JAMK on työelämäläheisen oppimisen ja sitä tukevien pedagogisten ratkaisujen kehittäjä, uudistaja ja tutkija. JAMK toimii työelämäläheisessä oppimisen ekosysteemissä ja ammatillisen korkeakoulutuksen asiantuntijayhteisönä. Toiminnan painopisteenä on kehittää, tutkia ja tuottaa uusia innovatiivisia pedagogisia ratkaisuja pedagogista muotoilua ja digitaalisia ympäristöjä hyödyntäen.

Koulutuksen huippuosaamista meiltä maailmalle

Huippuosaaminen tekee maailmanmestarin. Siksi tuemme yrityksien ja muiden organisaatioiden osaamisen uudistamista erilaisilla koulutus- ja kehittämispalveluilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Tukemalla arvoa tuottavien ratkaisujen kehittämistä, voimme kohottaa asiakkaidemme kilpailukyvyn uuteen kasvuun ja luoda siitä yhä vahvempaa.

Osaamisemme ytimessä ovat laadukas opettajankoulutus ja vahva liiketoiminnallinen osaaminen. Niiden lisäksi hyödynnämme myös muita JAMKin koulutusaloja sekä asiantuntijuuttamme koulutuksen suunnittelussa.

Kansainvälisesti tunnetun JAMKin koulutus-, konsultointi- ja asiantuntijapalvelut ovat maailmalla haluttuja tuotteita: viime vuosina olemme vieneet koulutusosaamistamme kansainvälisille asiakkaille noin kahden miljoonan euron arvosta.

 
 
 
 

Kiinnostava kansainvälisyys

Tutustu asiakaslehtemme 1/2019 juttuihin - saat lisätietoa koulutusviennin arkipäivästä ja kansainvälisistä hankkeistamme!

5.4.2019

Kansainvälinen toiminta tuo hyvää myös kotimaahan

Suomalaiset korkeakoulut kansainvälistyvät kovaa vauhtia. Jyväskylän ammattikorkeakoululla on jatkuvasti kymmeniä eri projekteja käynnissä ympäri maailmaa, joissa viedään suomalaista osaamista Suomen rajojen ulkopuolelle.

5.4.2019

Himalajan sylissä

Kiinan ja Intian välissä, Himalajan vuoristossa sijaitsee yksi maailman köyhimmistä maista, Nepal. Maailman korkeimpien vuorenhuippujen kotiseutu on yksi Suomen kehitysyhteistyökumppaneista.

 

Uutiset

16.9.2021

Opiskelijaryhmät ryhtyvät ratkomaan kompleksisia johtamistapatutkimuksia – ensimmäisiä tuloksia ensi talvena

Tammikuussa 2021 alkanut ProCESS hanke etenee suunnitellusti. Syksyn aikana opiskelijaryhmät saavat omat yrityshaasteensa, joiden parissa he pääsevät työskentelemään. Mediatalo Keskisuomalainen on yksi ProCESS-hankkeen yhteistyöyrityksistä ja mukana ensimmäisellä kierroksella.

29.6.2021

Aortan repeämistä riskipotilailla voidaan ennakoida matemaattisen simuloinnin keinoin

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Kuopion yliopistollisen sairaalan ja Itä-Suomen yliopiston tutkimusprojektissa etsitään keinoa ennaltaehkäistä aortan repeämästä johtuvia kuolemia matemaattisen mallin avulla. Aortta työntää ihmiskehoon verta kaikkialle.

14.6.2021

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Likes yhdistävät voimansa

Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy (JAMK) sekä Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES sr (Likes) yhdistävät voimansa 1.1.2022 alkaen. Toimintojen yhdistäminen vahvistaa JAMKin hyvinvointiosaamisen laaja-alaisuutta sekä sosiaali- ja terveysalan osaamista ja nostaa JAMKin Suomen kärkiosaajien joukkoon liikunnan ja liikkumisen edistäjänä. Samalla vahvistuu Jyväskylän asema Suomen liikuntapääkaupunkina.

4.5.2021

Opiskelijahyvinvointia kehitetään Jyväskylän ja Seinäjoen ammattikorkeakouluissa yhdessä opiskelijoiden kanssa

Koronapandemian aiheuttaman poikkeusajan seurauksena korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on heikentynyt. Esimerkiksi Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:n selvityksen (2020) mukaan korona-aikana opiskelijoiden opiskelumotivaatio on laskenut ja stressi kasvanut. Lisääntyneeseen tuen tarpeeseen on kohdistettu opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustus, yhteensä 6 miljoonaa euroa korkeakouluille ja ylioppilas- ja opiskelijakunnille.