jamk.fi
Jani Saajanlehto, 24, logistiikka

Matkalla logistiikan insinööriksi

" Kun olin armeijassa, tyttöystäväni haki opiskelupaikkaa ympäri Suomea. Kun hän pääsi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan, ajattelin, että voin myös yhtä hyvin lähteä Jyväskylään. En itse tuolloin ehtinyt tekemään hakuja, mutta löysin JAMKin sivuilta avoimen ammattikorkeakoulun. Hain tuolloin jotain, missä viettää aikaa, ja päädyin avoimeen. Avoimessa tein noin 40 opintopistettä ja nyt olen siinä tilanteessa, että valmistumiseni logistiikan koulutusohjelmasta insinööriksi on vain muutamaa kurssia vajaa."

Imatralta avoimeen viettämään välivuotta

Olen lähtöisin alun perin Imatralta, mutta asunut nyt Jyväskylässä muutamia vuosia. Kun olin armeijassa, tyttöystäväni haki opiskelupaikkaa ympäri Suomea. Kun hän pääsi Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan, ajattelin, että voin myös yhtä hyvin lähteä Imatralta. En itse tuolloin ehtinyt tekemään hakuja, mutta löysin JAMKin sivuilta avoimen ammattikorkeakoulun. Hain tuolloin jotain, missä viettää aikaa, ja päädyin avoimeen. Jos olisin istunut kotona kaiket päivät, olisi tyttöystävä varmasti jo hermostunut.

Loppusuoralla logistiikan insinööriksi

Olen ylioppilas ja autot ovat kiinnostaneet minua aina, isälläni on varhaisjakeluyritys. Siksi kiinnostuin logistiikasta. Toisena vaihtoehtona minulla oli mielessäni liiketalous. Avoimessa oli hyvä kokeilla, kumpi tuntuu omalta alalta.

Opiskelin avoimessa AMK:ssa lukuvuoden 2009-2010, vuonna 2010 pääsin sisään tutkintokoulutukseen. Avoimessa tein noin 40 opintopistettä ja nyt olen siinä tilanteessa, että valmistumiseni logistiikan koulutusohjelmasta insinööriksi on vain muutamaa kurssia vajaa. Nyt toivon, että valmistumisen jälkeen töitä löytyisi täältä Jyväskylästä.

Avoimen opiskelijana kuin kala vedessä

Koin avoimen valmentaneen minua pääsykokeisiin, sillä opiskelin samoja juttuja kuin mitä pääsykokeissa kysyttiin. Opinnot etenivät, vaikken ollutkaan vielä varsinaisena opiskelijana. Myöhemmin ei tarvinnut tehdä enää samoja opintojaksoja. Jos muut opiskelijat eivät avoimen aikana tienneet minun olevat avoimen opiskelija, ei sitä mistään olisi huomannut. Olin yksi ryhmäläisistä ja kun pääsin tutkintokoulutukseen, pääsin jatkamaan samassa ryhmässä saumattomasti.

Lue lisää logistiikan (AMK) koulutuksesta

Tutustu avoimen AMK:n tarjontaan

Takaisin