Hakusi tuotti 273 tulosta
Tyhjennä
Kotipaikkakunnalla seutuopintoina tarjotut avoimen ammattikorkeakoulun väyläopinnot oli sujuvaa suorittaa oman työn ohella. Sairaanhoitajan työn monipuolisuus yllätti ja ilahdutti, kertoo jämsäläinen Laura Seppänen.
Saarijärveläisellä Kukka Lähteisellä oli jo monta ammatillista tutkintoa taustalla, kun hän lähti avoimen ammattikorkeakoulun väyläopintoihin mukaan. Opiskelulu sairaanhoitajaksi oli kehittäjäluonteeksi itseään kuvaavalle Kukalle luonteva valinta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yli 2 miljoonaa rahoitusta saaneessa hankkeessa tutkitaan data-analytiikan ja kyberturvallisuuden ratkaisuja, joilla voisi kehittää kestävää energiajärjestelmää.
Älykkäitä valaistuksen ohjausratkaisuja tarjoava C2 SmartLight Oy on ollut toimeksiantajana Jamkin Työelämäprojektiopintojaksolla jopa kolmen eri toimeksiannon tiimoilta. Tuloksena oli kolme erilaista projektia kolmen eri opiskelijaryhmän toimesta.
Harjoitusmusiikkiopiston sähkökitaratunneilla käyvää Joonas Hokkasta inspiroivat jazzmusiikki sekä musiikin teoria.
Konferenssi kokoaa yhteen 150 tutkijaa ja opiskelijaa ympäri maailmaa. 27.–28.6. järjestettävää konferenssia isännöi Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun koordinoima Suomen kyberosaamiskeskus.
Framery Oy halusi selvittää, pystyisikö yhteistyörobotin avulla automatisoida tällä hetkellä manuaalisesti tapahtuvan tiivisteen asentamisen alumiiniprofiiliin. Selvitystyö tehtiin Jamkin robotiikan laboratoriossa.
Likesin tutkija Marianne Turunen on seurannut aktiivisten kulkutapojen trendejä usean vuoden ajan – ja nähnyt isoja ja pienempiä tekoja, miten pyöräilyä ja kävelyä edistetään tai hankaloitetaan yhteiskunnan rakenteissa.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 14 Total number of pages: 28
- Seuraava sivu