jamk.fi
Aino Kinnunen ja Sanna Kiviaho, Äänekosken lukio

Markkinoinnin AMK-opintoja lukion aikana

Kuva Ainosta ja Sannasta

"Jos lukio-opinnot eivät tunnu liian raskailta, kannattaa ottaa lisäksi korkeakouluopintoja etenkin, jos aihe on vielä itseä kiinnostava. Opinnoissa saa hyvin kartoitettua omaa tulevaisuutta, mitä haluaa opiskella jatkossa."

Lukuvuonna 2018-19 Äänekosken lukiossa oli ensimmäistä kertaa mahdollista opiskella Jyväskylän ammattikorkeakoulun opintoja. Lukion kakkosluokkalaiset Aino Kinnunen ja Sanna Kiviaho tarttuivat mahdollisuuteen ja tekivät markkinoinnin (5 op) opintojakson avoimen AMK:n kautta.

Mikä sai teidät valitsemaan markkinoinnin kurssin?

- Olemme molemmat kiinnostuneita opiskelemaan jatkossa kaupallista alaa joko yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa. Tämä oli hyvä mahdollisuus kokeilla, tuntuuko ala omalta.

Miltä opinnot tuntuivat?

- Toisaalta huomasimme kyllä eron lukio-opintoihin, kurssilla vaadittiin laajan sisällön sisäistämistä lyhyessä ajassa. Lisäksi opinnoissa piti osata soveltaa tietoa. Toisaalta opinnot eivät kuitenkaan tuntuneet liian raskailta ja ne tulivat valmiiksi yllättävänkin helposti. Lähtisimme niihin uudelleenkin.

- Tykkäsimme erityisesti ryhmänä tehdystä raporttityöstä. Kävimme markkinoinnin teorian opiskelun jälkeen haastattelemassa yrityksiä. Yritykset olivat innolla mukana. Meidän ryhmämme kävi jyväskyläläisessä pakohuoneyrityksessä, kertoo Sanna Kiviaho.

- Saimme markkinoinnin opinnoista vaihtelevuutta lukiotyöskentelyyn ja aihe oli tosi kiinnostava.

- Oli kiva, kun oli kaksi opettajaa, sekä JAMKista Nina että omalta koululta Sami. Molemmilta pystyi helposti kysymään apua opintoihin.

- Oli myös hyvä, että kurssi oli merkitty lukkariin. Tuli säännöllisesti tehtyä opintoja ja myös ryhmätyölle oli helppo löytää yhteinen aika.

Onko opinnoista ollut hyötyä?

- Vaikka opon tunneilla käydään jatko-opintovaihtoehtoja läpi, tässä näki käytännössä, mitä korkeakouluopiskelu ja tämä ala oikeasti on. Tämä on hyvä tapa kokeilla, mikä on oma juttu.

- Olen jo aiemmin ollut kiinnostunut markkinoinnista, mutta tässä sain vielä tarkennusta ja kiinnostuin erityisesti mainonnasta ja mainosten teosta, kertoo Aino Kinnunen.

- Kaupallinen ala on meillä edelleen ykkösvaihtoehto ja jos päädymme sitä opiskelemaan, meillä on jo yksi kurssi suoritettuna. Ja vaikka lähtisikin opiskelemaan kokonaan toista alaa, tämä oli joka tapauksessa hieno kokemus ja tuo uutta näkökulmaa ja ymmärrystä. Opintojen pohjalta osaamme myös jo varautua korkeakouluopintoihin.

- Opintojaksosta oli hyötyä myös lukion suhteen: raportin myötä oppi kirjoittamista ja tekstin tuottaminen on nyt helpompaa. Opimme myös ryhmätyöskentelyn taitoja. Saimme tästä lisäksi kaksi lukiokurssia.

Terveiset muille lukiolaisille

- Jos lukio-opinnot eivät tunnu liian raskailta, kannattaa ottaa korkeakouluopintoja etenkin, jos aihe on vielä itseä kiinnostava. Opinnoissa saa hyvin kartoitettua omaa tulevaisuutta, mitä haluaa opiskella jatkossa.

- Vaikka aihe ei olisi edes juuri itseä kiinnostava, siltikin valinta voi olla kannattava: näkee mitä korkeakouluopiskelu on ja sivistää samalla itseään.

- Tuli kyllä helpottunut ja ylpeä olo, kun sai raportin palautettua. Meillä on jo yksi AMK-kurssi tehtynä!

Jaa

Takaisin