Työterveyshuollon uudet palvelukonseptit

Kevytyrittäjät työskentelevät useassa eri työpaikassa, ja työtä tehdään eri statuksilla jopa saman päivän aikana. Kevytyrittäjien työ on monipaikkaista, verkosto- ja projektimaista ja siihen liittyvät uudenlaiset tilalliset järjestelyt sekä uudenlaiset työn järjestämisen tavat.

Monipaikkainen, verkosto- ja projektimainen työ haastaa työterveyshuollon useilla tavoilla. Ensinnäkin, työ on erityistä aikajärjestyksiltään, tilallisilta järjestyksiltään, sosiaalisilta ehdoiltaan ja mahdollisesti myös juridisiltaan perusteiltaan. Toiseksi, työ suoritetaan useissa erilaisissa paikoissa, jolloin yhteistyö toisten kanssa on mahdollista toteuttaa ainoastaan virtuaalisena vuorovaikutuksena

Liikkuva ja monipaikkainen työ asettaa työntekijän alttiiksi uudenlaisille, työn yksilöllistymiseen liittyville riskeille, koska liikkuvaa työtä tekevän ihmisen vaikutusmahdollisuudet oman työn kuormitustekijöihin saattavat olla heikkoja. On koettu ongelmaksi, ettei esimerkiksi työterveyshuollon tehtäväksi annetulla työpaikkaselvityksellä kyetä tavoittamaan uudenlaisten, perinteisen työn ehdoista poikkeavia riskejä.

Hankkeessa kehitetään työterveyshuollon käyttöön palvelukonsepteja, joiden avulla on mahdollista lisätä kevytyrittäjien erilaisten ja vaihtuvien työympäristöjen turvallisuutta, edistää työntekijöiden terveyttä sekä työ- ja toimintakykyä. Palvelukonseptien kehittäminen toteutetaan yhdessä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavien yrittäjien, näille yrittäjille palveluita tuottavien organisaatioiden ja sidosryhmien sekä työterveyshuollon edustajien kanssa virtuaalisissa työpajoissa vuonna 2021. 

Lue lisää ideointityöpajoista Ilmoittaudu mukaan