Hakusi tuotti 273 tulosta
Tyhjennä
Kevätlukukauden 2024 päättyessä yritykset ja Jamkin teknologiayksikkö haluavat antaa tunnustusta vastavalmistuneille insinööreille ja agrologeille, jotka ovat suorittaneet opintonsa tavoiteajassa ja joiden opintomenestys on ollut hyvä tai erinomainen.
Kun äänekoskelainen Jere Hirvonen huomasi lehtijutun insinööriopinnoista, jotka aloitettaisiin avoimen ammattikorkeakoulun lähiopintoryhmänä, ei mukaan lähtemistä tarvinnut kauaa miettiä. Hän suosittelee opintoja kaikille tekniikasta kiinnostuneille.
Vuosituhannen vaihteessa Jamkissa opiskelleet neljä tradenomia palasivat Pääkampukselle huhtikuussa 2024. Mikä oli muuttunut, mikä pysynyt samana? Mikä yllätys heitä odotti F-siivessä? Lue alumnien ajatuksia opiskelusta ennen ja nyt!
Jyväskylän ammattikorkeakoulussa (Jamk) tuetaan sekä opiskelijoiden että opettajien tekoälyyn liittyvän osaamisen ja tekoälylukutaidon kehittymistä kiihtyvässä teknologian murroksessa.
Janne Haikari on aloittanut toukokuussa 2024 Likes-Liikkuvien tiedolla johtamisen vanhempana asiantuntijana.
Ryhmä kansainvälisiä korkeakouluopiskelijoita syventyi älybiotalouden kysymyksiin toukokuun lopussa Jamkin Biotalouskampuksella Saarijärvellä.
Maksuttomat opinnot Jamkin avoimessa ammattikorkeakoulussa saavat jatkoa lukuvuonna 2024-2025. Maksutta opiskelevat esimerkiksi työttömät ja turvapaikanhakijat.
Eino Havaksen toimivapaa on päättynyt, ja hän jatkaa Likesin päällikkönä 1.6.2024 lähtien.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 15 Total number of pages: 28
- Seuraava sivu