Kesäkuussa käynnistyi opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän avustuksen turvin maakunnan neljän korkeakoulun Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hanke. Marraskuun viikolla 45 hankkeen henkilöstö ja tutorit järjestivät Kick Off -viikon kaikille opiskelijoille ja henkilöstölle. ”Aktivointiviikko oli täynnä maksuttomia matalan kynnyksen lajikokeiluita ja tutustumista lähiliikuntapaikkamahdollisuuksiin sekä webinaareja hyvinvoinnista”, kertoo projektipäällikkö Essi Heimovaara-Kotonen ja jatkaa, että viikko saatiin toteutettua suunnitelmien mukaisesti. ”Jo ennalta tiedostettiin, että marraskuu on ajankohtana haasteellinen ulkoaktiviteettien toteuttamiselle ja niihin osallistumiselle saattaa olla iso kynnys, mutta haluttiin kuitenkin toteuttaa viikko, jota mahdolliset äkilliset koronarajoitukset eivät hetkauta ja jossa lähiliikuntapaikat tulevat tutuiksi. Hanke ja sen tavoitteet tulivat varmastikin sekä opiskelijoiden että henkilöstön aiempaa parempaan tietoisuuteen ja yhteistyö eri toimijoiden välillä tiivistyi. Tästä on hyvä jatkaa.”

Jyväskylän ammattikorkeakoulun, yliopiston, Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Ilmasotakoulun yhteishanke jatkuu Kick Off -viikon jälkeen. ”Kaikki kertyneet kokemukset ja kehittämisideat jalostetaan nyt jatkokäyttöön mallinnettavaksi tulevaisuuden toimenpiteiksi ja aina valtakunnallisiksi suosituksiksi saakka. Hankkeessa keskitytään seuraavaksi oppilaitosten toimintakulttuurin muokkaamiseen. Eli pyrimme kehittämään oppilaitosten toimintakulttuuria opiskelijoiden liikkumista, aktiivisuutta ja opiskelukykyä tukevaksi. Tämä pitää sisällään niin pedagogisten ratkaisuiden kehittämistä yhdessä opetushenkilöstön kanssa kuin oppimis- ja opiskeluympäristöjen kehittämistä tukemaan opiskelijoiden opiskelupäivän aikaista liikkumista ja hyvinvointia”, tiivistää Heimovaara-Kotonen ja lähettää lämpimät kiitokset kaikille viikon suunnitteluun ja toteuttamiseen osallistuneille sekä viikkoa kohtaan kiinnostusta osoittaneille ja toimintoihin osallistuneille.

Hankkeen toteutuksesta vastaavat Keski-Suomen kaikki neljä korkeakoulua JAMK, JYU, Humak ja Ilmasotakoulu.

Lisätietoja:

Essi Heimovaara-Kotonen
projektipäällikkö Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hanke
040 567 1054
Essi.Heimovaara-Kotonen@jamk.fi

Lisätietoja KOTT-tutkimuksesta on luettavissa THL:n sivuilta. Tuoreet tulokset ovat tulossa loppuvuodesta:

https://thl.fi/fi/tutkimus-ja-kehittaminen/tutkimukset-ja-hankkeet/korkeakouluopiskelijoiden-terveys-ja-hyvinvointitutkimus-kott-/kott-tutkimuksen-tuloksia