Projekti
Toimijuutta ja unelmia kohti – valmennusta tulevaisuuden suunnitteluun muutostilanteessa
Rahoitusohjelma
Hankkeessa tuetaan Keski-Suomen työttömiä ja muutostilanteessa olevia työnhakijoita löytämään oma suunta työelämässä ja vahvistamaan toimijuuttaan – eli kykyä vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa. Käytännössä tämä tarkoittaa valmennuksia, joissa osallistujat saavat tukea elämän- ja urasuunnitteluun, itsetuntemukseen ja osaamisensa tunnistamiseen.
Valmennusten aikana pohditaan esimerkiksi omia vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita ja arvoja, harjoitellaan digitaalisia työnhakutaitoja, verkostoidutaan työnantajien kanssa ja rakennetaan konkreettinen suunnitelma kohti työllistymistä tai uutta urapolkua.
Hankkeessa kehitetään myös uusi toimijuuskysely, joka auttaa tunnistamaan, miten osallistujien itsevarmuus, tavoitteet ja elämänhallinta kehittyvät valmennusprosessin aikana. Lisäksi hankkeessa kootaan ja jaetaan hyviä käytäntöjä työllisyyden ja ohjauksen ammattilaisille, jotta valmennusmallia voidaan hyödyntää laajemmin muillakin alueilla.
Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä alueellisten työllisyystoimijoiden, työnantajien ja Metsä Woodin muutosneuvottelujen jälkihoidon kanssa.
Lisätietoja:
Johanna Pitkänen, tki-asiantuntija, projektipäällikkö
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
[email protected]
Projektin tulokset
Hankkeessa kehitetään valmennusmalli, joka vahvistaa osallistujien
toimijuutta, itsevarmuutta ja tavoitteellisuutta työelämän
muutostilanteissa. Valmennuksiin osallistuneet työttömät ja
muutostilanteessa olevat henkilöt saavat tukea oman osaamisensa
tunnistamiseen, urasuunnitteluun ja työnhakuvalmiuksiin. Useat
osallistujat löytävät koulutus- tai työpaikan valmennuksen jälkeen tai
kirkastavat omaa suuntaansa kohti uutta uraa.
Hankkeen aikana
kehitetään toimijuuskysely, jonka avulla voidaan mitata osallistujien
kokemuksia omasta vaikutusmahdollisuudestaan ja elämänhallinnastaan
ennen ja jälkeen valmennuksen. Tuloksia hyödynnetään valmennusmallin
jatkokehittämisessä ja laajemmassa käytössä työllisyystoimijoiden ja
ohjausalan ammattilaisten työssä.
Lisäksi hankkeessa vahvistetaan
alueellista yhteistyötä työllisyys-, koulutus- ja elinkeinotoimijoiden
välillä. Tämä yhteistyö tuo uusia verkostoja ja käytäntöjä, jotka
tukevat Keski-Suomen alueen muutosturvatoimien kehittämistä.
Päivitetty 21.10.2025