artikkeli

Osallistava kehittäminen AIRe-Platformin keskiössä

Teksti
Minna Erikssen
Kuva
Pekka Mannermaa
Ihminen ja chatbot ovat vierekkäin ja takana leijuu erilaisia hymiöitä

Tekoälyn hyödyntämiseen pohjautuvan AIRe-Platformin suunnitteluvaihe pääsi vauhtiin kevättalvella 2023. Alustan kehittäminen perustuu ihmiskeskeiseen suunnitteluun, jossa keskiössä on käyttäjien tarpeiden ymmärtäminen ja heidän osallistaminen kehittämiseen. Maalis-kesäkuun aikana kävimme monia innostavia keskusteluja kuntoutuksen asiakkaiden, ammattilaisten sekä korkeakoulujen henkilöstön kanssa Suomessa, Iso-Britanniassa, Indonesiassa ja Ruandassa. Keskusteluista saimme paljon arvokasta tietoa kehitystyössä huomioitavista seikoista, esimerkiksi siitä, miltä tulevaisuuden digitaalisen kuntoutuksen, eri konteksteihin mukautuvan ja saavutettavan alustan tulisi näyttää ja millaiset ydinominaisuudet tukisivat parhaiten ihmisen kuntoutumista, toimintakykyä ja osallisuutta.

Kaikista vahvimpana viestinä käymistämme keskusteluista esille nousi asiakkaan tarpeen tunnistaminen: alustan tulisi pystyä auttamaan asiakasta itseään tunnistamaan tuen tarve sekä määrittelemään itselleen kuntoutuksen konkreettiset tavoitteet. Näiden pohjalta alusta pystyisi ehdottamaan asiakkaalle sopivaa ja yksilöllistä sisältöä (esimerkiksi harjoitteita tai tietosisältöjä), ja ohjaamaan asiakkaan vaivattomasti ja turvallisesti suoraan sisällön pariin, ilman erillistä siirtymistä palvelusta toiseen. Alusta motivoisi ja kannustaisi käyttäjää mahdollisesti pelillisin elementein ja tekisi tietyin väliajoin tarpeen, tavoitteiden ja sisällön uudelleen arviointia.

Tärkeänä pidettiin myös sitä, että käyttäjä pystyisi alustan välityksellä raportoimaan kuntoutuksen edistymisestä ja että tieto siirtyisi AIRe-Platformista muihin terveydenhuollon järjestelmiin automaattisesti. Vertaistuen mahdollistuminen alustan välityksellä nousi erityisesti suomalaisissa työpajoissa vahvasti esille. Kaikkialla oltiin yksimielisiä siitä, että alustan tulisi olla saavutettava erilaisille käyttäjille huomioiden kuntoutuksen asiakkaiden mahdolliset rajoituksen toimintakyvyssä, kuten esimerkiksi näkemisen, motoriikan tai ymmärtämisen haasteet.  

AIRe-Platform-projektin työpajoissa on kerätty alustan potentiaalisten tulevien käyttäjien ajatuksia muun muassa Miro-tauluilla. Osallistava kehittäminen jatkuu projektin edetessä nopeiden kokeilujen ja palautteen keräämisen merkeissä niin Suomessa kuin kansainvälisesti.  Seuraa keskustelua ja uutisia sosiaalisen median kanavilla #AirePlatform sekä projektin kotisivulla AIRe-Platform

Ote AIRe-Platform_työpajan_Mirosta

Kiinnostuitko tekemisestämme - kysy lisää minulta!

Minna Eriksen

Asiantuntija, Specialist
Kuntoutusinstituutti, Institute of Rehabilitation
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358505636202