jamk.fi
toggle mainmenu toggle search

JAMK Robotics Center on JAMKin hanketoiminnan tuloksena perustettu Keski-Suomen alueen robotiikan osaamiskeskittymä ja yhteistyöverkosto, jota yritykset voivat hyödyntää matalalla kynnyksellä robotiikan testaukseen ja pilotointiin. Hankkeissa rakennettavan konseptin avulla voidaan palvella yrityksiä niin, että he saavat apua robotiikan käyttöönottoon ja käyttöön liittyvien haasteiden ratkaisemiseen.

JAMK on saanut hankerahoitusta robotiikan monialaiseen kehittämiseen 1,9 miljoonaa euroa vuosille 2019–2021. JAMKissa opetus-, tutkimus- ja testauskäytössä robotteja on niin tekniikan kuin hyvinvoinnin alalla. Hyvinvointi käyttää valmiiksi ohjelmoituja, helppokäyttöisiä robotteja sekä virtuaalitodellisuutta, kun taas teollisuusrobottien käyttäminen vaatii erityisosaamista. Uusinta kehitystä edustavat ihmisen kanssa samassa tilassa toimivat turvalliset yhteistyö- ja mobiilirobotit, jotka vähentävät työn kuormittavuutta valmistuslinjoilla, hoivatyössä ja kodeissa. Liiketaloudessa etsitään puolestaan ratkaisuja ohjelmistorobotiikan ja automaation avulla mm. päätöksenteon tueksi ja nopeuttamiseksi.

Robotiikkaa yli toimialojen

RoboCountryside

Tiedonvälityshankkeen tavoitteena on jakaa uusinta robotisaatioon liittyvää tietoa, vahvistaa maaseudun toimijoiden osaamista ja yhteisöllisyyttä sekä tukea teknologisten ratkaisujen hyödyntämistä ja käytäntöön viemistä. Tavoitteena on myös vaikuttaa robotiikkaan liittyviin asenteisiin sekä kannustaa ja rohkaista robotiikan kokeilukulttuuriin.

Lue lisää

Robots on Road

Hankkeen tavoitteena on perustaa Keski-Suomen alueelle robotiikan osaamiskeskittymä ja yhteistyöverkosto JAMK Robotics Center, jota yritykset voivat hyödyntää teollisuusrobotiikan testaukseen ja pilotointiin. Hankekokonaisuuteen kuuluu myös investointihanke.

Lue lisää

Robotti tuli töihin

Hanke vastaa pk-yritysten tarpeeseen ottaa käyttöön liiketoimintaa tehostavia robotiikan ja automaation ratkaisuja henkilöstön kannalta tuloksellisella tavalla. Kohderyhmänä hankkeessa ovat keskisuomalaiset pk-yritykset palvelu-, hyvinvointi- ja tuotantoteollisuuden aloilta.

Lue lisää

Automaatio ja robotiikka JAMKin vahvuusala

JAMK panostaa automaation ja robotiikan osaamiseen kehittäen jatkuvasti alan koulutuksia, TKI-toimintaa ja palveluita laajan yhteistyöverkostomme kanssa.

Tutustu automaation ja robotiikan kokonaisuuteen

Menneet tapahtumat

4.10. - 5.10.

JAMKin tutkimus- ja kehitystoiminta esillä Keksintöjen Viikolla

Viitasaarella vuosittain järjestettävä Keksintöjen Viikko on startup-tapahtuma, joka tarjoaa vastauksia keksijöiden moniin kysymyksiin. Keks...

1.8.2019

JAMK on mukana Business Rallyn City Special Stagella

Jyväskylän kaupunki ja Keski-Suomen liitto järjestävät yrityksille ja päättäjille tapahtuman, jossa esitellään jyväskyläläistä huippuosaamista. JAMKilta tapahtumassa ovat mukana automaation ja robotiikan asiantuntijat sekä mm. AR-teknologiaa, UR- ja MIR-robotiikkaa ja Exoskeleton. Tilaisuus on kutsuvieraille.

24.5.2019

Robotiikka pk-yrityksissä

Miten yrityksesi voisi hyödyntää ja soveltaa robotiikkaa omassa tuotannossa? Kaipaatko matalan kynnyksen robotiikan testausmahdollisuutta omassa toimintaympäristössä?

19.11.2018

JAMK mukana Smart Factory 2018 -messuilla

JAMKin teknologiayksikön vahvuusalat ovat esillä Smart Factory 2018 -messuilla Jyväskylän Paviljongissa osastoilla C-116 ja C-408. Osastoilla tuodaan esille TKI- sekä palveluliiketoimintaa.

JAMK Robotics Centerin hankkeita rahoittaa

 EU_EAKR_logo_FI_137x100px.pngEU_ESR_logo_FI_137x100px.png  VipuvoimaaEU_2014_2020_logo_141x100px.png  EU_lippu_ja_maaseutu_tunnuslause.jpgely_keskus_logo_286x1000px.png

Yhteystiedot

Riekkinen Juho

Riekkinen Juho

Lehtori, Senior Lecturer
Teollisuustekniikka, Industrial Engineering
Teknologia, School of Technology
+358405716417