Hakusi tuotti 1299 tulosta
Tyhjennä haku
Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoiman vastuullisen matkailun verkoston pohjoismaisessa yhteistyössä järjestettävä seminaariviikko pureutuu vastuullisen matkailun ajankohtaisiin aiheisiin.
Merkitse vuoden 2024 TeopuuKS-verkostotapaamiset jo kalenteriisi!
Vastaa kyselyyn, jonka avulla kerätään tietoa Keski-Suomen alueella toimivien rakennushankkeiden toimijoiden osaamisen haasteista ja kehitysmahdollisuuksista puurakentamiseen liittyen.
Tule mukaan Forum Holzbau International -messumatkalle Innsbruckiin, Itävaltaan 3. - 5.12.2024!
Lähde mukaamme tutustumaan Kuhmon Woodpolikseen 23. - 24.5.2024!
Korkeakoulujen kevään toisen yhteishaun hakuaika suomenkielisiin koulutuksiin alkaa keskiviikkona 13.3.2024. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tarjolla yhteensä 1125 aloituspaikkaa seitsemällä eri alalla.
Kaksi Jamkin ammatillisen opettajakorkeakoulun työntekijää, Irmeli Maunonen-Eskelinen ja Pekka Risku, ovat saaneet Tasavallan presidentin myöntämät kunniamerkit työstään ammatillisen opettajankoulutuksen kehittäjinä. Irmeli Maunonen-Eskelinen sai Suomen Leijonan ritarimerkin ja Pekka Risku Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkin. Kunniamerkkejä jaetaan ansioituneille Suomen kansalaisille.
Euroopan Komissio ehdotti maaliskuussa 2023 nettonollateknologioiden kehittämistä edistävää Nettonollateollisuussäädöstä eli ilmastoneutraalin - nettonollan - toiminnan edistämistä. Jamkin tavoitteena on käynnistää oma nettonollateollisuusakatemia.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 49 Total number of pages: 130
- Seuraava sivu