Projekti

Teknologiset ratkaisut mikrolevän kasvattamiseen suljetussa järjestelmässä

Projektityyppi
Kehittämisprojekti
Vahvuusala
Biotalous
Toteutusaika
1.12.2016 - 31.5.2018
Yksikkö
Teknologia
Rahoitusohjelma
Muu rahoitus
Projektin kuvaus

Hankkeen tavoitteena on löytää ja kehittää menetelmä, jolla mikrolevää voidaan kasvattaa kustannustehokkaasti olosuhteissa, joissa käytössä oleva pinta-ala on rajallinen. Väestön keskittyessä yhä tiiviimmin kaupunkeihin ja kasvukeskuksiin on tulevaisuudessa tarpeen tuoda myös ruuantuotantoa lähemmäs kuluttajia. On mahdollista, että tulevaisuudessa iso osa kasvavan väestön kuluttamasta ruuasta tuotetaan levien, hiivojen ja bakteerien avulla, joten uusien teknologisten ratkaisujen kehittämiseen on tarve.

Biotalous on laaja ja nopeasti kehittyvä sektori, jossa keskeistä ovat suljetut materiaalikierrot. Levät ovat yksi kiinnostavimmista biotalouden osa-alueista nopean biomassan tuotannon sekä lukuisten sovellusmahdollisuuksiensa takia. levät voivat tulevaisuudessa olla merkittävä biomassan lähde mm. energian, polttoaineiden sekä ruuan tuotantoon. Levien avulla voidaan tuottaa myös monia kaupallisesti arvokkaita aineita, kuten omega-3 ja -6 -rasvahappoja, sekä lääke- ja elintarviketeollisuuden tarvitsemia ainesosia. Leviä voidaan kasvattaa ruuantuotantoon muutoin soveltumattomilla alueilla, joten niiden tuotanto ei vaaranna perinteistä, peltoviljelyyn perustuvaa ruuantuotantoa.