jamk.fi
JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu | Into-pupun tarina

Mikä ihmeen Into-pupu?

"JAMKin ammatillisen opettajakorkeakoulun materiaaleissa vilahtelee säännöllisesti piirretty pupuhahmo. Pupu herättää joskus myös kummastusta, minkä vuoksi haluamme kertoa sinulle pitkäkorvamme tarinan. Lue ja innostu! "

Ihan ensimmäiseksi otetaan aikahyppy 1990-luvun alkupuolelle. Lama kurittaa suomalaisia, vyölaukut villitsevät, tv-kanavia on vain kolme ja gsm-puhelimet tekevät tuloaan. Aiemmin opettajaopistona tunnettu opinahjomme on juuri kohentanut profiiliaan korkeakouluksi, Jyväskylän ammatilliseksi opettajakorkeakouluksi.

Yhteiskunnallisten mullistusten keskellä on tarvetta tehdä asioita toisin ja uudistua. Eräänä vuonna opettajakorkeakoulumme vuosikertomus päätetään pistää uusiksi. Hätiin pyydetään entuudestaan tuttu kuvataiteilija Riitta Uusitalo.

Riitta pistää parastaan ja valmiin vuosikertomuksen sivuilla leikittelevät upean mielikuvitukselliset kuvitukset. Toista samanlaista ei ole varmasti tehty, mikä saa haluamaan tällaista lisää. Vähitellen erilaiset kuvitukset ja piirroshahmot päätyvät keventämään myös muita materiaaleja.

Kuvittajalle on jälleen kerran töitä, kun uudelle opintoinfolehtiselle tarvitaan kansikuvaa. Työhön tarttuessaan Riitta huomaa kätensä piirtävän vimmaisena salkku kädessä viuhtovaa pupuhahmoa. ”Sehän on kuin ilmetty Matti”, Riitta pohtii mielessään myhäillen. Into-pupu

Tuosta silloisen johtajan Matti Taalaksen alter egoksi piirretystä salkkusankarista kaikki siis sitten saa alkunsa. Pupu on syntynyt. Intoa henkivä pupuhahmo valtaa luontevasti lisää tilaa ja tulee kaikille tutuksi. Opekorkeamme henkilökunta ja pupu paiskaavat kättä (sekä tassua), alkavat ystäviksi. Se jokin kaikkia yhdistää.

Nykyään pupuhahmomme tunnetaan Into-pupuna. Vuosien varrella pitkäkorva on saanut monenlaisia uusia muotoja: ajellut traktoria, tarjoillut, ojentanut kukkapuskaa, nauranut ja ihmetellyt, istunut ja juossut. Viime aikoina pupu on kuuleman mukaan nähty ilmielävänä myös joissakin tapahtumissa ja haaveilee kuulemma videotähden (tai siis vloggaajan / tubettajan) roolista. Pitkäkorva on ihmisystävällinen, hieman huomionkipeä ja toisaalta myös uudistumiskykyinen.

Meitä Into-pupu muistuttaa tekemisen innosta. Vaikka töitä tehdään ahkerasti ja lujalla ammattitaidolla, ei pientä pilkettä silmäkulmassa saa unohtaa. Innostuneet osaajat saavat asioita aikaan, mutta osaavat myös nauttia työstään. Joskus saa keventää. Saa nauraa itselleen ja elämälle. Saa tehdä asioita aivan toisin. Elämä, tai edes työelämä, ei saa olla liian vakavaa.

Toivottavasti sinäkin seuraavan kerran pupumme nähdessäsi saat ripauksen intoa. Muista
ainakin hymyillä hetki ja nauttia arjesta vähän enemmän kiireenkin keskellä.

Opetukseen, oppimiseen ja elämään tarvitaan intoa! 

 

Jos haluat tutustua myös JAMKin ammatilliseen opettajakorkeakouluun ja koulutuksiimme, siirry tästä etusivullemme.

Tutustu opekorkeaamme

JAMKin ammatillinen opettajakorkeakoulu on pedagoginen asiantuntijayhteisö, jonka toimintaan kuuluvat ammatillinen opettajankoulutus, täydennyskoulutus ja palvelutoiminta sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminta.

Koulutamme osaavia opetusalan ammattilaisia ja tuemme kumppaneidemme kehitystä pedagogiikan eri osa-alueilla.

Tutustu toimintaan etusivullamme!

Löydät meidät Facebookista

Jaa

Takaisin