Opiskelijahyvinvoinnin yhteiskehittäminen

Korkeakouluissa tarvitaan sekä ongelmien ennaltaehkäisyä että kohdennettua tukea opiskelijoille, joiden hyvinvointi ja opiskelukyky ovat alentuneet tai joiden opinnot eivät ole korona-aikana edenneet suunnitellusti.

Värikkäitä sateenvarjoja taivasta vasten kuvattuna

Opiskelijahyvinvointia korkeakouluihin!

Koronapandemia on vaikuttanut opiskelijoiden hyvinvointiin ja opiskelukykyyn sekä opintojen etenemiseen.  Yhteisöön kiinnittyminen ja osallisuuden kokemukset, motivaatio ja itseohjautuvan opiskelun haasteet, stressi ja yksinäisyyden kokemukset vaikuttavat kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja opiskeluun. Jyväskylän ja Seinäjoen ammattikorkeakoulut sekä JAMKO- ja SAMO-opiskelijakunnat kehittävät yhteistyössä opiskelijahyvinvoinnin tukea.

Tavoitteina OHKE-projektissa on ollut mm.

  • tunnistaa opiskelijoiden tuen ja ohjauksen tarpeita etäopiskelussa ja muissa koronan aiheuttamissa hyvinvointikysymyksissä
  • vahvistaa opiskelijoiden valmiuksia tukea omaa ja opiskeluyhteisönsä hyvinvointia ja osallisuutta
  • tukea opintojen keskeytymis-/viivästymisvaarassa olevia opiskelijoita
  • tehostaa ja monipuolistaa monikanavaista ohjausta
  • tehostaa tutoropiskelijoiden hyödyntämistä opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn tukena sekä vahvistetaa tutoreiden osaamista ja jaksamista.

Kehittämisteemat

Opiskelukyvyn vahvistaminen

Kehitämme opiskelijan tuen tarpeiden tunnistamista, tuen suunnittelua ja opintojen etenemistä tukevaa monialaista ohjausta ja yhteistyötä.

Hyvinvointivalmennus

Pilotoimme ja kehitämme OHKE-hankkeessa opiskelijan hyvinvointia, arjenhallintaa ja opintoja edistävää matalan kynnyksen tukea, jota tarjotaan yksilöllisesti tai ryhmässä.

Tutorit tukena

Opiskelijoille vertaistukea ja apua tarjoavalla tutortoiminnalla voidaan tukea myös hyvinvointia ja osallisuutta. Vahvistamme tutoreiden kykyä ja valmiuksia tukea opiskelijoita myös hyvinvoinnin kysymyksissä.

Ajankohtaista: 

Katso Hyvinvoiva korkeakoulu nyt ja huomenna -seminaarin 12.12.2022 tallenne!

OHKE-projektin päätösseminaari järjestettiin Jyväskylän ammattikorkeakoululla 12.12. klo 12-16. Tilaisuudessa esiteltiin ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn kehittämistä ja tutkimusta sekä tarkasteltiin hyvinvoivaan korkeakouluun vaikuttavia tekijöitä ja pedagogiikkaa. 

Siirry seminaarin materiaaleihin ja tallenteeseen: 

Artikkeli

Hyvinvoiva korkeakoulu nyt ja huomenna -seminaari

Tietoa ja materiaaleja OHKE-projektin päätösseminaarista. Sivulta löydät myös tallenteen seminaarista.

Uutinen

Opiskelijahyvinvoinnin kehittäminen ja tutkimus esillä Jamkin ja SeAMKin yhteisessä seminaarissa

Opiskelijoiden hyvinvoinnin ja opiskelukyvyn tukeminen on koko korkeakouluyhteisön asia. Aihetta tarkastellaan seminaarissa 12.12.2022.

Mitä sinulle kuuluu? -podcast

Kutsuimme ohjauksen toimijoita ja kehittäjiä, opettajia ja opiskelijoita keskustelemaan opiskelijahyvinvoinnin eri näkökulmista, moniammatillisesta yhteistyöstä ja keinoista, joilla tuetaan opiskelukykyä, hyvinvointia ja osallisuutta korkeakouluissa.

Mikä OHKE-hanke?

Lue tarkemmin Opiskelijahyvinvoinnin yhteiskehittäminen -hankkeen kehittämistyöstä ja tutkimuksesta!

Yhteystiedot

Seija Eskola

Lehtori, Senior Lecturer
Opettajankoulutus, Teacher Education
Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Professional Teacher Education
+358406214680

Jaana Kaarakainen

Taloussuunnittelija, Financial Coordinator
Talouspalvelut, Financial Services
Korkeakoulupalvelut, University Services
+358505923346

Yhteyshenkilö Seinäjoen ammattikorkeakoulussa: 

Mervi Lehtola 

Osaamisen kehittämisen päällikkö 
Seinäjoen ammattikorkeakoulu

[email protected], puh. 040 830 236