Uudet teknologiaratkaisut huoneistokohtaiseen veden- ja lämmönkulutuksen etäluentaan ja tiedonsiirtoon

AlvaHackathonin tavoitteena oli löytää yhteistyökumppaneita ja innovatiivisia teknologisia ratkaisuja huoneistokohtaisten veden ja lämmön kulutusmittausten toteuttamiseen, datan keräämiseen ja tiedonsiirtoon huoneistokohtaisilta mittareilta energiayhtiölle. Tarvittava ratkaisu voi löytyä esimerkiksi joltain toiselta toimialalta, jossa jo käyttöönotettu etäluenta- ja tiedonsiirtoratkaisu voidaan adaptoida ja valjastaa luotettavasti myös energia- ja vedenkulutusmittausten tiedonsiirtoon. 

Iso maapalloa kuvaava vesipisara kämmenellä

Veden- ja lämmönkulutuksen etäluenta on tärkeä osa siirtymisessä kohti resurssiviisasta energia- ja vesitehokasta asumista ja toimintaa. On tutkittu, että vedenkulutus vähenee usein jopa 30 %, kun siirrytään kulutuksen mukaiseen laskutukseen, ja samalla myös lämpimän veden käyttö pienenee. Huoneistokohtainen veden- ja lämmönkulutuksen etäluenta ja teknologiariippumaton datankeräys ovat tärkeitä kehityssuuntia, joilla energia- ja vesiyhtiöt pyrkivät ohjaamaan asiakkaita kohti digitalisaatiota, datan hyödyntämistä ja sitä kautta resurssiviisaampaa kulutusta. Pullonkaulana on usein se, miten pystytään toteuttamaan tiedonsiirto huoneistokohtaiselta kulutusmittarilta energiayhtiölle mahdollisimman toimintavarmasti ja kustannustehokkaasti. Erityisen kiinnostavan haasteesta tekee globaali komponenttipula, eli mittauslaitteiden saatavuus on tällä hetkellä haastavaa, ja sillä on merkittäviä vaikutuksia valittuun tiedonsiirtoteknologiaan. 

Uuden energiatehokkuusdirektiivin myötä uusissa rakennuksissa on velvoitettu huoneistokohtaiseen vedenkulutuksen etäluentaan ja kulutukseen perustuvaan laskutukseen. Kulutukseen perustuvan laskutuksen myötä vedenkulutuksen ja lämpimän veden käytön on todettu pienenevän merkittävästi.  

Alva-yhtiöt on kehittänyt yhdessä yhteistyökumppaniensa kanssa asiakkaille helppoa ja kustannustehokasta, pilvipalveluun perustuvaa ratkaisua reaaliaikaiseen huoneistokohtaiseen vedenkulutuksen seurantaan. Ratkaisun kilpailuetuja ovat mm. langattomuus ja siitä aiheutuvat kustannussäästöt. Ratkaisu palvelee samalla myös isännöitsijää, joka näkee pilvipalvelusta keskitetysti kiinteistön kaikkien huoneistojen vedenkulutustiedot, erilaiset raportit, sekä saa käyttöönsä monipuoliset vuotovahdit. 

Mikä AlvaHackathon?

Alva-yhtiöt hakee yhteistyökumppaneita ja innovatiivisia teknologisia ratkaisuja huoneistokohtaisten veden ja lämmön kulutusmittausten toteuttamiseen ja tiedonsiirtoon huoneistokohtaisilta mittareilta energiayhtiölle. Valittavaan mittausteknologiaan ja tiedonsiirtoratkaisuun tulee huomioida mittauslaitteiden saatavuus ja kohtuullinen toimitusaika. Jatkoon valittavien tiedonsiirtoratkaisujen tulee olla toimintavarmoja ja kustannustehokkaita ja tarjota mahdollisimman laaja valtakunnallinen kattavuus. Huomioitavia asioita ovat siis mm. valittavan teknologian kattavuus, sisäkuuluvuus, käytettävä datayhteys (2G, 3G, 5G), yhteyden muodostaminen kulutusmittarilta lähtien, sekä tarvittavien laitteiden ja anturien saatavuus. 

BioPaavo ja Kasvu Open avaavat yhteistyössä Alva-yhtiöt Oy:n kanssa Hackathonin, jonka tavoitteena on löytää yhteistyökumppaneita ja innovatiivisia teknologisia ratkaisuja huoneistokohtaisten veden ja lämmön kulutusmittausten toteuttamiseen, datan keräämiseen ja tiedonsiirtoon huoneistokohtaisilta mittareilta energiayhtiölle. Tarvittava ratkaisu voi löytyä esimerkiksi joltain toiselta toimialalta, jossa jo käyttöönotettu etäluenta- ja tiedonsiirtoratkaisu voidaan adaptoida ja valjastaa luotettavasti myös energia- ja vedenkulutusmittausten tiedonsiirtoon. 

Alva-yhtiöt Oy on vesi- ja energiapalveluiden tulevaisuuden tekijä. Jo vuosikymmeniä olemme tarjonneet osaamistamme vesi- ja energiapalveluihin Jyväskylän alueella. Tänä päivänä tarjoamme näitä ratkaisuja valtakunnallisesti, osin kansainvälisestikin. Tavoitteemme on olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. 

Tekoälyn avulla veden- ja energiankulutusdatasta asiakaslähtöiseen tiedolla johtamiseen: AI Kiinteistödata AlvaHackathonin voittajaksi

Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavon ja Kasvu Openin toteuttamassa AlvaHackathonissa haettiin uusia teknologiaratkaisuja huoneistokohtaiseen veden- ja lämmönkulutuksen etäluentaan.
"Hackathonissa oli loppusuoralla mukana kolme tiimiä, ja vaikka yksi voittajaksi valittiinkin, on mahdollista tehdä tulevaisuudessa kaikkien kanssa yhteistyötä. Voittajaidea vastasi Alva-yhtiöiden toimeksiantoon tarjoten varteenotettavan vaihtoehdon tiedonsiirtoon, ja siitä löytyi myös potentiaalia lähitulevaisuuden teknologisiin haasteisiin vastaamisessa. BioBoostersin hackathonkonsepti palveli Alvan tarpeita hyvin."

Sanna-Kaisa Palola, Palveluhallintapäällikkö, Alva

Koko hackathonprosessi ja päivä sparrauksineen auttoi kristallisoimaan omaa ideaa. Myös verkostoituminen muiden osallistujien ja sparraajien kanssa oli todella hyvä juttu!

Mikko Pitkänen, Propellerhat Management oy 

Järjestäjä 

BioPaavo by Jamk on biotalouden yrityskiihdyttämö, jonka tavoitteena on synnyttää uutta liiketoimintaa ja globaalisti merkittäviä ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjumiseksi kansainvälisessä biotalouden toimintaympäristössä. BioPaavon keskeisinä tehtävinä ovat biotalousliiketoiminnan kehittäminen ja uusiin innovaatioihin perustuvan kestävän liiketoiminnan synnyttäminen, uusien teknologioiden ja digitalisaation hyödyntäminen, kykyjen ja osaamisen kehittäminen sekä yritysverkostojen ja ekosysteemien rakentaminen. BioPaavo on Keski-Suomen liiton rahoittama hanke Euroopan aluekehitysrahaston tuella.  

Yhteistyössä 

Kasvu Open Oy on Keski-Suomen kauppakamarin voittoa jakamaton yleishyödyllinen tytäryhtiö, jonka ydinajatus on kohtauttaa kasvuyrityksiä ja huippuasiantuntijoita. Kasvu Open on valtakunnallinen kasvuyritysten sparrausohjelma. Kasvu Openin sparrausprosessi on sovellettu Jyväskylän yliopiston kasvuyritystoiminnan professori Marko Sepän ja hänen tiiminsä kehittämästä Kasvun Kiitorata -metodista. 

Biotalouden yrityskiihdyttämö Saarijärvelle –hanketta toteuttaa Jyväskylän ammattikorkeakoulun Biotalousinstituutti, ja sitä rahoittaa Keski-Suomen liitto Euroopan aluekehitysrahaston tuella sekä Sitra ja Saarijärven kaupunki. Hankkeen aikana järjestämme hackathoneja pilotoidaksemme ja kehittääksemme kiihdyttämön palveluita, joten niihin osallistuminen on maksutonta niin toimeksiantajille kuin osallistujille.

Uutinen

Jyväskylän ammattikorkeakoulun biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavon yhteistyössä Kasvu Openin kanssa toteuttamat Alva- ja BetsetHackathonit ovat edenneet kick-off -vaiheeseen.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun biotalouden yrityskiihdyttämö BioPaavon yhteistyössä Kasvu Openin kanssa toteuttamat Alva- ja BetsetHackathonit ovat edenneet kick-off -vaiheeseen.

Uutinen

Resurssiviisaita ratkaisuja etsimässä: Alva- ja BetsetHackathonit avattu

Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo lähtee yhdessä Kasvu Openin kanssa hakemaan ratkaisuja jälleen kahteen innovaatiohaasteeseen.