Tuleva TUVA-opettaja, tule kehittämään TUVA-pedagogiikkaa ja vahvistamaan opetus- ja ohjausosaamistasi!

Laajennetun oppivelvollisuuden yhteydessä luotua uutta tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta (TUVA) aletaan toteuttamaan ensimmäistä kertaa syksyllä 2022 ja TUVA-koulutuksen opettajat ovat uuden edessä. TUVA-koulutukseen osallistuvat opiskelijat tulevat erilaisista lähtökohdista ja monella on vaikeuksia esimerkiksi oppimisen, elämänhallinnan tai opiskelukielen kanssa - TUVA-opettajan haasteena on luoda henkilökohtaistettuja polkuja monenlaisille opiskelijoille.

TUVA-pedagogiikkaa rakentamassa -koulutushankkeen tavoitteena on kehittää opiskelijan opintoihin kiinnittymistä tukevia pedagogisia työkaluja, luoda toimivia malleja nivelvaiheen koulutukseen sekä lisätä opettajien osaamista tukea ja ohjata opiskelijaa TUVA-koulutuksessa. Hankkeessa vahvistetaan pedagogiikkaa, jonka lähtökohtana on jokaisen vahvuuksien tunnistaminen ja niiden vahvistaminen. Hanke tarjoaa myös mahdollisuuden TUVA-opettajien verkostoitumiseen, toisilta oppimiseen ja yhteistyön kehittämiseen.

Kohderyhmä: Koulutukset on suunnattu ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön opetus- ja ohjaushenkilöstölle, erityisesti tuleville TUVA-opettajille.

Toteutustapa: Koulutukset koostuvat webinaareista ja lähipäivistä sekä itsenäisestä työskentelystä ja työn kehittämiseen liittyvistä tehtävistä.

Hinta: Koulutukset ovat Opetushallituksen rahoittamaa opetustoimen henkilöstökoulutusta ja opetuskustannuksiltaan maksutonta kohderyhmään kuuluville osallistujille.

Koulutukset

Minustako TUVA-opettaja? 3 op

Keskeiset sisällöt

  • Mitä uusi TUVA-koulutus tuo tullessaan?
  • Opiskelijan syrjäytymisriskiin vaikuttavat tekijät
  • Kohtaamisosaaminen
  • Arjenhallinnan tukeminen
  • Motivaation ja koulunkäyntiin sitoutumisen tukeminen
  • TUVA-koulutuksen rakentaminen

Toteutetaan keväällä 2022.

TUVA-opettajan ohjausosaaminen 3 op

Keskeiset sisällöt

  • Urasuunnittelutaitojen kehittämisen tukeminen
  • Henkilökohtaistaminen
  • Kriittinen nivelvaihe – kouluasteelta toiselle siirtymisen tukeminen
  • Opiskelun ja oppimisen tuki

Toteutetaan syksyllä 2022.

Rakentuva TUVA-verkosto 3 op

Keskeisen sisällöt

  • Opettajan yhteistyöosaaminen
  • Tukiverkoston merkitys opettajan työssä
  • Opettaja TUVA-verkoston rakentajana
  • Moniammatillinen yhteistyö

Toteutetaan keväällä 2023.

Koulutusten ajoitukset päivitetään näille sivuille.

Kysy lisää:

Isohanni-Pynnönen Tiia

Isohanni-Pynnönen Tiia

Koulutussuunnittelija, Education Planner
Jatkokoulutukset, Further Education
Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Professional Teacher Education
+358503131083