Lisätietoa projektista
UKKO-projekti on Euroopan Unionin osarahoittama. Rahoittavana viranomaisena toimii Keski-Suomen Liitto.


Aikataulu
Projektin toteutusaika on 1.2.2024 - 31.1.2027.
Kohderyhmät
Kaukolämpöyhtiöt, kaukolämpöjärjestelmien suunnittelu- ja konsultointiyritykset, kuntien energiahuollosta vastaavat tahot, energialaitteita ja -ohjausjärjestelmiä valmistavat yritykset, kiinteistöyhtiöt.
Projektin konkreettisena tavoitteena on rakentaa ja ottaa käyttöön Biotalouskampukselle kaukolämpöjärjestelmien tutkimus- ja testausalusta, jonka avulla kaukolämmityksen uudistamista, vaihtoehtoisten järjestelmäkokoonpanojen kokeilua ja mallintamista sekä uusien konseptien sujuvaa käyttöönottoa ja operointia voidaan edistää.
Tällä vauhditetaan energiasektorin siirtymistä kohti hiilineutraaliutta, kaukolämpöyhtiöiden kilpailukyvyn kehittymistä ja huoltovarmuuden vahvistumista, kun kaukolämpöjärjestelmät monipuolistuvat ja tulevat vähemmän riippuvaisiksi polttoainemarkkinoista. Energiatehokkuus myös paranee tarkemmin hallitun lämpöenergiavuon ja lämpöä käyttävien kiinteistöjen kehittyneiden LVI-järjestelmien myötä. Projekti mahdollistaa kehitysaskeleita lämmityssektorin hiilidioksidikaasupäästöjen vähentämiseksi ja energiatehokkuuden parantamiseksi.
Toiminnallisena tavoitteena on T&K-yhteistyö alan yritysten sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatioiden kanssa tutkimus- ja testausalusta. Vaikuttavuustavoitteena on energiasektorin menestyksellinen uudistuminen ajan vaatimusten mukaisesti sekä energiatehokkuuden parantuminen.
Uutta osaamista
Tutkimus- ja testausalustalla tehtävien kokeiluiden avulla kaukolämpöyhtiöt, suunnittelutoimistot, laitevalmistajat, tutkijat ja lämpöasiakkaat voivat kartuttaan kokemusperäistä tietämystään, näkemystään ja osaamistaan voidakseen onnistuneesti suunnitella uusia investointeja ja käyttää tehokkaasti uudenlaisia energiajärjestelmiä. Lisäksi kokeilut osoittavat tutkimus- ja tuotekehitystarpeita.
Lisääntyvä osaaminen uusista kaukolämmityksen konsepteista tukee Keski-Suomen hiilineutraaliustavoitteen toteutumista vuoteen 2030 mennessä, mutta myös vahvistaa Keski-Suomen älykästä erikoistumista bio- ja kiertotaloudessa, uudistuvassa teollisuudessa ja digitalisaatiossa.
Uusi ympäristö
UKKO-projektissa suunnitellaan ja rakennetaan fyysinen ympäristö, joka mahdollistaa uusien kaukolämpökonseptien ja niihin liittyvien uusien laitteiden testaamisen käytäntöä vastaavissa olosuhteissa. Tällaista ympäristöä ei ole tarjolla muualla, joten järjestelmätoimittajille ja laitevalmistajille luodaan poikkeuksellinen väline tuotteidensa ja osaamisensa kehittämiseen.
Keski-Suomessa Saarijärven kaupungissa sijaitseva Biotalouskampus tarjoaa poikkeuksellisen suotuisat olosuhteet uusien kaukolämpökonseptien ja -teknologioiden opiskeluun, testaamiseen ja kouluttamiseen. Alustaa voidaan käyttää myös henkilöstön ja asiantuntijoiden kouluttamiseen.
Kampuksella toimii yhdessä kaksi oppilaitosta: Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poke.
Uutta tietoa
UKKO-projektin testeissä kerätään myös dataa verkon toiminnasta simulointeja ja jatkolaskelmia varten. Tällä tuotetaan sellaista uutta tietoa kaukojärjestelmäkonseptien toiminnasta ja käytöstä, jota muuten ei ole avoimesti saatavilla. Kertyvän tiedon avulla voidaan osoittaa uusien konseptien mahdollisuuksia ja reunaehtoja kaukolämmityksen hiilineutraaliuden parantamiseksi ja energiatehokkuuden lisäämiseksi.
Tuotettavan tiedon tavoitteena on saada kokemuksia ja havaintomateriaalia itse järjestelmän toimivuudesta ja sen mahdollisuuksien esittelemiseksi tuleville hyödyntäjille, mutta myös vauhdittaa keskustelua ja yhteistyötä lämpöenergiaratkaisujen kehittämiseksi. Datan avulla lisätään alan toimijoiden näköaloja tutkia ja kehittää entistä parempia kaukolämpökonsepteja. Toiminnalla tavoitellaan lisäksi T&K-yhteistyön tiivistymistä oppilaitosten ja yritysten välillä.