jamk.fi

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen puheenvuorokansikuva erityisen tuen tilasta ja kehittämisestä

Tekijät: Maija Hirvonen (toim.)

Julkaisun esittely

Hei me HOKSataan! Ammatillisten opettajakorkeakoulujen puheenvuoro erityisen tuen tilasta ja kehittämisestä -julkaisu on jatkoa vuoden 2015 julkaisulle Yhdessä toimien ja erilaisuutta arvostaen. Ammatillisen opettajakorkeakoulut erityisopetusta kehittämässä.

Uudistunut ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö on asemoinut erityisen tuen järjestämisen oppilaitoksissa uudella tavalla. Ammatillisten opettajakorkeakoulujen erityisopettajankoulutuksen kouluttajat halusivat tarkastella niitä ilmiöitä, mitä reformi synnytti oppilaitoksiin: toimintaympäristön muutos ja sen vaikutukset, osaamisperustaisuuden vakiintuminen, nuoriso- ja aikuiskoulutuksen yhdistyminen, vaativan erityisen tuen kysymykset ja näiden kaikkien pohjalta heijastukset erityisopettajan työhön. Aiemman erityisen tuen järjestämisen mallin muuttuessa tarvitaan pohdintaa sitä, missä rakenteissa, millä ehdoilla ja toiminnoilla erityisopettaja työskentelee ja ennen kaikkea kehittää työtään vastaamaan nykyajan vaatimuksiin.

Artikkelien yhteisenä, kokoavana teemana on ammatillisen koulutuksen muutokset ja tulevaisuus. Kuitenkin kukin kirjoittaja vastaa oman artikkelin sisällöstä ja näkökulmasta.

Sarja: Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 252
Koulutusyksikkö: Ammatillinen opettajakorkeakoulu
ISSN-L: 1456-2332
ISBN: 978-951-830-500-5 (Painettu)
ISBN 978-951-830-501-2 (PDF)
Julkaisuvuosi: 2018
Laajuus: 99 s.

lataa ilmainen verkkojulkaisu