempainfoorumi ry:n kanssa perjantaina 11.12. klo 18-20 avoimen verkkokeskustelun, jonka tavoitteena on lähentää nuorten ja aikuisten digimaailmoja sekä loiventaa vanhempien huolta pelaamiseen ja median käyttöön liittyen. Tärkeää olisi pystyä antamaan nuorille hyväksyntää ja arvostavaa valvontaa turvallisuuden varmistamiseksi. Tilaisuudessa keskustellaan digiajan tuomista uusista haasteista vanhemmuudelle ja siitä, miten vanhempi voi olla tukena ja osallisena nuoren median käytössä ja peliharrastuksessa.

– Toivomme näkevämme mukana keskustelussa kaiken ikäisiä - ruutuaikaa viettäviä nuoria ja heidän vanhempiaan. Illassa on hyvä mahdollisuus keskustella chatin välityksellä avoimesti niistä toiveista ja peloista, joita digitaaliseen harrastamiseen liittyy, kertoo projektityöntekijä Kati Haapanen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta.

Avoin keskustelu käydään nuorten suosimalla Twitch-alustalla osoitteessa https://www.twitch.tv/jamkgamepit. Liittymistä varten on luotava käyttäjätunnus, jonka voi tehdä jo ennakkoon Twitch-palvelussa.

– Haluamme tutustuttaa myös nuorten vanhemmat niihin alustoihin, joilla nuoret viettävät aikaa. Siksi Twitchin valitseminen verkkokeskustelun alustaksi tuntui luontevalta, Haapanen jatkaa.
Keskustelun teemoihin voi virittäytyä myös osallistumalla pelilliseen kyselyyn osoitteessa https://play.seppo.io (tarvitset koodin: 2F9CDA). Nuori ja vanhempi voivat tehdä kyselyn yhdessä keskustellen ennakkotehtävänä ennen tapahtumaa. Ennakkotehtävässä voi kertoa mitä esim. pelaaminen tai ajanvietto somessa nuorelle merkitsee.

Mukana keskustelussa ovat mm. Tuula Jormakka (Jyväskylän vanhempainfoorumi ry, Vanhemmat mukaan -hanke), Kati ”MereKat” Haapanen (JAMK, projektityöntekijä eLämää -hanke), Tiia Luotojoki (JAMK, eLämää -hankkeen hyvinvointivalmennukset), Pyry Seppänen (peliturvallisuus, CYBERDI-hanke), Panu Räsänen (Jyväskylän kaupunki, digitaalinen nuorisotyö). Tilaisuuden juontaa Olli-Pekka Louniala – alias Tröpö.

Keskustelutilaisuus on toteutettu usean toimijan ja hankkeen yhteistyönä osana nuorten hyvinvointityötä, jossa Keski-Suomen hyvinvoinnin osaamiskeskittymä KEHO vastasi Haukkalan säätiön hallinnoimana Sitran100 päivän hyvinvointihaasteeseen. Mukana järjestelyissä: Jyväskylän vanhempainfoorumi ry ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoimat eLämää -hanke (rahoittaja Keski-Suomen liitto) ja CYBERDI-hanke (rahoittaja Opetus- ja kulttuuriministeriö).

Aika: Pe 11.12.2020 klo 18-20
Paikka: https://www.twitch.tv/jamkgamepit

Lisätietoja:
Kati Haapanen, projektityöntekijä
[email protected]
p. 050 472 6938
Jyväskylän ammattikorkeakoulu