jamk.fi
toggle mainmenu toggle search

Kiertotalouskonseptilla kansainvälisille markkinoille

Honkajoki Oy on perustettu vuonna 1967 ja sen omistaa puoliksi kaksi suomalaista ruokayhtiötä Atria Oyj ja HKScan Oyj. Honkajoki-konserniin kuuluu mm. myös vientiin erikoistunut tytäryhtiö Findest Protein Oy.

Lataa esite pdf -muodossa

Honkajoki Oy on Suomen johtava eläinperäisten sivutuotteiden käsittelijä ja jalostaja. Yritys kierrättää maatiloilla, teurastamoilla ja lihanleikkaamoilla syntyneitä eläinperäisiä sivutuotteita, jotka luokitellaan EU:n sivutuotelainsäädännössä jätteeksi. Lihantuotannon yhteydessä syntyneistä orgaanisista sivutuotteista valmistetaan prosessissa korkealaatuisia, puhtaita ja turvallisia tuotteita eri teollisuudenaloilla työskenteleville asiakkaille. Kierrätysprosessin kautta ravintoketjusta lähtöisin oleville aineksille luodaan uusi elämä hyödykkeinä, joita käytetään raaka-aineina esimerkiksi eläinten ruoissa, lannoitteissa, kosmetiikassa, lääkkeissä ja polttoaineissa.

Honkajoki Oy:n toiminta perustuu täysin kiertotalousmalliin. Kierrätysprosessin aikana toiminnasta syntyy positiivinen energiatase ja hukkalämmöllä lämmitetään alueen yritysten toimitiloja. Myös keräily- ja logistiikkapalveluiden palvelumuotoilu ottaa huomioon ekologisen toimintatavan sekä kustannustehokkuuden.

Raaka-aineet

Yritys käsittelee ja kierrättää vuosittain 180 000 tonnia eläinperäistä sivutuotetta takaisin luonnon kiertokulkuun. Raaka-aineet käsitellään EU:n sivutuotelainsäädännön mukaisesti. Toimintaa valvovat mm. EU ja Suomessa Evira. Raaka-ainevirtojen jäljitettävyys on tärkeä tuotteiden laadun varmistamisen näkökulmasta.

Tuotteet ja kansainvälisyys

Kierrätysprosessissa syntyneitä tuotteita viedään Eurooppaan, Aasiaan, Afrikkaan ja Venäjälle. Yritys on käynnistänyt kiertotalouskonseptin markkinoinnin mm. Aasiaan ja muualle kehittyville markkinoille missä on suuri tarve ratkaisulle.

Ainutlaatuinen kiertotalouskonsepti sai lennokkaan startin kansainväliseen vientiin virtuaalimallin ja kokemuksellisen teknologian avulla. Swecolla kehitetyn VirtualSite -virtuaalimallin ja virtuaalisen työympäristön avulla Honkajoen laitoskokonaisuuteen voi tutustua missä päin maailmaa tahansa.

Lisätietoja:

Honkajoki Oy, www.honkajokioy.fi, +358 (0)10 834 6417, kari.valkosalo(at)honkajokioy.fi