Yhdessä vahvemmaksi - opiskelijoiden inklusiiviset oppimisen tuen pajat

Oppimisen tuen pajat ovat merkittävä osa ammatillisen toisen asteen oppilaitosten tukijärjestelmiä. Ne tarjoavat opiskelijoille yksilöllistä, käytännönläheistä ja joustavaa tukea opintojen etenemiseen. Pajatoiminnan tavoitteena on vahvistaa opiskelijoiden hyvinvointia, osaamista ja työelämävalmiuksia – ja ennen kaikkea mahdollistaa jokaiselle opiskelijalle oman oppimispolun rakentaminen. 
 

INKLU-kohti inklusiivista ammatillista koulutusta -hankkeen (2024-2026) kartoituksissa eri oppilaitosten oppimisen tuen toimintamalleista, pajatoiminta nousi selkeästi yleisimmäksi ja laajimmin toteutetuksi tukimuodoksi. Kartoitus osoitti myös, että pajatoimintaa voidaan toteuttaa monin eri tavoin – pienryhmätoiminnasta moniammatillisiin kokonaisuuksiin. Kuitenkin sen keskeiset periaatteet, kuten saavutettavuus, esteettömyys ja tavoitteellisuus, ovat yhteisiä kaikille toimiville malleille. Hankekartoituksessa tunnistettiin myös muita ammatillisen koulutuksen tukimuotoja, kuten erilaisia ohjaus- ja mentorointimalleja ja eriytettyjä oppimateriaaleja sekä yhteisöllisiä opiskeluryhmiä. Näitä malleja ja välineitä on koottu hankkeen INKLU - hankkeen Ernesti-nettikirjastoon. Kirjasto tarjoaa kattavasti tietoa ja välineitä erityisen tuen toteuttamiseen ja inklusiivisen koulutuksen kehittämiseen. 

Pajatoiminta rakentaa yksilöllisiä polkuja ja ehkäisee keskeyttämisiä 

Ammatillisessa koulutuksessa opiskelee hyvin erilaisia nuoria ja aikuisia. Opiskelijat voivat tarvita yksilöllistä ohjausta opiskelutaitoihin ja jaksamiseen elämäntilanteen tai terveydellisten haasteiden vuoksi. Oppimisen tuen pajoissa nämä yksilölliset tarpeet voidaan kohdata joustavasti ja ilman leimautumista. 

Pajatoiminta on yksi tehokkaimmista tavoista ehkäistä opintojen keskeyttämistä. Sen vahvuutena on matala osallistumiskynnys ja opiskelijan aktiivinen huomioiminen. Opiskelijan opinnot etenevät ja hänen yksilölliset tarpeensa ja vahvuutensa otetaan systemaattisesti huomioon. 

Pajatoiminta tarkoittaa ohjattua mutta joustavaa työskentelyä, jossa opiskelija saa yksilöllistä tukea oman oppimisensa ja opintojensa edistämiseen. Pajatoiminta ei ole vain lisäopetusta, vaan kokonaisvaltaista tukitoimintaa. Siinä yhdistyy oppimisen ohjaus, hyvinvoinnin tuki ja yhteisöllisyys. Opiskelija voi tulla pajaan omien tarpeidensa ja aikataulujensa mukaan, ja toiminta mukautuu hänen tilanteeseensa. Pajoja ohjaavat erityisopettajat, ammatilliset opettajat, ammattiohjaajat, taitovalmentajat ja mukana on usein myös muita hyvinvoinnin ammattilaisia, kuten kuraattoreita tai uraohjaajia. Tavoitteena on, että jokainen opiskelija saa juuri hänelle sopivaa tukea – oppimiseen, hyvinvointiin ja tulevaisuutensa rakentamiseen. 

Eri muotoisia pajoja eri tarpeisiin 

Ammatillisella toisella asteella pajatoiminta toteutuu monin eri tavoin: 

  • Erityisen tuen pajat tukevat opiskelijoita, joille on laadittu erityisen tuen suunnitelma.
  • Kaikille avoimet pajat tarjoavat mahdollisuuden tehdä opintoja tai hakea tukea ilman erillistä syytä.
  • Moniammatilliset pajat kokoavat yhteen eri alojen osaajia ja tukevat opiskelijaa kokonaisvaltaisesti.
  • YTO-tukipajoissa opiskellaan esimerkiksi kieliä ja matemaattisia aineita yhteistyössä aineenopettajan kanssa sekä ammattiohjaajien ohjaajien tukemina.
  • Hyvinvointia tukevat pajat edistävät opiskelijan fyysistä, henkistä tai sosiaalista hyvinvointia.
  • Uraohjauksen pajojen tavoitteena on tukea opiskelijan urasuunnittelua ja työelämävalmiuksia

Pajat vahvistavat hyvinvointia ja työelämävalmiuksia 

Pajatoiminnan tavoitteet eivät rajoitu pelkkään opiskeluun. Monissa oppilaitoksissa pajoissa järjestetään myös yhteisöllistä ja hyvinvointia tukevaa toimintaa. Toiminnan tavoitteena on lisätä osallisuutta ja opiskeluiloa. Esimerkkinä ammattioppilaitos Hyriassa Kasvu-paja on matalan kynnyksen paikka alle 29-vuotiaille opiskelijoille, jotka kaipaavat yksilöllisempää ohjausta ja rauhallisempaa oppimisympäristöä. Valmennuksen aikana voi suorittaa korttikoulutuksia tai ammatillisen tutkinnon osia, ja mukaan voi tulla erilaisilla sopimusmuodoilla, kuten työkokeilulla tai koulutussopimuksella. Kasvu-paja on turvaverkko ja yhteisö, jossa välitetään. Pajoissa tuetaan lisäksi työelämävalmiuksia: opiskelijoita ohjataan työssäoppimiseen, harjoittelupaikkojen löytämiseen ja urasuunnitteluun. 

Yhteistyöllä kohti inklusiivista toimintakulttuuria 

Inklu-hankkeen alueellisissa tapaamisissa eri puolilta Suomea on noussut vahvasti esiin pajatoiminnan merkitys inklusiivisen toimintakulttuurin rakentamisessa. Monissa oppilaitoksissa pajatoiminta on jo vakiintunut osaksi arkea – se ei ole vain erillinen tukimuoto, vaan pysyvä ja tunnistettu osa oppimisen tuen kokonaisuutta. Parhaimmillaan pajatyöskentely on kiinteä osa oppilaitoksen pedagogista strategiaa ja oppimisen tuen suunnitelmaa. 

Jotta pajatoiminta toimii aidosti tarkoituksensa mukaisesti, se vaatii riittävää resursointia, suunnitelmallisuutta ja johdon sitoutumista. Onnistumisia syntyy erityisesti silloin, kun työtä opiskelijoiden hyväksi tehdään pareittain ja pienissä ryhmissä – yhdessä ja vastuuta jakaen. 

Tulevaisuudessa erityisesti moniammatillisen yhteistyön vahvistaminen on keskeistä. Kun opettajat, ohjaajat ja hyvinvoinnin ammattilaiset toimivat yhdessä, opiskelija saa kokonaisvaltaista ja vaikuttavaa tukea. 

Tukea, saavutettavuutta ja osallisuutta 

Kaikkia toimivia pajoja yhdistävät saavutettavuus, esteettömyys ja tavoitteellisuus. 

Saavutettavuus tarkoittaa sitä, että pajatoiminta on avoin kaikille opiskelijoille – ilman leimautumisen pelkoa tai erityisiä ehtoja. Pajaan voi tulla omasta aloitteesta, opettajan ohjauksella tai vain kokeilemaan, millainen tuki itselle sopii. Toiminta on joustavaa ja opiskelijan tarpeisiin mukautuvaa. 

Esteettömyys puolestaan näkyy sekä fyysisissä että sosiaalisissa rakenteissa. Pajatilat suunnitellaan helposti saavutettaviksi ja turvallisiksi kaikille opiskelijoille. Samalla esteettömyys tarkoittaa myös henkistä turvallisuutta – pajassa opiskelija saa olla oma itsensä ja oppia omaan tahtiinsa, ilman suorituspaineita. 

Tavoitteellisuus tekee pajatoiminnasta vaikuttavaa. Jokaisella opiskelijalla on omat tavoitteensa, ja pajassa niitä edistetään suunnitelmallisesti. Tavoitteellisuus tarkoittaa myös opiskelijan kasvun ja hyvinvoinnin tukemista pitkäjänteisesti. 

Kun nämä kolme periaatetta toteutuvat, pajatoiminta luo aidosti inklusiivisen ympäristön. Siellä opiskelija kohdataan yksilönä, hänen vahvuutensa tunnistetaan ja hän saa konkreettista tukea oman oppimispolkunsa rakentamiseen. Pajatoiminta on konkreettinen esimerkki siitä, miten inklusiivinen oppimiskulttuuri rakentuu – yhdessä, saavutettavasti ja opiskelijoiden hyvinvointia tukien. 

Lähteet 

Ernesti - Ammatillisen koulutuksen erityinen tuki ja inklusiivisuus (2025). INKLU-kohti inklusiivista ammatillista koulutusta hanke 2024-2026. Haettu 26.10.2025 osoitteesta: https://www.jamk.fi/fi/projekti/ernesti-ammatillisen-koulutuksen-erityinen-tuki-ja-inklusiivisuus 

European Agency Statistics on Inclusive Education. (2025). Haettu 26.10.2025 osoitteesta: https://www.european-agency.org/activities/data 

Inklu- kohti inklusiivista ammatillista koulutusta hanke. (2025).  Haettu 26.10.2025 osoitteesta: https://www.jamk.fi/fi/projekti/kohti-inklusiivista-ammatillista-koulutusta
Inklu- kohti inklusiivista ammatillista koulutusta hankkeen alueelliset työpajat ja toimintamallien kerääminen keväällä 2024-syksyllä 2025. Kanta- Hämeen, Päijät- Hämeen, Kaakkois- Suomen ja Varsinais- Suomen toisen asteen oppilaitoksille.
Oppimisen tuen uudistus. (2025). Opetushallitus. Haettu 26.10.2025 osoitteesta: https://www.oph.fi/fi/oppimisen-tuen-uudistus
Pirnes, S. (2024). Toisen asteen ammatillisen koulutuksen oppilaitoksen ohjaus ja tukipajatoiminnan kehittäminen Kehittämisehdotuksia ammatillisen koulutuksen tukipajatoimintaan. Opinnäytetyö. HUMAK.: https://www.theseus.fi/handle/10024/875311
Raudasoja I-M. (2022). Inkluusion vaikutukset ammatilliseen koulutukseen Suomessa. Pro Gradu -tutkielma. Haettu osoitteesta 26.10.2025 https://erepo.uef.fi/server/api/core/bitstreams/9714de90-5cc6-417b-bdc8-92146492b4bd/content 
Ryymin, E. & Ryökkynen, S. (2024). Uutta ajattelua ammatillisen koulutuksen inkluusiosta kuvittelun ja tunnustuksen voimin. HAMK Unlimited Professional. Haettu 26.10.2025 osoitteesta https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2024051329535


Kirjoittajat

Irmeli Lignell, lehtori 
Hämeen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
etunimi.sukunimi@hamk.fi 

Marjo Liete, lehtori 
Hämeen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu
etunimi.sukunimi@hamk.fi 

 

Kohti inklusiivista ammatillista koulutusta

Kohti inklusiivista ammatillista koulutusta -hankkeessa tavoitteena on, että ammatillisen koulutuksen opiskelijat saavat yhdenvertaisesti tarvitsemansa tuen, jotta he voivat hankkia tarvittavan osaamisen, tutkinnon ja työllistyä, opiskelevat he missä oppilaitoksessa tai missä päin Suomea tahansa.