Hakusi tuotti 56 tulosta
Tyhjennä
"Koin, että haluan edetä nimenomaan matkailu- ja lentoalalla. Valitsin nämä opinnot, koska sain niistä tietotaitoa – ja kyllähän se CV:ssäkin näyttää hyvältä, että on valmistunut matkailupuolelta."
”Tein liiketalouden tutkintoni Jamkissa 2013-2017 ja palasin opiskelemaan tietojenkäsittelyä 2020. Päätin palata kouluun, koska korona rajoituksineen antoi minulle loistavan mahdollisuuden istua alas ja miettiä uravalintojani uudelleen, jolloin kiinnostuin IT-alasta.”
Sosionomin opinnoissa Krista suuntautui varhaiskasvatukseen, mutta haluaa ehdottomasti työskennellä monenikäisten asiakkaiden parissa. Hän kokee, että Jamkin sosionomiopinnoista on saanut paljon valmiuksia työelämään.
Anni on lukion kakkosluokkalainen, jonka haaveena siintävät terveydenhoitajan opinnot ammattikorkeakoulussa.
Opinnoista jäi hirveän hyvä fiilis juuri niiden antoisuuden takia. Opinnot ovat varmasti tukenut uraani ja tukee jatkossakin - toki se on itsestänikin kiinni, että miten. Kyllähän sitä tietenkin opiskelun aikana tiesi mitä tekee aina iltaisin, mutta se oli worth it!
Paula ja Mirje osallistuivat digiope-erikoistumiskoulutukseen. Paulalle tärkeää oli vahvistaa osaamistaan digitaalisista ympäristöistä, ja Mirje kaipasi lisää pedagogista osaamista digin ympärille. Koulutuksen aikana he selkeyttivät Sataedun digipedagogisen tuen mallin.
”Vaikka olenkin päässyt etenemään urallani hyvin, on korkeakoulututkinto kuitenkin jäänyt uupumaan. Jos haluan tähdätä urallani nykyisestä positiostani vielä eteenpäin, ei pelkkä työkokemus välttämättä enää riitä."
Digiopettajiksi Jamkista valmistuneet Paula ja Lauri työskentelevät Esedulla. Mitä erikoistumiskoulutus antoi heille? Videolla he kertovat ajatuksistaan digitaalisuuden hyödyntämisestä ja kehittämisestä pedagogisessa työssä ja oppilaitoksessa.
”Opinnoissa innostavinta on ollut käytännönläheisyys. Vaikka opintoihin sisältyy paljon teoriaa, on opittuja asioita päässyt soveltamaan myös käytännössä.”
Saara Tallqvist valmistui Jamkin yhteisömuusikon erikoistumiskoulutuksesta vuonna 2022. Lue Saaran mietteet koulutuksen annista ja ajatukset Suomalaisesta musiikkikampuksesta inspiroivana opiskeluympäristönä.
Sivunumerointi
- Current page number: 1 Total number of pages: 6
- Seuraava sivu