asiakastarina

Valtra: Älymaatalouden ja agroteknologian osaajilla on kysyntää

Teksti
Annemari Sinikorpi
Kuva
Valtra ja Annemari Sinikorpi

Valtra ja Jamk tekevät yhteistyötä monin tavoin. Valtra on mm. kumppanina Finnish Future Farm -hankkeessa. Sen tavoitteena on vahvistaa älymaatalouden kehitystä ja saada softatuotteet laajempaan käyttöön. 

Jani Oksanen Valtralta traktorin edessä

”Vanhoja tottumuksia ja rajoja pitää rikkoa, saada tietoa ja osaamista maatalouskentälle, ja sen myötä rahallista hyötyä asiakkaille”, sanoo Valtran Sales Engineering Specialist Jani Oksanen. 

”Oppilaitosyhteistyön suurin merkitys on siinä, että alalle saadaan työntekijöitä ja uusia innovaatioita. Jamkin verkostoissa on paljon esimerkiksi 
startup-yrityksiä, joiden kanssa teemme mielellämme yhteistyötä. Valtralla tarvitaan monenlaista osaamista. Esimerkiksi Engineering-osastolla on tarjolla paikkoja koeajokuskeista DI-tasolle vaikkapa ohjaamo-, moottori- ja voimansiirtojaostoissa”, Jani kertoo.  

”Harjoittelut ovat erinomainen mahdollisuus tutustua puolin ja toisin; se helpottaa myös työllistymisessä.” Omassa työssään Jani innostuu erityisesti päivien vaihtelevuudesta.  

”Yhtenä työpäivänä voi hypätä Excelin kimpusta traktorin katolle irrottamaan automaattiohjausjärjestelmän kattoantennia. Kaikessa työssä on tylsiä hetkiä ja tähtihetkiä. Yksi tähtihetkistä oli, kun sain kunnian olla julkaisemassa Dealer-kentälle ja lehdistölle Valtran uuden S-sarjan. Se oli hienoa ja tunteikastakin, koska kyseessä oli myös S-sarjan kotiinpaluu valmistuksen siirryttyä takaisin Suolahteen.” 

Harjoittelijana Valtra Experience Squadissa

Jamkin agrologiopiskelijat voivat suorittaa harjoittelun Valtra Experience Squadissa. Lehtori Juha Kuula koordinoi toimintaa Jamkin osalta. 

”Squadiin valitut opiskelijat toimivat käytännön työtehtävissä Valtralla markkinoinnin tukena. He ovat esimerkiksi mukana tutustumassa Atriumin Valtra Shopin toimintaan ja hoitamassa vierasryhmien tehdasvierailuja.”

 ”Kokemukset Squad-toiminnasta ovat olleet hyviä”, Jani Oksanen kertoo. ”Squadilaiset ovat olleet suurena apuna vierailukonseptin kehittämisessä. Yksi aiemmista squadilaisista on nyt töissä Valtralla, ja hän osallistuu myös uusien rekrytointiin. Valtralla harjoittelijat ovat osa työyhteisöä. Tämän on huomannut myös nykyinen squadilainen, agrologiopiskelija Saija Luodes. ”Valtralla on mahtava kansainvälinen työyhteisö!  Tavoitteenani on tehdä myös opinnäytetyö tänne, ja saada sitäkin kautta jalkaa ovenrakoon.”

Saija on harjoittelussaan päässyt toimimaan erityisesti kansainvälisten asiakasryhmien kanssa. ”Otan vieraat vastaan osana tiimiä, vien tehdaskierrokselle, valmistelen traktorit koe­ajoon ja neuvon asiakkaita koeajon aikana. Työskentelen myös Valtra Shop -myymälässä. Työpäivät ovat todella vaihtelevia! Pyrin olemaan Valtran edustajana iloinen ja edustava, ja aikaansaamaan asiakkaalle hyvän kokemuksen”, hän kertoo. 

”Harjoittelu on antanut tähän mennessä valtavasti tietoa traktoreista, niiden valmistusprosessista ja tekniikasta. Ajamalla ja kokeilemalla oppii ja osaa sitten neuvoa asiakkaita. Olen saanut jo nyt myynti- ja markkinointiosaamista, ja kansainvälisten ryhmien kanssa englanti työkielenä on kehittynyt, samoin esiintymistaidot.”

Saija luodes

”Agrologiopiskelijan kannalta Valtra Squadissa yhdistyy teknisen ja globaalin maatalousosaamisen lisäksi myynti- ja markkinointiosaaminen sekä kielitaito. Tämä on mielenkiintoinen ja suositeltava harjoittelupaikka”, kertoo Saija Luodes.

Jamkista Suomen kiinnostavin ja paras älymaatalouden ja agroteknologian kouluttaja

Yhteistyö Valtran kanssa on muutakin kuin Squad-toimintaa. ”Se on mahdollistanut agrologitutkinto-ohjelmalle uuden kaluston käyttämisen traktoritekniikan ja -ajon opetuksessa”, kertoo Juha Kuula.  

”Ajanmukaisilla ja älykkäillä traktoreilla voimme muissakin teknologiaopinnoissa demota ja harjoitella tiedon siirtymistä työkoneelta traktoriin ja päinvastoin. Koneiden telemetriatietoja hyödynnetään myös traktorityön taloudellisen ajon harjoitteissa. Älykkään viljelyn TKI-hankkeissa tehtyjen demojen tuloksia voidaan hyödyntää opetuksessa.” 

”Minulla on kovat odotukset Jamk-yhteistyölle. Unelmatilanne on, että viiden vuoden sisällä Jamk on Suomen paras ja kiinnostavin älymaatalouden ja agroteknologian kouluttaja, jossa opiskelijat voivat jo aivan opintojen alkuvaiheessa harjoitella hyödyntäen Biotalouskampuksen maatilan digitaalista kaksosta, johon on yhdistettynä erilaisten työkoneiden digitaaliset kaksoset”, visioi Jani Oksanen. ”Oppimisympäristöt ovat kuin pelimaailmoja – rinnalle tarvitaan myös pelikehittäjiä!”   

26.4.2024