Projekti
Fiksu tila – tulevaisuuden maatalous käytäntöön
Projektin rahoittajat
Fiksu tila – tulevaisuuden maatalous käytäntöön
Älymaatalouden hyödyntäminen ei aina edellytä suuria investointeja. Fiksu tila -hanke tuo keskisuomalaisten viljelijöiden ulottuville kustannustehokkaita teknologioita ja käytännön osaamista, joiden avulla maatilan toimintaa voidaan tehostaa ja päätöksentekoa parantaa.
Maatiloilla syntyy jo runsaasti tietoa esimerkiksi työkoneista, viljelysuunnitteluohjelmistoista ja erilaisista mittalaitteista. Tietoa ei kuitenkaan aina osata hyödyntää täysimääräisesti. Samalla uudet teknologiat voivat tuntua monimutkaisilta ja kalliilta.
Fiksu tila -hanke vastaa näihin haasteisiin järjestämällä käytännönläheisiä koulutuksia, työpajoja, webinaareja ja demonstraatioita. Koulutuksissa tutustutaan erityisesti edullisiin, avoimen lähdekoodin ja itse toteutettaviin (DIY) ratkaisuihin. Tavoitteena on, että viljelijät voivat arvioida teknologioiden hyötyjä ja soveltuvuutta omalle tilalleen ennen investointipäätöksiä.
Mitä hankkeessa tehdään?
Hankkeessa järjestetään viisi koulutuskokonaisuutta, joissa älymaatalouden mahdollisuuksia tarkastellaan käytännön esimerkkien kautta.
Älymaatalous ja tiedolla johtaminen: Miten maatilalla jo syntyvää tietoa voidaan hyödyntää paremmin? Koulutuksissa perehdytään esimerkiksi sää-, satelliitti- ja koneiden tuottaman datan hyödyntämiseen sekä maatilan oman datanhallinnan suunnitteluun.
RTK-paikannus ja tukiaseman rakentaminen: Miten traktorille saadaan senttimetriluokan paikannustarkkuus ilman kalliita palvelumaksuja? Koulutuksissa tutustutaan RTK-paikannukseen ja harjoitellaan edullisen tukiaseman rakentamista esimerkiksi RTKBase-ohjelmiston ja RTK2GO-palvelun avulla.
Automaattiohjaus ja täsmämaatalous: Voiko vanhempaan traktoriin asentaa automaattiohjauksen? Koulutuksissa esitellään AgOpenGPS-järjestelmää ja muita ratkaisuja, joiden avulla olemassa olevaa konekalustoa voidaan hyödyntää aiempaa tehokkaammin.
IoT-mittalaitteet maatilalla: Miten maan kosteutta, lämpötilaa tai viljavaraston olosuhteita voidaan seurata edullisilla antureilla? Koulutuksissa tutustutaan mittalaitteisiin, langattomaan tiedonsiirtoon ja mittaustiedon hyödyntämiseen käytännön päätöksenteossa.
Virtuaalikaksonen viljelyn suunnittelussa: Voidaanko erilaisten viljelytoimenpiteiden vaikutuksia arvioida jo ennen kasvukautta? Koulutuksissa tutustutaan APSIM-kasvusimulointimalliin perustuvaan virtuaalikaksoseen, jonka avulla voidaan vertailla esimerkiksi kylvöajankohdan ja lannoituksen vaikutuksia.
Kenelle hanke on tarkoitettu?
Hanke on suunnattu keskisuomalaisille viljelijöille ja maatilayrittäjille. Erityisesti halutaan tavoittaa viljelijöitä sekä tiloja, joilla on kiinnostusta uusien teknologioiden hyödyntämiseen.
Koulutuksiin voi osallistua ilman aikaisempaa kokemusta älymaatalouden teknologioista. Osallistuminen on maksutonta.
Hankkeen tavoitteena on lisätä viljelijöiden osaamista ja madaltaa teknologioiden käyttöönoton kynnystä. Pitkällä aikavälillä tämä tukee maatilojen kannattavuutta, resurssitehokkuutta ja kestävää tuotantoa.
Toteutus
Hanke toteutetaan Keski-Suomessa vuosina 2026–2028. Toteutuksesta vastaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Biotalousinstituutin älymaatalouden tutkimusryhmä.Hanke hyödyntää JAMKin aiemmissa tutkimus- ja kehittämishankkeissa kertynyttä osaamista sekä Tarvaalan käytännön oppimisympäristöjä.
Hanketta rahoitetaan EU:n maaseuturahastosta.
Lisätietoja
Petri Linna
Projektipäällikkö, teknologian asiantuntija
Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Biotalousinstituutti
petri.linna@jamk.fi
045 183 9630