jamk.fi

Nina Vuolio, restonomi-opiskelija, kestävä gastronomia

"Ehdottomasti parhaita opiskelumuistojani ovat kaksi opintomatkaa, jotka olen tehnyt koulutoverieni kanssa!"

Restonomiksi päiväopiskeluina

Olen opiskellut kestävää gastronomiaa JAMKissa syksystä 2014 asti. Hain sekä restonomiksi että tradenomiksi kyseisen vuoden kevään yhteishaussa viimeisenä mahdollisena päivänä hieman puolihuolimattomasti. Myyntiala oli jo tullut nähtyä eikä etenemismahdollisuuksia oikein ollut edessä ilman lukion jälkeistä koulutusta, joka minulta oli töitä tehdessä jäänyt kokonaan väliin. Halusin nuorisolinjalle, vaikka monimuotototeutuskin olisi ollut vaihtoehtona. Jo siinä vaiheessa, kun selvisi, että restonomiopinnoissa on yhtenä pääsykokeen osana haastattelu, tiesin pääseväni sisään. Niin kävikin. Nyt olen alle 5 opintopisteen päässä valmistumisesta. Parempi hieman myöhässä, kuin ei milloinkaan.

Parasta antia: Opintomatkat

Aivan ehdottomasti parhaita opiskelumuistojani ovat kaksi opintomatkaa, jotka olen tehnyt koulutoverieni kanssa. Ensimmäinen matka suuntautui Ahvenanmaalle ja oli osa ruotsin opintoja. En olisi voinut kuvitellakaan ruotsin opiskelun olevan niin kivaa! Ahvenanmaalle matkasimme linja-autolla saariston kautta ja sieltä kyllä tarttui reppuun vaikka minkälaisia kokemuksia. Kokkaaminen Strömsö-kokki Michael Björklundin kanssa, lammastilalla pienten karitsojen syöttäminen, hiljainen ja kylmä Maarianhamina toukokuussa ennen turistisesonkia ja paljon muuta. Niin joo, ja se ruotsin kurssikin tuli suoritettua siinä samalla ihan hyvin arvosanoin.

Toinen opintomatka oli osa kestävän gastronomian opintoja ja suuntasi akselille Kööpenhamina-Malmö. Raskasta, mutta ah, niin antoisaa! Kööpenhaminan matkalta mieleen on jäänyt parhaiten illastaminen yhden Michelin-tähden ravintola Kiin Kiinissä. Tämä nyt ei kyllä kuulunut opintoihin, mutta pääsin sinne kurssiin osallistuneiden monimuoto-opiskelijoiden siivellä ja kokemus oli kyllä ikimuistoinen ja joka kruunun arvoinen. Malmöstä mieleen jäi parhaiten kokki ja kirjailija Björn Ylipään luento sekä juusto- ja suklaakaupat. Tiesitkö muuten, että kööpenhaminalaisen ravintolakoulun pihalla aivan kaupungin ydinkeskustassa asustelee onnellisia kanoja?

Toki opiskelu on ollut paljon muutakin kuin noita opintomatkoja, mutta niitä en osannut odottaa ennen opintojen alkua ja ne kuvaavat minusta erinomaisesti sitä, mitä ammattikorkeakouluopiskelu voi parhaimmillaan tänä päivänä olla. Siihen päälle vielä pieni vilaus opiskelijaelämästä, mielenkiintoisia kursseja, kivoja ja taitavia opettajia ja opoja ja hyviä ystäviä sekä joitain yhteistyökumppaneita. Sitä on restonomiopiskelu Jyväskylän ammattikorkeakoulussa.

Lue lisää restonomi-koulutuksesta! 

Takaisin