uutinen 3.9.2019

Kuhina pelialan ympärillä jatkuu Jyväskylässä: JAMK rakentaa Keski-Suomeen e-urheilun keskusta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) ryhtyy rakentamaan Keski-Suomeen e-urheiluvalmennuksen ja -toiminnan keskusta, jonka ympärille luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Keskus suunnitellaan osaksi vuonna 2020 avattavaa Digi & Game Centeriä.

Jyväskylään ollaan pystyttämässä e-urheilun keskusta osana JAMKin E-urheilulla yhteisöllisyyttä ja liiketoimintaa (eLämää) –hanketta, jota toteutetaan yhdessä Jyväskylän yliopiston, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja koulutuskuntayhtymä Gradian kanssa. Hankkeen yhteisbudjetti on 175 000 euroa. Keski-Suomen liitto rahoittaa hanketta 77 500€:lla (Keski-Suomen Kehittämisrahasto).

Hankkeessa on tarkoitus kehittää laajasti e-urheiluyhteisöä, uutta osaamista, joukkue- ja seuratoimintaa, koulutus- ja urheilijapolkuja sekä alan liiketoimintaa esimerkiksi uusien e-urheilutapahtumien myötä. Konkreettisesti tämä näkyy kilpapelaamiseen soveltuvana tilana ja laitteistona.

– Toiminta käynnistetään jo syyskuun aikana Rajakadun kampuksen tiloissa. Sinne tulee 12 konepaikkaa asianmukaisilla pelikoneilla varustettuna. Pääkampuksen tiloja käytetään monipuolisesti eri ryhmien peli- ja hyvinvointivalmennuksiin, mutta ovat osittain myös opiskelijoiden vapaassa käytössä. Käyttöönotosta tiedotetaan vielä erikseen, kertoo hankkeen vastuuvalmistelija ja JAMKin projektiasiantuntija Tuomas Rauhansalo.

Vuoden 2020 alussa toiminta jatkuu Jyväskylään Matarankadulle perustettavassa Digi & Game Centerissa. Samoissa tiloissa tulee toimimaan myös peli- ja digialaan liittyviä startup-yrityksiä.

– Tiloja voidaan jatkossa hyödyntää esimerkiksi e-urheiluvalmennuksen järjestämiseen alueen eri toimijoille, vaikkapa aloitteleville e-urheiluseuroille. Esimerkiksi monet yritykset ovat kiinnostuneita perustamaan omia harrastejoukkueita ja peliporukoita, mutta tukea kaivataan varsinkin toiminnan alkuvaiheessa. Tähän on jo suunnitteilla koulutuksia ynnä muuta e-urheiluvalmennuksen ammattilaisten ja alan muiden toimijoiden kanssa, Rauhansalo kertoo.

Tämän lisäksi JAMK aikoo jatkaa myös nuorille suunnattua e-urheilun kesäkoulua. JAMK järjesti kesäkuussa ensimmäisen kerran kesäkoulun e-urheilusta kiinnostuneille nuorille. Viikon kestäneessä koulussa oli 24 osallistujaa. Innostus ja positiivinen palaute poikivat kesäkoululle jatkoa myös ensi kesäksi.

– Kesäkoulu on luonteva osa JAMKin toimintaa, jolla pyritään tuomaan pelikasvatusta nuoremmille pelaajille. Samalla yleensä myös vanhemmat pääsevät paremmin sisälle nuoren harrastukseen, toteaa Rauhansalo.

Hankkeen taustalla on JAMKin vuonna 2018 toteuttama esiselvitys, jossa e-urheilun liiketoimintamahdollisuuksia kartoitettiin. Hankkeen aikaiset toimenpiteet jakautuvat neljään osaan sen tavoitteiden mukaisesti:

  • Ammattimaisen e-urheilutoiminnan pilotointi ja koulutus- ja urheilijapolkujen rakentaminen
  • E-urheiluyhteisön ja sen toimintojen rakentaminen ja kehittäminen. Yhteisön rakentumisen kautta Keski-Suomeen syntyy e-urheilutoiminnan kasvualusta alan ja uuden osaamisen kehittymiselle
  • E-urheilutapahtumatuotannon ja osaamisen kehittäminen ja kasvattaminen Keski-Suomessa
  • Uuden tiedon tuottaminen e-urheilutoiminnasta: kokonaisuuksien ja niiden vaikutukset Keski-Suomen alueen pelaajiin, yhteisöön ja liiketoimintaan

Tutkimustyö tukee hanketta, e-urheilutoiminnan yhteisöllisyyttä ja lähitulevaisuuden valmentaja- ja ohjaajakoulutuksen tietotarpeita. Hankkeella pyritään selvittämään myös e-urheiluun liittyvän liiketoiminnan rakentumisen mahdollisuuksia Keski-Suomessa. Hankkeen kautta myös vanhemmille sekä seuratoimijoille luodaan työkaluja pelikasvatukseen.

Lisätiedot:
Kati Haapanen
projektityöntekijä
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 050 472 6938

Tuomas Rauhansalo
projektiasiantuntija
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 050 597 5473