Projekti

Housing Enabler -fyysisen ympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä -valmisteluhanke 2007

Projektityyppi
Sisäinen kehittämisprojekti
Vahvuusala
Muu ala
Toteutusaika
30.1.2007 - 31.12.2007
Yksikkö
Hyvinvointi
Rahoitusohjelma
Omarahoitteinen
Projektin kuvaus
Housing Enabler (HE) on ikääntyvien ihmisten fyysisen ympäristön esteettömyyden arviointiin kehitetty menetelmä. Menetelmän on USA:ssa kehittänyt arkkitehtuurin professori Edward Steinfeld (1979) ja sen monitieteisestä jatkokehityksestä on vastannut ruotsalainen gerontologian professori Susanne Iwarsson (1997) kollegoineen (ks. www.enabler.nu). Tieteellisesti kehitetyn menetelmän avulla voidaan objektiivisesti arvioida asuinympäristössä havaittuja ongelmia ikääntyvän asukkaan fyysisen toimintakyvyn kannalta esimerkiksi  asunnon suunnittelun, rakentamisen tai ennalta ehkäisevän kotikäynnin yhteydessä.

Tämän hankkeen kohderyhmänä ovat ikääntyneet kansalaiset, jotka joutuvat tekemään arkiasumiseensa liittyviä ratkaisuja mm. toimintakyvyn, terveyden ja sosioekonomisten tekijöiden muuttuessa ikääntymisen myötä.  Suomessa ei ole tarjolla menetelmää, jolla luotettavasti voisi mallintaa ikääntyvän asukkaan itse näistä ja turvallista asumista kodissaan tai toisaalta ennakoida tulevaisuuden
senioriasumisen palvelut ja tarpeet. Tähän ikääntyvien kansalaisten palvelutarpeeseen hanke tarjoaa uutta menetelmää yhteistyössä kansallisten ja kansainvälisten kumppaneidensa kanssa. Tavoitteena on kehittää jatkossa fyysisen asuinympäristön esteettömyyden arviointimenetelmä (HE) yritysten palveluliiketoimintaa edistäviksi, asiakaslähtöisiksi konsepteiksi.
Keskeinen tavoite on myös parantaa ikääntyneiden kansalaisten mahdollisuuksia asua kotona mahdollisimman pitkään.

Vuoden 2007 aikana valmisteluhankkeessa verkotuttiin paikallisten, alueellisten ja kansallisten toimijoiden kanssa. Kevään 2007 aikana toteutettiin yhteispohjoismainen HE- menetelmän reliabiliteettitutkimus, jossa Suomessa, Tanskassa ja Islannissa kerättiin He-aineistot ja arvioitiin kunkin maan osalta menetelmän luotettavuutta. Lisäksi tehtiin yhteispohjoismainen rakennussäännöstön vertailu neljänpohjoismaan kesken koskien esteettömysohjeistuksia. Vuoden 2007 aikana koulutettiin kolme Jyväskylän ammattikorkeakoulun opettajaa Lundin yliopistossa Suomen HE-kouluttajiksi. Vuonna 2007 valmisteltiin He-menetelmän yhteistyösopimuksia Lundin yliopiston kanssa ja valmisteltiin 2. HE-käyttäjäkoulutuksen toteuttamista vuodelle 2008 (1-3/2008). Vuoden 2007 aikana myös kartoitettiin kokonaisvaltaisen asumisen palvelukonseptin isomman hankkeen rahoitusmahdollisuuksia, yhteistyöverkostoa ja laaditiin useampia hankehakemuksia, joista myönteinen TEKES -valmisteluhankerahoitus saatiin joulukuussa 2007. Lisäksi ympäristöministeriön rahoituksella pystyttiin valmistelemaan Helsingin ja Espoon seudun kansalliseen asumisen klusteriin liittyviä hankeaihioita. Yhteistyö pohjoisen Keski-Suomen seutukunnan käynnistyi loppusyksystä 2007.