Elämäntavat kolmessa sukupolvessa

Likesillä tutkitaan, miten liikunta ja liikkuminen sekä psykologiset, sosiaaliset ja ympäristötekijät 9–18 vuoden iässä selittävät liikunta-aktiivisuutta ja riskitekijöitä aikuisiässä. Tutkimus on osa vuonna 1980 käynnistynyttä LASERI-seurantatutkimusta, jota koordinoi Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskus.

Iäkkäämpi henkilö ja lapsi kävelevät koiran kanssa metsässä.

Tietoa tutkimuksesta

Elämäntapa, johon kuuluu liikuntaa ja liikkumista erittäin vähän, heikentää terveyttä ja hyvinvointia monin tavoin. Tutkimuksessa

  • tarkastellaan fyysisen aktiivisuuden muutoksia elämänkulussa perheissä.
  • selvitetään kolmen sukupolven (isovanhemmat, vanhemmat, lapset) välisiä yhteyksiä liikunta-aktiivisuudessa ja paikallaanolossa.

Lisäksi tutkitaan, miten perheen sosioekonominen tilanne muovaa näitä yhteyksiä.

Elämäntavat kolmessa sukupolvessa -tutkimus on osa laajaa LASERI-seurantatutkimusta (Lasten Sepelvaltimotaudin Riskitekijät), jossa tuoreimpaan 38-vuotisseurantatutkimukseen osallistuvat saman perheen kolmen sukupolven edustajat. Tuloksia hyödynnetään liikunnallisen elämäntavan tukemiseksi perheissä.

Yhteistyössä: Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskus ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellinen tiedekunta

Rahoitus: opetus- ja kulttuuriministeriö ja Juho Vainion säätiö

LASERI-tutkimus

LASERI on vuonna 1980 käynnistynyt seurantatutkimus, jota koordinoi Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskus. Vuonna 2018 LASERI-tutkimus on laajentunut kolmen sukupolven tutkimukseksi. Likesillä tutkitaan, miten liikunta ja liikkuminen sekä psykologiset, sosiaaliset ja ympäristötekijät 9–18 vuoden iässä selittävät liikunta-aktiivisuutta ja riskitekijöitä aikuisiässä.

Yhteistyössä: Turun yliopiston Sydäntutkimuskeskus, Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Tampereen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto

Rahoitus: opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätietoja tutkimuksesta

Xiaolin Yang

Vanhempi tutkija, Senior Researcher
Likes, Likes
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358400307426

Tuija Tammelin

Johtava tutkija, liikunnan ja terveyden tutkimus, Principal Researcher
Likes, Likes
Hyvinvointi, School of Health and Social Studies
+358400247998