uutinen 27.11.2020

JAMK siirtyy etäopetukseen valtioneuvoston ja Jyväskylän kaupungin suosituksen mukaisesti

Valtioneuvosto on suosittanut korkeakouluja siirtymään etäopetukseen. Myös Jyväskylän kaupunki on suosittanut perjantaina 27. marraskuuta, että korkeakoulut siirtyisivät etäopetukseen 30.11. alkaen. Jyväskylän ammattikorkeakoulu noudattaa Jyväskylän kaupungin suositusta. Siirtyminen etäopetukseen käynnistyy välittömästi.

Valtioneuvoston uusien suositusten mukaisesti Jyväskylän kaupunki on antanut oman suosituksensa korkeakouluille siirtymisestä etäopetukseen 30.11. alkaen. Suosituksen mukaisesti Jyväskylän ammattikorkeakoulu siirtyy etäopetukseen. Etäopetusta jatketaan JAMKissa lukukauden loppuun saakka.

Etäopetus pyritään järjestämään siten, ettei siitä koidu negatiivisia vaikutuksia opintojen etenemiseen. Tentit ja erityisen tuen tarpeessa olevien opetus muodostavat poikkeuksen etäkäytäntöön.

JAMKin kampukset pysyvät auki normaalisti. Kampuksilla liikkumista ei rajoiteta voimassa olevaa ohjeistusta enempää. Kampuksilla noudatetaan turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa. Maskisuositus kampuksilla on edelleen voimassa.

Lisätietoja:
Mikko R. Salminen, hallintojohtaja
[email protected]
p. 050 407 9507
Jyväskylän ammattikorkeakoulu