Pasi Ilmarinen, Organisaation ja talouden johtaminen, YAMK

Johtamisosaamisesta tukea urakehitykseen

Pasi Ilmarinen

"Työni fokus alkoi vaihtua substanssiosaamisesta ja asiantuntijuudesta ihmisten ja asioiden johtamiseen. Silloin koin, että saisin henkilökohtaisen urakehitykseni kannalta paljon hyötyjä, jos opiskelisin johtamista."

Pasi Ilmarinen on omien sanojensa mukaan kotoisin ”täältä kuvan kauniista Keski-Suomesta”. Aikanaan JAMKissa tradenomin AMK-tutkinnon suorittanut Pasi muutti valmistumisen jälkeen pääkaupunkiseudulle, jossa alan työt pitivät hänet kiireisenä seuraavat 10 vuotta ennen kuin kotiseudun kauniit järvimaisemat vetivät hänet takaisin Jyväskylään. Paluu opintojen pariin ja tradenomin YAMK-ohjelmaan JAMKilla tapahtui kuitenkin vielä Pasin asuessa Espoossa – mikä siis sai Pasin valitsemaan juuri JAMKin?

Kehittyminen asiantuntijana johdatti Pasin esihenkilötyöhön

Pasin työhistoriasta merkittävä osa sijoittuu Accountorille, jossa hän tällä hetkellä toimii HR-ohjelmistoliiketoimintojen palveluiden johtajana. Taloushallintoon keskittyvällä asiantuntijataustalla toimiva Pasi sai työvuosien karttuessa lisää vastuuta, joka johti alkuun pienien tiimien muodostumiseen ja lopulta myös esihenkilötyöhön ja hallinnollisen johtamisen vastuisiin.

Se työ lähti muuttumaan siihen suuntaan, että niistä minun aiemmista tärkeimmistä taidoistani, eli substanssiosaamisesta ja asiantuntijuudesta, alkoi siirtymään fokus sinne ihmisten ja asioiden johtamiseen. Silloin koin, että saisin henkilökohtaisen urakehitykseni kannalta paljon hyötyjä, jos opiskelisin johtamista”, Pasi kertoo.

Olemassa oleva mielikuva ja kokemus JAMKista ohjasivat opiskelukohteen valinnassa

Pasi halusi kehittää johtamiseen liittyviä taitojaan, jonka pohjalta hän alkoi tutustumaan mahdollisiin koulutusohjelmiin sen saralla. Kun JAMKin tradenomin YAMK-ohjelma tuli vastaan, alkoi Pasi harkita sitä juuri aiempiin opintoihinsa liittyvien positiivisten kokemusten rohkaisemana: ”Koulutusohjelman sisältö vaikutti houkuttavalta, ja sijainti toimi minulle hyvin – vaikka asuin Espoossa, niin olin täältäpäin kotoisin ja minulla oli paljon kontakteja seudulla, joten kontaktipäivät olisi helppo opiskella sen ansiosta.

Pasi oli harkinnut vaihtoehtoja pääkaupunkiseudun, Jyväskylän ja täysin virtuaalisen koulutuksen välillä. Loppupelissä merkittävimmässä roolissa oli Pasin aiempi kokemus JAMKista: ”Näissä muissa vaihtoehdoissa ei ollut siis mitään poistyöntävää, mutta se JAMK vaan houkutti eniten”, Pasi selventää hymyillen.

Muutoksen johtamisesta tuli Pasin suosikkikokonaisuuksia

Kyllä minulle jäi mieleen monia suosikkikokonaisuuksia opinnoista”, Pasi vastaa välittömästi kysyessäni mieleenpainuvimmista kursseista. Omat suosikkikokonaisuudet tulevatkin perään kuin apteekin hyllyltä: muutoksen johtaminen ja henkilöstöjohtaminen. ”Moninaisuus ja kompleksisuus johtamisessa oli ehdoton suosikkini. Siellä esitettiin sellaisia asioita työelämästä, jotka tunnisti vasta siellä kurssilla – että minähän elän tämän keskellä”, Pasi avaa tarttuvasti nauraen. 

Omien suosikkien lisäksi Pasi nostaa esille myös mieleenpainuvimman kokonaisuuden, joka jäi mieleen sen erilaisuuden vuoksi: ”Liiketoiminnan työpaja oli kivaa, ja antoi mahdollisuuden vähän aikaa harrastella ketteriä start-up -toimintamalleja. Vaikken olekaan omaa liiketoimintaa perustamassa, niin se oli hyvin erilainen tapa tehdä asioita - sellainen hauska ja erilainen kokemus.

Opinnoista eväitä jatkuvasti muuttuvan työelämän vaiheisiin

Pasi aloitti opintonsa syksyllä 2016 ja valmistui alkuvuodesta 2021. Syy perinteistä pidempään suoritusaikaan löytyy kuitenkin Pasin tavoitteista opiskeluille ”Tarkoitukseni ei ollut missään vaiheessa ”juosta opintoja lävitse”, vaan tehdä niitä aidosti itselleni – ammatillisen kehittymisen ehdoilla”, Pasi kertoo, ja avaa tarkoitustaan seuraavasti: ”Kävin opintojaksoja siten, että sain niistä suoraan hyötyjä eri tilanteisiin työelämässäni – esimerkiksi kävin muutosjohtamisen kursseja kun tarvitsin muutosjohtamista töissäni ja kävin strategiaan liittyviä kokonaisuuksia silloin, kun meillä oli strategian uudistamisen kierros meneillään.

Millaisia terveisiä Pasilla on muille YAMK-tutkinnon suorittamista harkitseville?Ole rohkea. Vaikka olisit aiemmin toiminut vain asiantuntijana, niin lähde rohkeasti hakemaan sitä osaamista esihenkilötyön tueksi. Opintojen tuominen ja soveltaminen työelämään vaatii rohkeutta, mutta on erittäin hyvä työkalu ammatilliseen kehittymiseen. Kun opintoja tekee maltilla, oman ammatillisen kehittymisen ehdoilla, niin niistä saa parhaimmillaan aivan uskomattomia harppauksia oman työn saralla.

Takaisin