Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) insinöörikoulutuksia järjestetään ensimmäistä kertaa Äänekoskella vuoden 2020 alussa. Tarjolla on kaksi koulutusta: sähkö- ja automaatiotekniikka sekä logistiikka
Jyväskylän peliala saa uuden sysäyksen eteenpäin, kun Jyväskylän ammattikorkeakoulu, peliosuuskunta Expa ja Jykia Oy lähtevät viemään eteenpäin kaupunkiin perustettavaa digi- ja pelikeskusta. Digi &
JAMKin, Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHUn ja Jyväskylän yliopiston synnyttämän urheiluvalmennuksen, kuormituksen ja palautumisen "Training Room" -konseptin kehittämistä jatketaan uuden
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (JAMK) alkaa syyskuussa 2019 tekoälyyn ja data-analytiikkaan keskittyvä opintokokonaisuus, joka osoittautui hurjasti odotettua suositummaksi. Opintokokonaisuudelle on
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on saanut 274 304 euron hankerahoituksen Suomen Akatemialta yhteisvanhemmuutta tarkastelevaan tutkimukseen. Tutkimus toteutetaan konsortiohankkeena Jyväskylän
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 8 Total number of pages: 10
- Seuraava sivu