20.9.2019

JAMKille Olympiakomitean kunniamaininta urheilijoiden kaksoisuran mahdollistamisesta

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) on saanut Olympiakomitean kunniamaininnan myönteisestä suhtautumisestaan urheilijoiden kaksoisuran toteuttamiseen. Kunniamaininta myönnettiin JAMKille Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Kuopiossa torstaina 19.9.

Kunniamainintaa perustellaan sillä, että JAMK tarjoaa urheilijoille henkilökohtaista opintojen suunnittelua sekä räätälöi joustavia opintojen toteuttamistapoja, jotta opiskelu olisi mahdollista myös kilpaurheilun ohessa.

Muun muassa opinto-ohjaajat ja opettajatutorit ovat osaltaan mahdollistamassa urheilun ja opiskelun yhteensovittamista. Urheilevia opiskelijoita autetaan opintojen suunnittelussa, jos he eivät itse pysty osallistumaan kontaktiopetukseen esimerkiksi leirien ja treenien vuoksi.

– Tarjoamme verkko-opiskelun mahdollisuuksia ja räätälöimme opintojen ajoittamista niin, että ne mahdollisimman hyvin sopisivat aikatauluihin. Lisäksi puhumme ihan siitä arjesta ja ajanhallinnasta opiskelijan kanssa tarvittaessa. Neuvomme myös, miten urheilu-uralla syntyneet taidot ja verkostot olisi siirrettävissä työnhaun avuksi ja osaksi työelämää, kertoo kunniamaininnan vastaanottanut opinto-ohjaaja Heli-Riikka Immonen JAMKista.

JAMKissa on toteutettu myös 15 opintopisteen urheiluakatemiaopinnot, joiden tavoitteena on yhdistää sekä opinnoissa että urheilu-uralla saatua tietotaitoa ja kehittää urheilijaopiskelijan osaamista tulevaisuutta palvelevaksi kokonaisuudeksi.

– Kokonaisuus on kehitetty yhdessä Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa urheilutradenomi-opintojen yhteyteen. Kokonaisuutta tarjotaan avoimina AMK-opintoina kaikille urheiluakatemia-statuksen omaaville urheilijoille. Avoimet opinnot mahdollistavat sen, että niitä voi opiskella kaikissa suomalaisissa korkeakouluissa, kertoo lehtori Aila Ahonen JAMKista.

Muun muassa kilpauimari Ari-Pekka Liukkonen on opiskellut urheiluliiketoimintaa JAMKissa avoimina korkeakouluopintoina kiireisen kilpauransa ohessa.

– Huippu-urheilun ja opiskelun yhdistäminen on ajoittain haastavaa, mutta JAMKilla on onneksi ollut halua lähteä rakentamaan sellaisia opintopolkuja, että opiskelu myös kilpaurheilun täyttämällä kalenterilla olisi mahdollista. Pystyn tekemään kursseja etänä todella hyvin, mikä on kyllä avainasemassa oman uran ja opiskelun yhteensovittamisessa, Liukkonen totesi JAMKin haastattelussa lokakuussa 2018. Lue koko juttu täältä.

Kunniamaininta myönnettiin Olympiakomitean huippu-urheiluyksikön järjestämässä Huippuvaiheen kaksoisuraseminaarissa Kuopiossa torstaina 19.9.2019. Tilaisuudessa palkittiin myös vuoden opiskelijaurheilijana jääkiekkoilija Isa Rahunen sekä annettiin kunniamainintoja muille ansiokkaasti urheilijoiden kaksoisuraa edistäneille. Tarkka lista kunniamaininnoista löytyy Olympiakomitean sivuilta.

Lisätietoja:
Aila Ahonen, lehtori
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 050 592 1143
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Heli-Riikka Immonen, opinto-ohjaaja
etunimi.sukunimi@jamk.fi
p. 040 585 3272
Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jukka Tirri, erityisasiantuntija,
URA-säätiön asiamies
etunimi.sukunimi@olympiakomitea.fi
p. 044 7800 213
Suomen Olympiakomitea

 

Takaisin