Hakusi tuotti 307 tulosta
Tyhjennä
Jyväskylän ammattikorkeakoulu oli syksyn yhteishaussa vetovoimaltaan neljänneksi suosituin ammattikorkeakoulu. Erityisesti logistiikka ja juridiikkaan painottuva liiketalous kiinnostivat hakijoita.
Arenen julkaisemassa raportissa kootaan ammattikorkeakouluille yhteisiä kriteerejä, toimintamalleja, tavoitteita sekä arvioinnin tapoja kestävän kehityksen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyölle (TKI).
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo lähtee yhdessä Maaseutuverkoston, Suomen Biokierto ja Biokaasu ry:n ja Kasvu Openin kanssa hakemaan ratkaisuja teollisuuden sivuvirtojen hyödyntämiseen esimerkiksi kierrätyslannoitteiden valmistamisessa.
EduFutura-johtoryhmä hyväksyi kokouksessaan 24.8.2022 Musiikkikampuksen johtotiimin esittämän uuden johtamismallin ja nimesi Suomalaisen musiikkikampuksen johtajaksi ensimmäiseksi kolmivuotiskaudeksi Gradia Jyväskylän koulutuspäällikön Jarmo Kivelän.
Mus&Te-hankkeen syksy jatkuu vauhdikkaana monella rintamalla.
Keväällä toteuten Simulaatiot Keski-Suomessa -kyselyn tuloksista kirjoittaa suunnittelija Jeri Varjosalo.
Kutsumme Sinut, keskisuomalaisen simulaatioalan tulevaisuuden mahdollisuuksista kiinnostunut toimija, mukaan suunnittelemaan ja rakentamaan kansallisesti merkittävää, kansainväliseen yhteistyöhön kykenevää, korkeatasoista ja monialaista simulaatioiden harjoitus-, koulutus- ja tutkimuskeskusta.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 11 Total number of pages: 31
- Seuraava sivu