jamk.fi
toggle mainmenu toggle search

1. YHTEISTYÖ YRITTÄJIEN KANSSA

Yhteistyö yrittäjien kanssa käynnistettiin heti hankkeen alkuvaiheessa. JAMKilta saimme asiantuntija Pauliina Silvennoisen suunnittelemaan ja toteuttamaan yritysten kanssa tehtävää yhteistyötä. Toiminnan kokeilu käynnistettiin järjestämällä Rantakylällä Hyvinvointi-ilta ”Hetki irti arjesta”, johon kutsuttiin lähialueen yrittäjiä mukaan esittelemään palveluitaan, myymään tuotteitaan sekä tekemään lyhyitä hoitoja. Mukana illassa oli viisi yrittäjää sekä paikallinen sydänyhdistys. Yrittäjät tarjosivat mm. 15 min. jalkahoitoja, shockwaves-hierontaa, käsihoitoja sekä pikaparturitöitä ja myynnissä oli mm. apteekkituotteita, kosmetiikka, koruja ja vaatteita. Ilta onnistui hyvin. Erityisesti erilaiset hoidot kiinnostivat kävijöitä ja niihin muodostui jopa jonoa. Yrittäjät pitivät tapahtumaa hyvänä kokemuksena ja olivat innostuneita tekemään yhteistyötä myös jatkossa. Saman tyyppisiä hyvinvointi-iltoja järjestettiin hankkeen edetessä myös Kannonjärvellä ja Vastingilla ja ne olivat jälleen pidettyjä ja onnistuivat hyvin. Samat yrittäjät olivat mukana useammassa hankkeen järjestämässä tavoitteessa, mikä on osoitus toimivasta yhteistyöstä.

Kyläläisiltä nousi toive saada hyvinvointipalveluja omalle kylälle. Hanke vastasi tähän toiveeseen kokeilemalla pop up –tyylisiä hyvinvointipalveluita Kannonjärvellä, Rantakylällä ja Kimingillä. Pop up- hoitolassa oli tarjolla hierontaa, parturipalveluja ja terveysmittauksia, ja kyläläiset saivat varata näihin ajan etukäteen. Toiminta ei kuitenkaan herättänyt kiinnostusta eikä ajanvarauksia tullut kuin muutamia. Syynä tähän saattoi olla mm. se, että kyläläiset ovat hyvin tottuneita hakemaan palvelut kirkonkylältä muun asioinnin yhteydessä. Lisäksi hyvin monella on tuttu paikka, esim. kampaaja tai hieroja, joilla ovat tottuneet käymään. Omalla kylällä tarjottava palvelu saattoi tuntua vieraalta eikä siihen osattu tarttua. Ehkä, jos pop up- hoitola –toimintaa olisi tarjottu useamman kerran, asiakkaat olisivat pikkuhiljaa löytäneet palveluntarjoajan luokse. Hankkeen puitteissa tätä ei kuitenkaan pystytty toteuttamaan eivätkä yrittäjät nähneet mielekkäänä tuottaa palveluita, joille ei ole kysyntää.

Yrittäjien kannalta palveluiden siirtäminen sivukylille on haasteellista. Hyvinvointiyritykset ovat usein hyvin pieniä eikä resurssit riitä pitämään avoinna kivijalkatoimipistettä ja lisäksi tarjoamaan palvelua jossain muualla. Ilta-aikaan järjestettävät tapahtumat taas tarkoittavat väistämättä pitkiä työpäiviä eikä niistä saatu hyöty korvaa ajallista panosta. Yrittäjät pitivät pääasiassa hyvänä kertaluontoisia tapahtumia, joissa saivat tuoda esille omia palveluja ja tuotteitaan, mutta säännöllinen palveluntuottaminen sivukylille nähtiin haastavana.

2. YHTEISTYÖ MUIDEN HANKKEIDEN KANSSA

Kyläsuunnitelmalla eteenpäin –hanke ja Kylähullu –hanke

Keski-Suomen Kylät ry on ollut Sykettä Kylässä –hankkeen tärkeä yhteistyötaho läpi koko hankkeen. Yhteistyötä on tehty paljon ja hankkeella on ollut ilo saada Keski-Suomen Kylät ry:n kautta paljon tapahtumia kylille ja sisältöä erilaisiin tapahtumiin. Kyläsuunnitelmalla eteenpäin –hanke on ollut mukana mm. Turvallisuuspäivissä tarjoten kyläyhdistyksille tietoa ja apua kyläsuunnitelman tekoon, kyläturvallisuuden parantamiseen sekä auttanut myös mm. rahoituksiin ja kiinteistöjen hankintoihin liittyvissä asioissa.

Valtakunnan virallinen Kylähullu Matti Hämäläinen on ilahduttanut kylien asukkaita motivoivalla monidialogillaan jokaisella hankekylällä vuoden 2018 aikana. Kylähullun pähkäilyt –esitys on ollut poikkeuksetta erittäin pidetty ja se on saanut paljon hyvää palautetta.

Yksissä-hanke

Hankkeet ovat järjestäneet yhteistyönä monta onnistunutta tapahtumaa kylillä, kuten ihmissuhdeillat sekä naisten illat. Erityisen onnistuneita ovat olleet Naisten illat Muholassa keväällä 2018 sekä Kumpulassa syksyllä 2018.

Apetta Aivoille – avaimia aivoterveyteen 1.2.2017-31.12.2019

Apetta Aivoille - avaimia aivoterveyteen -hanke on käynnistynyt 1.2.2017 ja jatkuu vuoden 2019 loppuun saakka. Hanke toteutetaan STEA projektirahoituksella. Hanke toteutetaan Keski-Suomen Sydänpiiri ry:n ja Keski-Suomen Muistiyhdistys ry:n yhteishankkeena.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa Keski-Suomen maakuntien aikuisväestön (50+) tiedollisia ja taidollisia valmiuksia aivoterveyden edistämisessä ja muistisairauksien ennaltaehkäisyssä sekä kehittää ja tuoda näkyväksi aivo- ja ravitsemusterveyttä tukevia työkaluja eri kohderyhmille. Hankkeen toimintamuotoja ovat tiedottavat tapahtumat, toiminnalliset vierailut ryhmiin, toiminnalliset ravitsemus- ja ruokaryhmät, Apetta Aivoille -näyttely ja -materiaalisalkku, aivo- ja valtimoterveyttä sekä aivopulmailua yhdistelevä materiaalituotanto sekä vapaaehtoistyön tukeminen. Hankkeen toiminta-aluetta ovat maaseutumaiset Keski-Suomen kunnat (lukuun ottamatta Jyväskylä, Jämsä ja Kuhmoinen). Apetta Aivoille -hanke on vieraillut toiminnallisten aivopulmailutehtäviensä kanssa useammalla SYKE -hankkeen kylällä (mm. Muholan päiväkahvit, Lokakylä, Kiminki).

KanDee, kansalaisten taidot ja defibrillaattorit maaseudun kartalle 1.1.2017-30.9.2018

KanDee – osata elvyttää eli kansalaisten elvytystaidot ja defibrillaattorit maaseudun kartalle -hanke toimi Keski-Suomessa maaseutuväestön keskuudessa. Hankkeen keskeisimmät yhteistyökumppanit olivat Keski-Suomen pelastuslaitos, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ensihoito, SPR, Keski-Suomen kylät ja sydänyhdistykset. Lisäksi hanke toimi yhteistyössä lukuisten eri yhdistysten ja kuntien kanssa.

Hallinnoijana ja päätoteuttajana oli Keski-Suomen Sydänpiiri ry ja osatoteuttajana Jyväskylän Ammattikorkeakoulu. Hanketta rahoitti Keski-Suomen ELY-keskus Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta.

Hankeen tavoitteena oli vähentää alueellista eriarvoisuutta Keski-Suomessa lisäämällä kansalaisten elvytystietoutta- ja osaamista sekä vahvistamalla maallikkodefibrillaattoreiden käyttöönottoa ja määrää luomalla kyliin maallikkodefibrillaattori-toimintamalli. Näin pyrittiin edistämään maaseudun asukkaiden ja toimijoiden sydänterveyttä ja turvallisuutta parantamalla sairaalan ulkopuolisesta sydänpysähdyksestä selviytymistä.

Hankeen aikana mm. levitettiin maallikkodefibrillaattoreita kylille, edistettiin koordinoitua defien kirjaamista julkiseen rekisteriin, koulutettiin maaseudun asukkaille elvytystaitoja ja maallikkodefibrillaattorin käyttöä, opastettiin tekemään kylille erilliset turvallisuussuunnitelmat osana kyläsuunnitelmia sekä tiedotettiin aiheesta eri viestintäkanavissa. KanDee -hanke vieraili maallikkodefibrillaattorin ja elvytysnuken kanssa lähes kaikilla SYKE -hankkeen kylillä. Monet kylät myös ostivat maallikkodefibrillaattoreita omille kylätaloilleen KanDee -hankkeen kautta.

3. YHTEISTYÖ YHDISTYSTEN KANSSA

Hankkeen aikana havaittiin, että kaikissa hankekunnissa toimi monia aktiivisia yhdistyksiä. Lähes poikkeuksetta yhdistykset lähtivät mielellään mukaan kylätapahtumiin esittelemään omaa toimintaansa ja tuomaan niihin myös muuta itse suunnittelemaansa sisältöä. Yhdistystoimijoilta saatu palaute oli positiivista ja vastaavanlaista toimintaa toivottiin usein lisää. Yhdistykset kokivat hankkeen tapahtumat hyvinä paikkoina kertoa toiminnastaan ja saada uusia jäseniä mukaan yhdistyksen toimintaan. Terveyden edistämistyötä tekevät yhdistykset kokivat kylätapahtumat hyvänä mahdollisuutena jakaa terveyteen liittyvää tärkeää tietoa matalla kynnyksellä tapahtumakävijöille. Sykettä Kylässä –hanke teki yhteistyötä mm. paikallisten sydänyhdistysten, diabetesyhdistysten, muistiyhdistysten ja kuuloyhdistysten kanssa sekä SPR:n paikallisosastojen, 4H:n, Marttojen ja tietenkin kyläyhdistysten kanssa. Yhdistysten kanssa tehty yhteistyö oli erittäin antoisaa ja yhdistykset olivat tärkeässä roolissa kylätapahtumien järjestämisessä.

4. MUITA YHTEISTYÖTAHOJA

Yhteistyö Karstulan evankelisen opiston kanssa

Karstulan evankelisen opiston (KEO) kanssa järjestettiin yhteistyönä kyläillat kahdella kylällä, Vastingilla ja Kimingillä. KEO:n opiskelijat, hoiva-, kasvatus- ja käsityöaloilta, suunnittelivat ja toteuttivat opintoihinsa liittyen kahden illan kokonaisuuden molemmille kylille. Tavoitteena opiskelijoiden näkökulmasta oli perehdyttää heitä pienemmillä paikkakunnilla järjestettävään kyläyhteisön toimintaan ja päästä kokeilemaan käytännössä tapahtumien järjestämistä. Kummallakin kylällä toteutettiin kaksi eri ikäisille suunnattua toiminnallista tapahtumaa. Kahvittelun, laulun ja visailujen lomassa pelattiin bingoa ja kerrottiin kylän historiasta sekä viihdyttiin yhdessä. Kyläläisille nämä illat olivat mieluisia ja niille toivottiin jatkoa. Tämän kokeilun perusteella KEO paikallisena toimijana voi jatkaa tämän tyyppistä toimintaa Karstulan seudulla, mikäli opinto-ohjelma sen mahdollistaa.

Pakkaspäivän piristys

Kinnulan seurakuntakodilla järjestettiin 2018 Pakkaspäivän piristys -tapahtuma. Tilaisuus toteutettiin yhteistyössä eri tahojen kesken ja se koostui eri yhdistysten, järjestöjen ja firmojen toiminnallisista esittelypisteistä ja näyte- tunneista. Tapahtuman tavoitteena oli herätellä ja haastaa kinnulalaisia yli 50-vuotiaita pitämään omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolta. Sykettä Kylässä-hanke oli mukana kertomassa liikunnan merkityksestä hyvinvoinnille ja terveydelle. Hankkeen asiantuntija piti kerran tunnissa kevyen jumpan paikalla olleille ja sairaanhoitaja teki terveysmittauksia.

Ikääntyvien ilonpäivä

Ikääntyvien ilonpäivä teemalla ”Yhdessä eteenpäin. Menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.”, järjestettiin 2017 Kannonkoskella. Tilaisuuden järjesti Kumppanuuspöytä: Kannonkosken vapaaehtoiset ja yhdistykset, Kannonkosken kunta, Kannonkosken seurakunta ja perusturvaliikelaitos Saarikka. Paikalla oli monista eri maaseutuhankkeista esittelypisteitä ja Sykettä Kylässä-hankekin oli omalla panoksellaan mukana. Tilaisuudessa ikäihmisille tarjottiin lounasta ja kahvittelua muun ohjelman lomassa. Maalaislääkäri Kiminkinen oli yksi mieluisimpia puhujia virkistävässä iltapäivässä.

Maaseutugaala 2017

Keski-Suomen Maaseutugaala 2017 järjestettiin Saarijärven Kylpylähotelli Summassaaressa 8.9.2017. Maaseutugaalan tarkoituksena oli saattaa yhteen maaseudun toimijoita (maataloudenharjoittajat, yritykset, yhteisöt, organisaatiot) ja asukkaita yhteiseen juhlaan juhlistamaan arvokasta maaseutua. Maaseutugaala oli osa Suomi 100 -ohjelmaa. Juhlan järjestämiseen osallistui useita yhteistyötahoja. Tapahtuma rakentui monipuolisesta ohjelmasta sekä juhlapäivällisestä. Ennen varsinaisen ohjelman alkua gaalan yhteistyö- kumppanit sekä maaseudun kehittämishankkeet pääsivät esittäytymään ja kertomaan omasta toiminnastaan esittelypisteillä. Sykettä Kylässä -hanke osallistui maaseutugaalaan omalla esittelypisteellään luoden verkostoja eri toimijoiden kanssa.