Hakusi tuotti 151 tulosta
Tyhjennä
Toimitusjohtaja Suvi Widgrénin luotsaama logistiikkayhtiö Rekka Group Oy osallistui Jamkin asiantuntijoiden toteuttamaan Virtual Leaders -projektiin. Projektissa keskityttiin etäjohtamisen ja siihen liittyvien haasteiden kehittämiseen.
"Ammatillisen opettajankoulutuksen myötä opin näkemään opiskelijan aktiivisena oppijana ja ymmärsin oppimisen prosessia uudella tavalla. Opinnot antoivat konkreettisia työkaluja opetuksen suunnitteluun ja loivat varmuutta opettajuuteen. Samalla oma haaveeni toteutui – sain vakituisen työn hoitotyön lehtorina."
"Opinnot toivat työhön varmuutta ja uusia näkökulmia. Olen oppinut ottamaan opiskelijoiden yksilölliset tarpeet paremmin huomioon ja saanut rohkeutta tehdä erilaisia ratkaisuja arjessa. Oppimispiiri ja ryhmän moninaisuus avarsivat ajattelua ja antoivat tukea koko opintojen ajan."
"Halusin ymmärtää, millaista nykypäivän opettaminen on ja löytää oman opettajuuteni muotokuvan. Suosittelen opettajankoulutusta kaikille, joita kiinnostaa ihminen, oli sitten tuleva opettaja, johtaja tai valmentaja."
Katariina Kauppisesta tuli lääkkeitä määräävä sairaanhoitaja
Venla valmistui toimintaterapeutiksi Jamkista joulukuussa 2023. Positiiviset kokemukset työharjoittelusta Coronarian kuntoutuspalveluista siivittivät hakemaan töitä Coronarialta. Työt hän pääsi aloittamaan heti valmistumisen jälkeen tammikuussa 2024.
Mehiläisessä oli tarve kehittää henkilöstön osaamista, motivoida ja saada muutosta arkiseen työhön, mutta aiemmin kokeillut koulutusmuodot tuntuivat kaipaavan jotain lisää. Yhteistyössä Jamkin kanssa luotiin laadukas, yli 1 000 terveydenhuollon ammattilaiselle suunnattu verkkokoulutus, joka on saanut erinomaiset palautteet osallistujilta.
Sanna Korkeamäki suosittelee sairaanhoitajan korkeakouluopintoja kaikille, jotka pitävät ihmisläheisestä työskentelystä. Uteliaisuus uutta kohtaan ja itsensä haastaminen ja ajankäytön hallinta ovat tärkeitä opiskeluissa.
Petra Rauhala hakeutui tutkintoon lähihoitajasta sairaanhoitajaksi -väylän kautta. Pääosin verkossa toteutetut opinnot ovat onnistuneet työn ohessa Pihtiputaalta. Lue Petran ajatuksia opiskelusta aikuisena!
Juha Horellin kiinnostus tekniikkaan syntyi työpaikallaan Valiolla, josta hän on parhaillaan opintovapaalla ja suorittaa opintoihinsa kuuluvaa perusharjoittelua Enerkellä. Vaikka Juhalla ei ole aikaisempaa alan koulutusta, hänen työtehtävänsä verkkoasentajana ovat hyvin monipuolisia. Hän käy muun muassa suunnittelemassa yhdessä asiakkaan kanssa valokuidun reitin runkoverkosta asiakkaalle ja samalla asiakkaan kanssa tehdään sopimukset tonttikaivuusta.
Sivunumerointi
- Edellinen sivu
- Current page number: 4 Total number of pages: 16
- Seuraava sivu