Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu
Koko korkeakouluyhteisö liikkeellä - Kohti aktiivisuutta ja opiskelukykyä edistävää toimintakulttuuria
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu - Liikkeellä -projekti on Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta JAMKO:n, Jyväskylän yliopiston, Humanistisen Ammattikorkeakoulun ja Ilmasotakoulun yhteisprojekti, jossa kehitetään, kokeillaan ja juurrutetaan Liikkuva korkeakoulu -toiminnan mukaisesti valtakunnallisesti levitettävä toimintamalli.
Tähän hankkeeseen olemme saaneet avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.









AHK - Liikkeellä
Aktiivisuutta ja opiskelukykyä edistävä korkeakoulu -toimintamallin sisällöt integroidaan kaikkien mukana olevien korkeakouluyhteisöjen toimintakulttuuriin ja korkeakouluopiskelijoiden fyysisen aktiivisuuden lisääminen huomioidaan eri toiminnan tasoilla.
Edistetään opiskelijoiden fyysistä aktiivisuuta ja liikkumista tutortoiminnan ja vertaisliikuttamisen, aktiivisiin opiskelumatkoihin kannustamisen ja opiskeluympäristöjen kehittämisen keinoin. Edistetään opetuksen aikaista toiminnallisuuta henkilöstön osaamisen kehittämisen ja pedagogisiin periaateisiin vaikuttamisen kautta. Vahvistetaan opiskelijan kiinnittymistä opiskeluyhteisöön ja koko korkeakoulun yhteisöllisyyden kokemusta. Varmistetaan johdon ymmärrys ja tuki Liikkuva opiskelu – toiminnan vakiinnuttamiseksi.
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -artikkelit
Artikkeli
Liikkuva oppiminen -koulutus
Liikkuva oppiminen -koulutus tarjoaa tietoa tauottamisen ja liikuskelun hyödyistä sekä helposti toteutettavia käytännön vinkkejä, miten opettaja voi tukea oppimista lisäämällä liikettä opetukseensa. Koulutus on suunnattu ensisijaisesti Jyväskylän yliopiston, Jyväskylän ammattikorkeakoulun, Humanistisen ammattikorkeakoulun sekä Ilmasotakoulun opetushenkilöstölle oman pedagogisen työn tueksi korkeakouluopetuksessa.
Artikkeli
Hyvinvointia ja luovuutta kampusympäristöistä
Jos olisi olemassa yksi viisasten kivi, jonka kääntämällä voisimme lisätä työ- ja opiskeluhyvinvointia lähiympäristössämme ja saada aikaan pitkäaikaisia terveyshyötyjä sekä lisätä luovuutta, niin jättäisimmekö sen kääntämättä? Toivottavasti emme.
Miten voin opiskelijana aktivoida opiskelutilanteita?
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -webinaari: Miten voin opiskelijana aktivoida opiskelutilanteita? Puhujina Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen harjoittelijat Vilma Mietola (JYU), Henna Launistola (JYU), Niina Nurminen (Humak).
Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -webinaari: Miten voin opiskelijana aktivoida opiskelutilanteita? Puhujina Aktiivinen ja hyvinvoiva korkeakoulu -hankkeen harjoittelijat Vilma Mietola (JYU), Henna Launistola (JYU), Niina Nurminen (Humak).