Ota yhteyttä BioPaavoon
Ota yhteyttä soittamalla tai sähköpostilla. Suunnitellaan yhdessä yrityksesi näköinen tapahtuma!

Tapani Sauranen
- Innovaatioprosessien kehittäminen ja toteuttaminen
- Tapahtumien suunnittelu
- Yhteistyö eri sidosryhmien kanssa

Annimari Lehtomäki
- Kiihdyttämön toimintamallin kehittäminen
- Yritysyhteistyön rakentaminen
- Innovaatioiden kaupallistaminen
- Kasvurahoitus
- Kansainvälistyminen
Innostun saadessani kehittää uutta ja laittaa asioita liikkeelle, ja kun innostun saan myös ihmiset ympärilläni innostumaan. Saan kicksejä siitä, että voin auttaa asiakkaita onnistumaan ja löytämään uusia ratkaisuja.
#biotalous #kiertotalous #B2B #teknologialiiketoiminta #innovaatiot #kaupallistaminen #kansainvälistyminen #kasvunrahoitus
Muu henkilökunta

Riikka Kumpulainen
- Kv-yhteistyö ja -verkostot
- BioTalks -luento- ja keskustelusarjan suunnittelu
- Tapahtumien ja tilaisuuksien suunnittelu, järjestäminen ja fasilitointi
- Palveluiden tuotteistaminen, brändäys
Sytyn rohkeista valinnoista ja uusista innovaatioista! Pidän ihmisistä, jotka eivät näe ensimmäiseksi ongelmia, vaan mahdollisuuksia. Uskon vahvasti avoimeen tiedonjakoon ja yhdessä luomiseen. Sharing is caring!
#verkostot #kansainvälinenyhteistyö #brändäys #palvelumuotoilu

Annemari Sinikorpi
- Viestinnän ja markkinoinnin suunnittelu ja toteutus
- Tapahtumien ja tilaisuuksien suunnittelu, järjestäminen ja fasilitointi
Sytyn ihmisten innostumisesta ja innostamisesta. Yhdessä ideoita kehittämällä saadaan paljon aikaan, ja teknologia antaa tähän hienoja välineitä!
#viestintä #markkinointi #brändäys

Olli Syrjäläinen
- Verkkosivut, media ja digitaaliset alustat
- Tapahtumien toteutuksiin osallistuminen ja tekninen fasilitointi
- Markkinointiviestintään osallistuminen
#verkkosivut #viestintä #tapahtumat

Hanna Lampinen-Vilkkilä
- Tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen
- Viestintä ja markkinointi
- Sidosryhmäyhteistyö
Teen ilolla arvojeni mukaista työtä huipputiimissä biotalouden ytimessä. Kerrothan, kuinka voin olla avuksi!
#tapahtumat #viestintä #markkinointi #yhteistyö #biotalous

Anna Aalto
- Projektin suunnittelu, rahoitus ja hallinnointi
- Tutkimus- ja kehittämistoiminta
- Yhteiskehittäminen
- Sidosryhmäviestintä ja tapahtumien järjestäminen
Innostun vastuullisen liiketoiminnan kehittämisestä ja yhteistyön rakentamisesta. Olen määrätietoinen ongelmanratkaisija ja ideoiden käytäntöön viejä.
#TKI #verkostot #hankkeet #vastuullisuus #kiertotalous #kansainvälisyys

Eija Iso-Ahola
- Tapahtumien suunnittelu ja toteuttaminen
- Viestintä ja markkinointi
- Sidosryhmäyhteistyö
Kun mikään ei ole varmaa, kaikki on mahdollista!
#innovaatiot #palvelumuotoilu #ruokaverkostot #ruokaketju #kehittäminen
Kauppakatu 5
43100 Saarijärvi
Kartta (GoogleMaps)
Ark. klo 8–16 tai sopimuksen mukaan
Tutustu tiloihimme
BioPaavon tilat Saarijärven keskustassa sopivat monenlaisten tapahtumien järjestämiseen. Valoisaan ja tilavaan showroomiin voidaan järjestää niin perinteinen yleisötapahtuma, työpajatilaisuus kuin studiotilat verkkotapahtuman juonnolle. Tilat ovat avoinna arkipäivisin klo 8–16 tai sopimuksen mukaan.
Jos olet kiinnostunut vuokraamaan BioPaavon Showroomia tai neuvottelutiloja, ole yhteydessä Tiina Kuismaan (etunimi.sukunimi@jamk.fi puh: 044 230 5042).
Showroom: tilan koko 100 m2, mm. 12 hengen neuvottelupöytä, sohvaryhmä, pystypöytiä sekä kuusi neljän hengen pöytäryhmää. Lisäksi käytettävissä on irtotuoleja suurempia yleisötilaisuuksia varten. Käytettävissä 98” ja 65” liikuteltavat näytöt. Hinta sisältää aulapalvelut ja langattoman verkkoyhteyden. Hinta: 300 €/päivä, 1000 €/viikko (+alv).
Neuvotteluhuone Liisa, Tilan koko 16m2, 10 hengen neuvottelupöytä, 55” näyttö sekä kaiutinmikrofoni.
BioPaavon yläkerrassa sijaitsevan yhteisöllisen työskentelytilan, Vintin, käytöstä voit tiedustella Saarijärven elinkeinopalveluista Tiina: 044 459 8300, tiina.toivonen@saarijarvi.fi tai Jyrki: 040 581 5964, jyrki.rahkonen@saarijarvi.fi. Pidempiaikaisissa vuokraustarpeissa voi ottaa yhteyttä kiinteistön omistajaan PPWestiin puh: 0400 181 812.
Lähipuoti Elo
Yritysyhteistyön tuloksena BioPaavoon perustettiin Lähipuoti Elo. Puodin avajaiset pidettiin 12.2.2021. Puodissa on myytävänä saarijärveläisten lähituottajien tuotteita. Mukana lähituottajista ovat tällä hetkellä Luotolan tila Lannevedeltä, Puskianmäen tila Pajupurolta, Wilawood Lannevedeltä, Palsanpuron paja Lannevedeltä sekä Sahinahon Hunaja Ranta-Hännilästä. Paikalliset leipurit tuovat myös lämpimäisiä myyntiin.
Puoti on avoinna perjantaisin klo 10–15. Jos kiinnostuit Lähipuoti Elon toiminnasta ota yhteyttä: Hanna Lampinen-Vilkkilä, 0405729352, wilawood@wilawood.fi