Hakusi tuotti 933 tulosta
Tyhjennä
Jamkin lehtori Satu Aksovaara on saanut Ammatillisen koulutuksen tutkimusseura OTTU ry:n vuosittaisen tunnustuspalkinnon oppimisanalytiikkaa käsittelevästä väitöstutkimuksestaan.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu oli kuudenneksi suosituin ammattikorkeakoulu kevään toisessa yhteishaussa. Ensimmäistä kertaa yhteistyössä Oulun ammattikorkeakoulun ja Savonian kanssa järjestettävä tradenomikoulutus kiinnosti hakijoita.
Kuivikemarkkinat ovat tällä hetkellä muutoksessa. Maaseudun kehittämisen asiantuntijat, tutkijat ja yritykset kohtasivat helmikuussa Karstulassa, jossa järjestettiin innovaatioleiri ”Biomassapohjaisista sivutuotteista uusia kuivikkeita”.
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 17.3.3025 aiesopimuksen, jonka myötä käynnistetään Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy:n omistuspohjan laajentamista koskeva selvitystyö.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun liiketoimintayksikkö ja Yrityskummit ry:n yhteistyöllä tuetaan yritysten ja alueiden kasvua, kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä isossa kuvassa koko yhteiskunnan kestävää kasvua. Yhteistyö käynnistyi helmikuussa 2025.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (Jamk) ja puolustusministeriö allekirjoittivat kumppanuussopimuksen 13.02.2025. Sopimus on jatkoa edellisten kahdentoista vuoden kumppanuudelle.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 16 Total number of pages: 94
- Seuraava sivu