Projekti

4 GEE - Modernit virtuaaliset 3D-oppimisympäristöt ja älypuhelimet opettajankoulutuksessa

Rahoitusohjelma

Lyhenne
4 GEE
Projektityyppi
Kehittämisprojekti
Vahvuusala
Uudistuva oppiminen
Toteutusaika
1.3.2011 - 31.12.2013
Yksikkö
Ammatillinen opettajakorkeakoulu
Rahoitusohjelma
Euroopan sosiaalirahasto (ESR)
Projektin kuvaus

Jyväskylän ammattillisen opettajakorkeakoulun (AOKK) ja koko Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) toimintaympäristö muuttuu. Näihin muutoksiin liittyen virtuaalisen oppimisympäristön uudistaminen on osa alueellisten innovaatioympäristöjen ja -palveluiden kehittämistä. Uudistunut virtuaalinen oppimisympäristö vaikuttaa myönteisesti kilpaillun rahoituksen saamiseen alueella tapahtuvaan TKI-toimintaan sekä alueen yritysten koulutuspalveluiden saatavuuteen. Se myös vahvistaa edellytyksiä laadukkaalle ja kustannustehokkaalle sekä opiskelijoita ja koulutuspalveluiden asiakkaita kiinnostavalle koulutuspalvelutarjonnalle.

Oppimisympäristöä uudistetaan mukauttamalla sitä vastaamaan paremmin koulutuspalveluiden asiakkaiden tarpeita ja hankkimalla opetusteknologiaa. Tavoitteena on, että asiakkaille voidaan tarjota entistä joustavampia, monimuotoisempia ja laadukkaampia koulutusten toteuttamistapoja.

Projektin myötä

  • opetushenkilöstöllä on valmiudet käyttää koulutukseen soveltuvaksi kehitettyä virtuaalista 3D-ympäristöä koulutuspalveluissa,
  • älypuhelinten ja niiden sovellusten hyödyntämiseen oppimisprosessissa on löydetty hyviä käytänteitä,
  • digitaalisten sisältöjen tuottamiseen virtuaalisiin oppimisympäristöihin ja yhteistyöhön kaupallisten sisällön tuottajien kanssa on kehitetty mallit sekä
  • on löydetty yksilöllisen oppimisen mahdollistavia ja sitä tukevia teknologisia ja menetelmällisiä ratkaisuja.

Projektin tulokset levitetään oppimisympäristöjen hyödyntäjille ja kehittäjille Suomessa.

Lisätietoja
Jukka Koskiniemi, projektipäällikkö, 040 746 2975, etunimi.sukunimi@jamk.fi, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Projektin tulokset

Kevät 2011
Hankkeelle suunniteltiin logo-luonnos, jota viimeistellään myöhemmin.

JAMK:n henkilöstön ja opiskelijoiden videotuotantoon tarkoitettu studiotoiminta vakautettiin vuodeksi.

Henkilöstön avainhenkilöiden perehdyttäminen virtuaaliseen TOY 3D oppimis-/opiskeluympäristöön käynnistettin kahdella iltapäiväkoulutuksella.

AOKK henkilöstö tuotti ammatillista opettajankoulutuksen toteutusta 4GEE-hankkeen mukaisisten e-oppimisympäristöjen esittelevän 'Enthusiasm and innovation for teaching' markkinointi DVD:n

Virtuaalisen TOY 3D oppimis-/opiskeluympäristön muokkaus Ammatillisen opettajakoulutuksen tarpeisiin käynnistettiin keväällä 2011 ja työ jatkuu syksyn 2011 yhdessä Adminitech Oy:n ja Applebones Oy:n kanssa. Tavoitteena päästä pilotoimaan ympäristöä opiskelijoilla keväällä 2012.

Mobiilioppimista varten AOKK hankki keväällä 2011 20 kpl ns. älypuhelimia kouluttajien käyttöön.

Ensimmäisten mobiilikurssien suunnittelu ja toteutus käynnistettiin.

Kesä 2011 (suurelta osin henlöstön vuosiloma-aikaa)
Mobiilikurssien toteutusympäristöksi valittiin EDU 2.0 ympäristö josta hankittiin maksullinen lisenssi syksyllä 2011.

Syksy 2011 l
Elokuussa:
- Käynnistettiin ensimäisen kokonaan mobiilisti opiskeltavissa oleva täydennyskoulutuskurssin 'Verkkovälineitä osaamisen tunnistamiseen' suunnittelu ja toteutus moniammatillisena yhteistyönä.

Syyskuun 1. päivä kurssi avattiin opiskelijoille (kurssi on saanut opiskelijoilta ja opettajilta erittäin hyvän palautteen). Uusien kurssien suunnittelu ja toteutus käynnistettiin.

- Kanadalaisen Queen's yliopiston kanssa käynnistettiin keskustelu heidän kehittämänsä ClassCaddy mobiilisovelluksen pilotoinnista AOKK/JAMK:ssa. Neuvottelujen tuloksena AOKK saa sovelluksen pilotointi käyttöön ensimmäisenä Suomessa tammikuun alusta 2012. (Sisällönsuunnittelu AOKK:ssa aloitettiin joulukuussa / markkinointikoordinaattori)

AOKK henkilöstöä on koulutettu suunnitelmallisesti digitaalisten e-oppimisympäristöjen ja välineiden käyttöön (Aktiivitaulu koutustukset, Guru-kahvit älypuhelinten käyttäjille, on luotu AOKK wikiin ja avoimiin oppimateriaaleihin jatkuvasti päivittyvät tukimateriaalit sekä totetutettu Werkkowelho koulutusta koko JAMK henkilöstölle)

Henkilöstö on tuottanut digitaalista oppimateriaalia eri menetelmin moniammatillisesti pienryhmissä kiitettävällä tavalla.

Lokakuussa toteutettiin AOKK henkilöstölle e-pdagogisia valmiuksia lähtötasolla kartoittava sähköinen kysely, jonka keskeisistä tuloksista tehtiin kooste AOKK wikiin.

Marras- joulukuun vaihteessa:
-AOKK investoi 12 kpl Ipad2 tablettitietokoneita vakiinnuttaakseen ja laajentaakseen hankkeen aikana rakentunutta mobiilioppimista koskevaa osaamista henkilöstön keskuudessa.

- Henkilöstölle laadittiin mobiilioppimisen välineinä käytettävien älypuhelinten koulutus- ja tukimateriaali verkkoon (AOKK avoimet oppimateriaalit.)

Joulukuussa:
- Esitetty JAMK:lle uuden NFC-teknologiaan perustuvan JAMK:n mobiilioppimishankkeen käynnistämistä Generaattorissa (hanke on saanut myönteisen vastaanoton päättäjiltä).

-Täsmennetty ja päivitetty hankkeen tiedotussunnitelmaa yhdessä uuden markkinontikoordinaattorin (Sonja Rahkonen) ja projekstisuunnittelija /Nina Viertorinne) kanssa.

- Annettu konsultaatioapua JAMK /LIPA -yksikön (Piotr Krawczyk) mobiilioppimisprojektin suunnitteluun ja totetutukseen keväälle 2012