Hakusi tuotti 256 tulosta
Tyhjennä
Marko Ahlqvist huolehtii työssään asuntojen arvojen säilyttämisestä, ja siksi hän päivitti osaamistaan maksuttomalla Vastuullinen korjausrakentaminen -koulutuksella. Koulutuksessa käytiin läpi paljon asioita, joista jokaisen asujan olisi hyvä tietää.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun tutkimusryhmä lähtee tutkimaan tekoälyä ja johtamista syksyllä 2025 yhdessä VTT:n ja Vaasan yliopiston kanssa. Projekti toteutetaan 1.9.2025–30.8.2027 ja sen kokonaisbudjetti on yli miljoona euroa.
Täysin uuden insinöörikoulutuksen tavoitteena on kouluttaa tulevaisuuden osaajia, jotka kehittävät uusia teknologisia ratkaisuja ja soveltavat niitä maa- ja metsätalouden toimintaympäristöön liiketaloudelliset näkökulmat huomioiden.
Keski-Suomessa on käynnistynyt kaksi turvetuotantoalueiden ja heikkotuotteisten soiden ennallistamiseen liittyvää kehittämishanketta. Taustalla on halu parantaa vesistöjen ja luonnon tilaa sekä hillitä ilmastonmuutosta.
Opiskelijoiden toimittamassa Kuntoutuksen ohjaaja -verkkojulkaisussa käsitellään tällä kertaa vertaistukea ja sen merkitystä erilaisissa konteksteissa.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) järjestämässä reservimarkkinaseminaarissa 9. huhtikuuta 2025 kuultiin reservimarkkinoista, niiden häiriönsietokyvyn ylläpitämisestä, sekä siitä, miksi yrityksiä kaivataan reservimarkkinoille nyt yhä enemmän.
Oodi-projektin järjestämä valtakunnallinen tapahtuma kokosi aurinkoiselle Tampereelle lähes 70 osallistujaa Ohjaamoista, oppilaitoksista ja korkeakouluista sekä projektin ohjaus- ja asiantuntijaryhmistä! Katso tunnelmakuvat tästä jutusta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu osallistuu Euroopan puolustusrahaston kokonaisuudessaan 60 miljoonan euron CITADEL Range -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää kyberturvallisuutta Euroopassa.
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun MoDiSchool-tutkimukselle.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 2 Total number of pages: 26
- Seuraava sivu