Tutkimus ja kehitys
Jamkissa tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa (TKI) toteutetaan sekä osaamisen uudistamiseksi että työ- ja elinkeinoelämän kilpailukyvyn parantamiseksi. Tervetuloa tutustumaan Jamkin monialaiseen ja vaikuttavaan TKI-toimintaan.

TKI-toiminnan tarkoituksena on luoda uutta, josta mahdollisimman moni pääsee hyötymään niin alueellisesti, kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Jamkilla on merkittävä rooli TKI-toiminnan toteuttajana sekä alueellisesti että suhteessa muihin korkeakouluihin. Alta pääsee tutustumaan Jamkin TKI-toiminnan tunnuslukuihin vuoden 2024 osalta (Tilastokeskus).
Ajankohtaista TKI-toiminnassa

Uutinen
Kuntien pyöräilyn edistämisen ja olosuhteiden nykytila selvitetään kansallisella kyselyllä
Maaliskuussa 2023 kaikkiin Manner-Suomen kuntiin lähetetään kysely, jonka tavoitteena on selvittää kuntien pyöräilyn edistämisen ja olosuhteiden nykytilanne.

Uutinen
Ruoka-alan toimijat yhdistävästä datanvälityspalvelusta reiluja eväitä uuteen liiketoimintaan?
Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavon innovaatiokilpailun tavoitteena on löytää yhteistyökumppaneita kehittämään uusia liiketoimintamalleja DataSpace Europe Oy:n kehittämän datanvälityspalvelun tarjoaman datan hyödyntämiseksi.

Uutinen
Jyväskylä vetovastuuseen Suomen kyberturvallisuuden koulutuksen kehittämisessä
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jyväskylän ammattikorkeakoululle ja Jyväskylän yliopistolle yhteensä yli kolmen miljoonan euron rahoituksen kyberturvallisuuskoulutuksen kehittämiseen ja tarjonnan lisäämiseen.
Sivunumerointi
Strategiassaan Jamk on valinnut vahvuusalat, jotka perustuvat toimintaympäristön tarpeisiin ja kokoavat osaamisen kilpailukykyisiksi osaamiskeskittymiksi. Vahvuusalat ovat monialaisia yhdistäen useita Jamkin osaamisalueita. Jokaisella vahvuusalalla on merkittävä koulutustehtävä, fokusoitu TKI-toiminta ja ammattimainen palveluliiketoiminta.

Kyberturvallisuus

Liikkuminen ja hyvinvointi

Monialainen kuntoutus

Mika Karjalainen

Petri Moilanen

Juha Hautanen

Piia Honkanen

Mirva Leppälä
