AIRe – Monialaisen kuntoutuksen älykäs suunnannäyttäjä
Alusta on kehitetty ihmiskeskeisesti yhteistyössä kuntoutujien, kuntoutusalan ammattilaisten ja teknologiaosaajien kanssa, ja se on suunniteltu tukemaan monialaisen kuntoutuksen tarpeita Suomessa ja kansainvälisesti. Suunnitteluun ja kehittämiseen on osallistunut yli 350 henkilön kansainvälinen joukko.
Parhaillaan AIRe toimii Jamkin Kuntoutus- ja sosiaalialan instituutin TKIO-toiminnan simulaatio- ja testausympäristönä. Sen avulla voidaan testata ja tutkia tekoälyavusteisia kuntoutuksen palveluita turvallisesti ennen varsinaista käyttöönottoa oikeissa toimintaympäristöissä. Alustaa jatkokehitetään eri kuntoutujaryhmille ja toimintaympäristöihin sopivaksi yhdessä työelämän yhteistyökumppaneiden ja opiskelijoiden kanssa.
AIRe-alustan ydintoiminnallisuuksien kehitystyö perustuu avoimeen lähdekoodiin, mikä tekee Jamkin ulkopuolisille organisaatioille mahdolliseksi oman AIRen rakentamisen, käyttöönoton ja jatkokehittämisen. Kun uudet toimijat kehittävät AIRea, sen avoin lähdekoodi kehittyy parantaen AIRen ydintoiminnallisuuksia yhteisvoimin. AIRe pohjautuu AIRe Platform-hankkeeseen, joka rahoitettiin Business Finlandin innovatiivisen julkisen hankinnan rahoituksella. Kehityskumppanina alustan kehityksessä toimi teknologiatoimittaja Goodlife Technology Oy:n ja alusta kehitettiin vuosina 2022-2024.
AIRe Talk tukee kuntoutujaa arjessa
AIRe tarjoaa käyttäjälle uudenlaisen tavan ohjata omaa kuntoutumistaan tekoälyavusteisesti, ajasta ja paikasta riippumatta. Käyttäjä voi keskustella omalla luonnollisella kielellään AIRe Talk -palvelun kanssa tilanteestaan ja tarpeistaan. AIRen ydintoiminnallisuuksiin kuuluu se, että AIRe Talk auttaa tunnistamaan kuntoutuksen tarpeet ja asettamaan konkreettisia tavoitteita. Keskusteltuaan käyttäjän kanssa kuntoutumisen tarpeesta ja tavoitteista, AIRe Talk ehdottaa kuntoutumista tukevia harjoitusohjelmia ja tietosisältöjä, tai ohjaa muiden digitaalisten tai fyysisten palvelujen pariin. AIRe Talk seuraa kuntoutumisen edistymistä lähettäen muistutuksia ja kysyen palautetta, jonka perusteella se voi mukauttaa ehdottamiaan sisältöjä vastaamaan paremmin kuntoutujan tilanteeseen.
AIRe Talk:a voivat käyttää itseohjautuvat kuntoutujat omakuntoutuksen tukena. Lisäksi palvelu soveltuu myös esimerkiksi omaishoitajille ja muille läheisille, jotka tukevat läheisensä kuntoutumista.
Ammattilaismoduuli AIRe Hub
AIRen ammattilaiskäyttäjien, kuten kuntoutusalan asiantuntijoiden tai terapeuttien, ydintoiminnallisuuksia hallitaan AIRe Hub:ssa. Ammattilaiset voivat luoda eri asiakasryhmien kuntoutumista tukevia teemoja, lisätä niihin valitsemiaan sisältöjä, rakentaa kyselyitä sekä kouluttaa tekoälyä vastaamaan kohdennetusti kuntoutujien tarpeisiin. Ammattilaiskäyttäjät voivat kouluttaa tekoälyä teemakohtaisilla prompteilla eli kehotteilla ja lisätä teemoihin luotettavia lähteitä, kuten tutkimusartikkeleita.
Lisäksi muita, kolmannen osapuolen digitaalisia palveluja voidaan integroida AIReen avoimien rajapintojen kautta. Tämä tarjoaa kuntoutujalle pääsyn laajaan valikoiman kuntoutusta tukevia sovelluksia ja sisältöjä, ja helpottaa oikeanlaisten palvelujen pariin ohjautumista merkittävästi.
Teemat, sisällöt ja kyselyt nousevat kuntoutujalle osaksi AIRe Talkissa käytävää keskustelua, joka on rajattu teemakohtaiselle alueelle ammattilaisten promptauksen ja lisäämien lähteiden perusteella. Ammattilaisen kouluttama tekoäly tekee AIResta luotettavan kumppanin kuntoutumisen polulle, vastaten monipuolisesti kuntoutuksen eri tarpeisiin.
AIRen keskeiset moduulit
Alusta perustuu mikropalveluarkkitehtuuriin. Se koostuu useista itsenäisistä moduuleista, jotka ovat vuorovaikutuksessa keskenään. Tämä rakenne mahdollistaa ratkaisun joustavuuden ja skaalautuvuuden. Keskeiset moduulit ovat:
- AIRe Services tarjoaa yksilöllisiä palveluita käyttäjille avointen API-rajapintojen kautta
- AIRe ID hallinnoi käyttäjien tunnistautumista ja autentikointia
- AIRe Memory vastaa tiedon tallennuksesta ja hausta
- AIRe AI integroi tekoälyominaisuudet, kuten vuorovaikutuksen käyttäjän kanssa, arvioinnin ja seurannan sekä oppii käyttäjän tilanteesta palvellakseen paremmin
- AIRe Talk on käyttöliittymämoduuli, joka mahdollistaa luonnollisen kielen vuorovaikutuksen käyttäjien kanssa
- AIRe Hub toimii ammattilaiskäyttäjien käyttöliittymänä, ja se on kaikkien moduulien integraatiopiste ja järjestelmän konfigurointialusta
Alla oleva kuva 1 havainnollistaa näitä moduuleja.
Kuva 1.

AIRessa käytetyt teknologiat
AIRe on kehitetty käyttäen useita teknologisia ratkaisuja. Alustan ydintoiminnot perustuvat avoimeen lähdekoodiin, joka julkaistaan GitHubissa Mozilla Public License 2.0 (MPL 2.0) -lisenssillä vuoden 2025 aikana. Tämä lisenssi suojaa ratkaisun ydintä, mutta mahdollistaa kaupallisen käytön ja laajemman uudelleenkäytön. Ytimen julkaiseminen avoimena lähdekoodina mahdollistaa sen jatkokehityksen ja käyttöönoton eri organisaatioissa ja eri konteksteissa. Kaikki koodimuutokset tulee palauttaa projektille.
Lisäksi AIRen kehityksessä on hyödynnetty kaupallisia ratkaisuja, jotka voidaan tarvittaessa vaihtaa toiseen alustan modulaarisuuden ansiosta. Esimerkiksi tekoälymoduuli käyttää Microsoftin Azure OpenAI -yhteensopivaa rajapintaa tarjotakseen kehittyneitä tekoälyominaisuuksia, kuten luonnollisen kielen käsittelyä ja muita tekoälypohjaisia toimintoja kuntoutuksen tueksi. AIRe käyttää Microsoftin Azure-pilvipalvelua taustajärjestelmänä.
AIRen tietoturva ja tietosuoja
Tietosuojaperiaatteet ovat keskeinen osa AIRen ohjelmistokehitystä, ja niiden toteutus perustuu GDPR-sääntelyyn ja parhaisiin käytäntöihin. Ratkaisu hyödyntää käyttäjän henkilöprofiilin tietoja sekä niitä tietoja, joita käyttäjä itse kertoo AIRe Talkille omasta
toimintakyvystään. Henkilötietojen kerääminen ja käsittely siis rajoittuu palvelun tuottamiseen tarvittaviin tarkoituksiin, kuten käyttäjätilin luomiseen sekä keskusteluanalytiikan optimointia varten kerättäviin lokitietoihin.
AIRen henkilötietojen käsittely perustuu aina lailliseen perusteeseen, kuten käyttäjän suostumukseen tai rekisterinpitäjän julkiseen etuun. Tiedot anonymisoidaan aina kun mahdollista ja henkilötietoja säilytetään vain niin kauan kuin on tarpeen. AIRe Talkissa käyttäjät voivat poistaa keskusteluhistoriansa sekä poistaa tai anonymisoida tilinsä. Vain anonymisoitua käyttäjätietoa hyödynnetään AIRen jatkokehitystä varten.
Kaikki tiedot suojataan vahvoilla salaus- ja tunnistautumismenetelmillä. AIRe käyttää SSL/TLS-protokollaa tiedonsiirrossa, ja pääsy henkilötietoihin on rajattu roolipohjaisella käyttöoikeudenhallinnalla.
Kaikki AIRe:n käyttämät palvelut ja taustajärjestelmät sijaitsevat EU:ssa, Microsoftin Pohjois-Euroopan datakeskuksessa. AIRe:n chat on konfiguroitu käyttämään Microsoftin Azure OpenAI -rajapintaa, joka ei käytä keskusteluja tekoälyn kouluttamiseen eikä välitä käyttäjän syötteitä kolmansille osapuolille.
Teknologian kypsyystaso
AIRen on teknologian kypsyytasolla 4 (syyskuu 2025). Tällä tasolla teknologian validointi tehdään yleensä laboratoriotasolla, jolloin käytössä on laboratorioprototyyppi. AIRen toiminnallisia prototyyppejä on testattu kontrolloiduissa olosuhteissa kuntoutuksen loppukäyttäjien ja ammattilaisten kanssa. Testejä on toteutettu järjestetyissä, ohjatuissa tapahtumissa, joissa keskeisten toimintojen ja kokonaiskonseptin toteutettavuus on varmistettu.
Tavoitteena on luoda AIRen ympärille globaalisti vaikuttava tekoälypohjainen monialaisen kuntoutuksen infrastruktuuri ja ekosysteemi. Tämä perustuu modulaariseen ja skaalautuvaan ratkaisuun sekä yhteiskehittämiseen ja innovointiin alan toimijoiden, kuntoutujien, teknologiakehittäjien ja sisällöntuottajien kesken. Ekosysteemin kehittämisen lähtökohtana on yhteinen hyvä: tavoitteena on tuottaa ratkaisuja, jotka hyödyttävät koko kuntoutusalan yhteisöä ja tukevat yksilöiden kuntoutumista. Ekosysteemi kehittyy kohti elävää, toisiltaan oppivaa innovaatioyhteisöä.
Tulevaisuudessa AIRen avulla voidaan mallintaa ja toteuttaa entistä vaikuttavammin tekoälypohjaisia kuntoutuspalveluita eri toimintaympäristöissä, kansallisesti ja kansainvälisesti. Järjestelmä oppii käyttäjien anonymisoidusta datasta, jota voidaan hyödyntää esimerkiksi kuntoutuksen tutkimuksessa sekä tekoälymallien kouluttamisessa ja kehittämisessä. Suunta on kohti älykästä ratkaisua, joka pystyy luotettavan tekoälyn avulla tuottamaan eri kohderyhmille räätälöityjä kuntoutuspolkuja ja sisältökokonaisuuksia, ja jotka ovat vaivattomasti monistettavissa eri toimintaympäristöihin eri puolilla maailmaa.
AIRen kehityksellä edistetään kestävää kehitystä tarjoamalla saavutettavia ja korkealaatuisia kuntoutuspalveluita maailmanlaajuisesti. Tavoitteena onkin hakea AIRe Platformille Digital Public Goods -status vuosien 2025–2026 aikana.
Tulevaisuuden AIRe voi avata merkittäviä kansainvälisiä liiketoimintamahdollisuuksia niin teknologiakehittäjille kuin kuntoutussisältöjen tuottajille. Lisäksi se uudistaa tapaa, jolla kuntoutuspalveluja tuotetaan.

Minna Eriksen

Kari-Pekka Murtonen
