Hakusi tuotti 994 tulosta
Tyhjennä haku
Yli 20-vuotta tuotekehitysprojektien parissa työskennellyt Jyväskylän ammattikorkeakoulun tuotekehitysohjaaja Olli Jokinen ei pelkää epäonnistua. Epäonnistuminen on usein välttämätön osa uuden innovaation kehitys- ja elinkaarta.
Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa järjestetään tänä lukuvuonna koulutus, jolla ulkomailla opettajaksi valmistuneet voivat täydentää osaamistaan ja saada ammatillisen opettajan työssä tarvittavan pätevyyden.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU ovat sopineet yhteistyön tiivistämisestä.
Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi on nimitetty kansanedustaja Bella Forsgrén. Päätös tehtiin Jyväskylän kaupungin esityksen pohjalta JAMK Oy:n yhtiökokouksessa 27.9.2021.
Suurtuotanto Uponneen kaupungin videokuvaukset on saatu päätökseen Suomalaisella musiikkikampuksella. Uponnut kaupunki esitetään videoteoksena. Ensi-ilta on lokakuun lopulla Suomalaisen Musiikkikampuksen Siltasalissa.
Mikro- ja maatilayrittäjien hyvinvointihetki verkossa Lauantaina 9.10.2021 klo 11-14
Opetus- ja kulttuuriministeriön vuosittain jakaman seuratoiminnan kehittämistuen (seuratuki) seurantatyökalu Seuratuki-Virveliin on päivitetty seurakohtaista tietoa.
EduFuturan Sport Path liittää yhteen eri oppilaitosten ja koulutusasteiden käytänteet ja mahdollistaa sujuvan urheilijan polun ristiinopiskelun ohessa.
Syksyn 2021 yhteishaku päättyi keskiviikkona 15.9. klo 15.00. Jyväskylän ammattikorkeakoulussa oli tarjolla 135 opiskelupaikkaa AMK-tutkintoon tähtääville ja 40 opiskelupaikkaa ylempää ammattikorkeakoulututkintoa tavoitteleville.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 71 Total number of pages: 100
- Seuraava sivu