Yhdessä kohti parempaa oppimista: ETU-tiimin parhaat käytännöt ja tulevaisuuden suunnitelmat
Rastor-instituutin opiskelijat ovat pääasiassa työssäkäyviä aikuisia, jotka opiskelevat työn ohella verkossa. Heille opintojen tukea tarjoaa Rastor-instituutin erityisen tuen moniammatillinen tiimi, ETU-tiimi.
Rastor-instituutin opiskelijat ovat pääasiassa työssäkäyviä aikuisia, jotka opiskelevat työn ohella. Opiskelu tapahtuu suurimmaksi osaksi verkossa. Opiskelijat asuvat joka puolella Suomea. Toisinaan opiskelijoista voi tuntua, että omat tiedot, taidot tai voimavarat eivät riitä. Etenkin jos taustalla on oppimisvaikeuksia tai edellisistä opinnoista on aikaa. Joskus myös elämäntilanne saattaa olla kuormittava, mikä vaikuttaa opintojen etenemiseen.
Tuen saamiseen riittää opiskelijan oma kokemus tuen tarpeesta. Me Rastor-instituutissa pyrimme kynnyksettömyyteen ja toivomme, että opiskelijamme kertovat rohkeasti, jos heillä on haasteita opinnoissaan. Tuki, tuen muodot ja kesto räätälöidään tilanteen ja tarpeen mukaan. Tarjolla on sekä pedagogista että emotionaalista tukea koko opintojen ajan – toisinaan jo ennen ensimmäistä koulutuspäivää aina valmistumiseen saakka. Tukea tarjotaan etävälinein, joten se on opiskelijoiden saavutettavissa tasapuolisesti. Kasvokkain tapaamme toki opiskelijoita heidän tarpeiden ja toiveiden mukaisesti, jokaiselle sillä tavalla ja muodolla, joka sopii parhaiten.
ETU-tiimi on erityisen tuen moniammatillinen tiimi, joka on toiminut nyt tällä konseptilla kolme vuotta. Etäopinnot lisääntyivät koronan myötä, jolloin syntyi tarve löytää keinoja opintojen tukemiseen myös etänä ja keskeyttämisten vähentämiseen. ETU-tiimin tavoitteena on varmistaa, että jokainen opiskelija saa tarvitsemansa tuen ja ohjauksen opintoihinsa. ETU-tiimi koostuu asiantuntijoista, jotka työskentelevät tiiviissä yhteistyössä opiskelijoiden, ohjaajien, kouluttajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Keskitetyn tuen etuja ovat opiskelijoiden tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus, kun kaikissa yksiköissä on yhteinen tapa toimia.
Hyvät käytänteet
ETU-tiimin toiminnassa on kehitetty useita hyviä käytänteitä, jotka ovat osoittautuneet tehokkaiksi ja hyödyllisiksi. Seuraavaksi vinkkejä ja kokemuksia toiminnastamme.
- Tuen tarpeita kartoitetaan jo perustutkintoon hakeutumisvaiheessa.
Opiskelijalla on mahdollisuus kertoa mahdollisista haasteista, joista hän pääsee keskustelemaan myöhemmin lisää tapaamisessa ohjaajan kanssa. Ohjaajien avuksi on laadittu kysymyspatteristo kartoitukseen. Opiskelijalle tarjotaan suoraan mahdollisuutta tavata erityisopettaja tai vastuuohjaaja konsultoi ensin erityisopettajaa. Moni opiskelija ilahtuu, kun asia otetaan heti puheeksi ja huomioon. Kyseessä voi olla ensimmäinen kerta, kun häneltä asiasta kysytään.
- Ohjaajat, erityisopettaja tai erityisen tuen asiantuntija tapaa tukea tarvitsevan opiskelijan säännöllisesti kunkin oman tarpeen mukaan esimerkiksi viikoittain, kuukausittain tai opiskelijan pyynnöstä.
- ETU-tiimi tekee tiivistä yhteistyötä vastuuohjaajien kanssa, jotta tieto opiskelijoiden tilanteesta pysyy ajantasaisena, eikä kukaan tipahda kyydistä.
- ETU-tiimi jakaa tietoa ja vinkkejä Rastor-instituutin henkilöstölle Teamsin Erilainen oppijuus -kanavalla siitä, miten opiskelijoita voidaan tukea opinnoissa.
- Rastor-instituutin Urahuoltamo tarjoaa opiskelijoille mm. maksuttomia webinaareja ja urasparrailua. Keskeistä on oman itsetuntemuksen vahvistaminen ja saada ammattilaisen ohjausta, tukea, näkökulmia ja vinkkejä erilaisiin uraa koskeviin pohdintoihisi. ETU-tiimin ammattilaiset ovat Urahuoltamon asiakkaiden tukena tarpeen mukaan.
- Liiketoiminnan perustutkintoa suorittaville on kielistä ja matematiikasta tarjolla myös ETU-kurssit eli pienryhmät, joissa opiskelutahti on hivenen hitaampi kuin tavallisella kurssilla. Kursseilla on usein mukana myös ammatillinen erityisopettajamme.
- ETU-tiimi tekee tiivistä yhteistyötä eri alojen asiantuntijoiden kanssa, mikä mahdollistaa kokonaisvaltaisen tuen tarjoamisen opiskelijoille.
- ETU-tiimi tekee verkostoyhteistyötä muiden oppilaitosten ja järjestöjen kanssa, mikä mahdollistaa hyvien käytänteiden jakamisen ja kehittämisen valtakunnallisesti. Tämä yhteistyö on erityisen tärkeää, jotta kaikki opiskelijat saavat yhdenvertaisesti tarvitsemansa tuen.
Tulevaisuuden suunnitelmat
ETU-tiimi jatkaa hyvien käytänteiden kehittämistä ja jakamista Rastor-instituutin kaikkien yksiköiden hyödyksi. Lisäksi ETU-tiimi pyrkii kehittämään uusia menetelmiä ja työkaluja, jotka tukevat opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia entistä paremmin.
ETU-tiimin tulevaisuuden suunnitelmana on järjestää säännöllisesti koulutuksia ja tietoiskuja henkilökunnalle, jotta he pysyvät ajan tasalla oppimisen tuen asioista ja voivat kehittää omaa ammattitaitoaan. Henkilöstöllä on ollut myös mahdollisuus osallistua erityisen tuen kehittämishankkeeseen, jossa syntyneitä ideoita on tuotu käytäntöön ja joita edelleen jatkokehitetään, esimerkiksi aiemmin mainitut ETU-kurssit.
Tavoitteenamme on myös lisätä tietoisuutta siitä, että aikuisillakin voi olla oppimisvaikeuksia ja että jokaisessa työyhteisössä on monenlaisia oppijoita.
Kirjoittajat:
Osaamispäällikkö Heidi Uotila, Rastor-instituutti
Erityisen tuen asiantuntija Marjo Selkinen, Rastor-instituutti
Ammatillinen erityisopettaja Katja Maijanen, Rastor-instituutti
(Teksti täydentyy blogi- ja podcast-vinkeillä maaliskuussa 2026.)
Teksti on osa INKLU-hankkeessa koottua Ernesti-nettikirjastoa.